Virkistyspäivä Kerkonkoskella

Virkistyspäivä Kerkonkoskella ma 28.10. klo 10-14 Seuralalla. Järjestäjänä Pohjois-Savon kylät yhteistyössä Kerkonkosken Ketterän kanssa. Ohjelmassa Korumuotoilija Laura Kumpulaisen ohjaama Kierrätyskoruja hopea-aterimista -paja. Pajassa valmistamme koruja vanhoista hopealusikoista perinteisin seppien  menetelmin. HUOM! Tuothan omat lusikkasi (hopea- ja alpakkalusikat). Muut koruihin tarvittavat tarvikkeet voit ostaa Lauralta. Päivän aikana valmistetaan myös yhdessä keittolounas ja kahvit. Tapahtuma on ilmainen. […]

Free

Duo Katariina Seleniuksen ja kitaristi Santeri Rautiaisen kamarimusiikkikonsertti kirkossa klo 18

Sellisti Katariina Seleniuksen sekä kitaristi Santeri Rautiaisen konsertissa kuullaan kamarimusiikkia säveltäjiltä Sibelius, Schubert ja Boulanger. Duo on konsertoinut aktiivisesti vuodesta 2023 eteenpäin tuoden esille sellon ja kitaran persoonallista ja ilmaisuvoimaista yhdistelmää. Konsertin ohjelmassa myöhäisromanttinen tarinankerronta yhdistyy 1900-luvun alkupuolen kuvitelmiin. Käsiohjelma 10 €.

Suuret klassikot soolokitaralla konsertti – Tomi Paldanius

Mainetta Suomessa ja maailmalla niittänyt Tomi Paldanius soittaa klassikkohittejä menneiltä vuosikymmeniltä. Repertuaariin kuuluu muun muassa Queenin, Santanan, Sibeliuksen ja Ennio Morriconen klassikoita. Luvassa mm. Lapin Kesä, Finlandia, Myrskyluodon Maija, Bohemian Rhapsody ja Samba Pa Ti. Syksyn 2024 uutuutena Suomiklassikot soolokitaralla 2 -levy joka sisältää 10 suosikkia mm. Ihana Aamu, Surujen Kitara ja Konevitsan Kirkonkellot. Liput […]

10 €

Muistikahvila

Muistikahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Free

Muistikahvila

Muistikahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Free

Kunnanvaltuuston kokous

Rautalammin kunnanvirasto Kuopiontie 11, Rautalampi, Suomi

Kunnanvaltuuston kokous pidetään 12.11. klo 18 kunnanvirastolla. Asialistalla valtuustossa ovat mm. veroprosenttien määrääminen, valtuutettujen lukumäärä, Ilosenmäen tuulivoimahankkeen kaavoitusaloite, Kuutinharjun rantatonttien uudelleen hinnoittelu, välitilinpäätökset, Anja Kannisen eroanomus teknisen lautakunnan jäsenyydestä ja toimialojen vastineet tarkastuslautakunnan huomioihin. esityslista 12112024 Tervetuloa seuraamaan kokousta paikan päälle tai facebookiin kunnan sivuille. Facebook-sivuilta kokous löytyy ajantasaisena tai sen voi katsoa myös kahden […]

Kohtaamo

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

Nuorisovaltuuston ja nuorisotoimen järjestämä Kohtaamo on tulossa taas! Kohtaamo on kunnanvirastolla järjestettävä avoin keskustelutilaisuus nuorten ja päättäjien välillä. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Ilmoittautuminen 1.11.2024 mennessä inna.kaariainen@rautalampi.fi

Free

Marita Närhi -konsertti kirjaston kivijalassa

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Marita Närhi Rautalammilla kirjaston kivijalassa su 17.11. klo 15. Konsertissa kuullaan uusia kappaleita sooloversioina. Marita Närhi on tähti, laulaja ja lauluntekijä, joka uskaltaa tuntea, toivoa ja nauraa. Hänen kappaleistaan löytyy sekä riemua että kipua, ja niissä voi kuulla kaikuja laulelmista, finnhitseistä, iskelmästä ja popista. Inspiraatiota on löytynyt DJ-keikoista, joilla hän on soittanut kirpputoreilta ja divareista […]

10 €

Lukukoira Cindy kirjastolla

Tervetuloa Lukukoira Cindyn pop up -kamariin. Lukuajan voit varata kirjaston asiakaspalvelusta, p.040- 164 300. Paikalle voi tulla myös ilman ajanvarausta.

Tarinatuokiot kirjastolla

Kirjaston musiikkihuone

Tervetuloa kirjastolle tarinatuokioihin, joissa esittelyssä eri ammatteja. Keskiviikkona 27.11. mukana tarinoimassa suuhygienisti Nina Hokkanen. Joulukuussa paikalle saapuu ensihoitaja Anne Pärnänen. Tuokiot alkavat klo 9.30.

Lasten ja nuorten joulukonsertti

Rautalammin kirkko

Perinteinen Sisä-Savon kansalaisopiston ja Rautalammin seurakunnan järjestämä Lasten ja nuorten joulukonsertti Rautalammin kirkossa to 28.11.2024 klo 18-19.30. Esiintyjinä rautalampilaisia soittajia ja laulajia. Vapaa pääsy, tervetuloa! Lisätietoja: Anneli Hytönen 0400 738171

Koko kylän joulukalenteri 2024

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

Koko kylän joulukalenterin luukut aukeavat tarkemmilla tiedoilla  noin klo 7 joka aamu facebookissa  https://www.facebook.com/groups/729304641362136 Luukut näkyvät myös kirjaston ja kunnanviraston infotauluilla. Koko joulukalenteri löytyy ilmoitustauluilta myös piakkoin! Mukana ovat monet […]

Leffailta kirjaston kivijalassa

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Kirjaston kivijalassa leffailta perjantaina 29.11. klo 17.00 alkaen Karvinen-elokuva (2024) K-7 Ota mukaan omat leffaeväät ja tule viihtymään. Alle 8-vuotiaat elokuvaan huoltajan seurassa. HUOM! Käynti leffailtaan kirjaston kivijalan ja nuokun […]

Koko kylän joulukalenteri

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

  Koko kylän joulukalenteri pvm. aika järjestäjä /asia paikka la 30.11. 9-16. Joulukauden avajaiset Työppärillä ja Museolla su 1.12. Artteli Artteli ma 2.12. Joulukorttiaskartelu Kirjaston yläaula ti 3.12. Metsäeskarin myyjäiset […]

Tunnelmalliset joulukauden avajaiset Museon pihalla la 30.11. klo 14-16

Rautalammin museon puisto Kuopiontie 26, Rautalampi, Suomi

Tervetuloa Rautalammin tunnelmallisiin joulukauden avajaisiin museon pihalle la 30.11. klo 14-16! Koko perheen tapahtumassa julistetaan Rautalammin joulukausi avatuksi! Kunta tarjoaa riisipuuroa ja paikalla on joulupukin ja tonttuilijoiden lisäksi myös kunnan […]

Koko kylän joulukalenteri

Seuraa koko kylän joulukalenteria facebookissa! https://www.facebook.com/groups/729304641362136

Joulukorttipaja kirjastolla

Rautalammin kirjasto

Tervetuloa askartelemaan joulukortteja. Korttipaja on kaikille avoin ja maksuton. Askartelutarvikkeita löytyy paikanpäältä.

Kerkonkosken Joulumyyjäiset

Kerkonkosken Seurala

Jo perinteeksi muodostuneet Kerkonkosken Joulumyyjäiset järjestetään Seuralassa 6.-15.12.2024 Tule tekemään jouluisia löytöjä vaikkapa pukinkonttiin! Avoinna 6.-8.12. Pe-Su klo 11-15 12.-13.12. To-Pe klo 10-12 14.-15.12. La-Su klo 11-15 Muu oheisohjelma: 6.12. […]

Itsenäisyyspäivän juhla 6.12. klo 11.30 alkaen ratsastuslukiolla

Päivän kulku 10.00 Jumalanpalvelus "Kiitos isänmaasta", Liturgia ja saarna Heikki Marjanen, musiikki Kaisa-Liisa Piironen 11.20  Seppeleiden lasku sankarihaudoille, puhe Hannu Korhonen. Kirkkopuistossa suomenhevonen ja ajaja Matti Pakarinen lumipuvussa 11.30 Lippusaattue lukiolle, saattueessa mukana suomenhevonen ja ajaja Matti Pakarinen lumipuvussa 11.30  juhlakahvit lukiolla 12.00 Itsenäisyyspäivän juhla yhteistyössä Rautalammin ratsastuslukion kanssa, esiintyjinä mm. Finest Future- vaihto-oppilaita ja Päivi Lehmusvuori […]

Rautalammin Yrittäjät Ry ja MTK-Rautalampi Linnanjuhlat

KUTSU Rautalammin Yrittäjät Ry ja MTK-Rautalampi kutsuvat kaikki rautalampilaiset yrittäjät puolisoineen ”Linnanjuhliin” pe 6.12.2024 Ravintola Nuapuriin. Juhlat alkavat klo 19:00. Ovet avautuvat klo 18:30. Sisäänkäynti 69-tien puolelta. Yksityistilaisuus klo 22 asti. Illalliskortin hinta 40€/hlö Ilmoittaudu mukaan viimeistään 17.11.2024 mennessä. Rautalammin@yrittajat.fi mtk.rautalampi@gmail.com Illalliskortti tulee maksaa etukäteen Rautalammin Yrittäjien tilille tilinro FI84 5389 0740 0177 77 Merkitse […]

40 €

Lukukoira Cindy kirjastolla

Rautalammin kirjasto

Tervetuloa itse tai tuo lapsesi lukemaan Cindylle. Sopii kaikenikäisille.

Kerkonkosken virkistyspäivä

Virkistyspäivä Kerkonkoskella ti 10.12. klo 12-16 Seuralalla. Järjestäjänä Pohjois-Savon kylät yhteistyössä Kerkonkosken Ketterän kanssa. Ohjelmassa pikkujoulut, jossa yhdessä valmistetaan riisipuuroa ja joulutorttuja. Aki Virta laulattaa tuttuja lauluja. Tule nauttimaan yhdessä olosta ja musiikista vaikkei kokkauspuuhat tai laulaminen olisikaan sinun juttusi. Tapahtuma on ilmainen. Tapahtuma on avoin kaikille. Rahoittaja Pohjois-Savon hyvinvointialue.

Free

Muistikahvila

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Muistikahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Free

Muistikahvila

Muistikahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Ilosenmäen tuulivoimahankkeen asukasinfo ti 10.12.2024 klo 16-19 Säkinmäessä, Kisaharjun kylätalolla

Ennen Ilosenmäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointi- ja kaavoitusmenettelyn käynnistymistä wpd Suomi Oy järjestää kaksi eri infotilaisuutta ja toivottaa kaikki kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi. Asukasinfo tiistaina 10.12.2024 Kisaharjun kylätalolla (Suolikoskentie 1238, Säkinmäki) klo 16 – 19 välisenä aikana – saavu paikalle silloin, kun sinulle sopii parhaiten. Tule hörppäämään kahvit ja keskustelemaan. Infossa on pisteitä, joissa voit keskustella wpd:n tiimin […]

Tarinatuokiot kirjastolla

Tervetuloa kirjastolle tarinatuokioihin, joissa esittelyssä eri ammatteja. Keskiviikkona 11.12. mukana tarinoimassa ensihoitaja Anne Pärnänen. Tuokio alkaa klo 9.30.

Joulu yhdessä Majatalolla la 14.12. klo 14-18

Nyt on joulumieltä ja tekemistä kaikille! Joulupukki ja Joulumuori, poroajelua, tonttupolku, pipareita, askartelua, arpajaiset, kuumaa juomaa ja joululauluja. Lämpimästi tervetuloa!

Koko perheen leffailta kirjaston kivijalassa

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Koko perheen leffailta kirjaston kivijalassa Maanantaina 16.12. klo 17.00 alkaen Joulutarina (S) Ota mukaan omat leffaeväät ja tule viihtymään. Huom! Alle 8-vuotiaat elokuvailtaan huoltajan seurassa. t: Rautalammin kirjasto ja nuorisotoimi

Kunnanvaltuuston kokous ma 16.12.2024

Kunnanvaltuusto kokoontuu päättämään ensi vuoden talousarvioista ma 16.12. klo 18 valtuustosaliin! Tule mukaan paikan päälle tai Rautalammin kunnan facebook-sivuille.  

Joulukahvit kunnanvirastolla

Tervetuloa tapaamaan kunnan viranhaltijoita ja hoitamaan asioita. Samalla tarjotaan kävijöille joulukahvit.

Kunnanvaltuuston kokous

Kokousasioina mm. vuoden 2024 talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä taloussuunnitelma vuosille 2026-2027. Muina asioina määräaikaisen resurssiopettajan viran perustaminen, ehkäisevän päihdetyön suunnitelma 2025, varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävät tasa-arvorahoituksella, myynnissä olevien kunnan tonttien hintojen päivittäminen ja Kuutinharjun Lämpökeskuksen myynti. Tervetuloa seuraamaan paikan päälle tai Rautalammin kunnan facebook-sivuille!

Nox Magica -Emmi-Riikka Vartiaisen maalaus- ja kuvataidetta 3.-31.1.2025

Rautalammin kirjasto

Astu taikaolentojen ja tähtipölyn maailmaan, kun rautalampilaisen kuvataiteilija Emmi-Riikka Vartiaisen maalaukset ja moninaiset taideteokset koristavat Rautalammin kirjaston kivijalkaa tammikuun ajan. Luvassa värien ja valojen juhlaa jossa kisailevat mielikuvitukselliset lohikäärmeet, salaperäiset […]

Kerkonkosken kesäkirpparin ideointipalaveri

Kerkonkosken Kesäkirpparin ideointipalaveri 13.2. klo 13-14 Seuralassa. Tervetuloa ideoimaan kuinka saadaan kirppari pyörimään vähentyneiden talkoolaisista huolimatta ja miten voidaan jakaa työtaakkaa useammalle henkilölle. Myös jos juuri sinä olet innostunut kesällä […]

Etäinfotilaisuus Ilosenmäen tuulivoimahankkeen ajankohtaisista asioista 14.1.2025 klo 17-19

Etätilaisuus tiistaina 14.1.2025 klo 17-19 Teams-sovelluksen kautta. Tähän tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen – ilmoittaudu mukaan: s.pellikka@wpd.fi Tutustu hankkeen ajankohtaisiin asioihin myös nettisivuilla: http://wpd.fi/projects/ilosenmaki/. Voit sitä kautta tilata myös uutiskirjeen hankkeesta. Vastaamme mielellämme kysymyksiin – ota […]

Sotekapina – aluevaalipaneeli 14.1.2025 klo 18

RAUTALAMMILLA JÄRJESTETÄÄN ”SOTEKAPINA” ALUEVAALIPANEELI TI 14.1.2025 KLO 18 Sote-uudistus on tuonut paljon muutoksia sosiaali- ja terveyspalveluihin Sisä-Savon pienissä kunnissa. Rautalammin kunta ja "Osallisuus kuuluu kaikille"  -hanke ovat keränneet kuntalaisten kokemuksia […]

Uusien asukkaiden ilta ke 22.1. klo 18-20 kunnanvirastolla

Tervetuloa Rautalammin uudet asukkaat tutustumaan kuntaan ja kuntalaisiin vapaamuotoisille iltakahveille kunnanvirastolle. Tule kysymään Rautalammin palveluista ja harrastusmahdollisuuksista. Kysymyksiin vastaamassa kunnanviraston väkeä, mm. Pirkko Annala, Tiina Laitinen, Matti Vänttinen ja Tuomo […]

Sääksjärven valuma-aluesuunnitelman julkaisutilaisuus 29.1.2025 klo 17 Mattilan tupa

Tervetuloa Sääksjärven valuma-aluesuunnitelman julkaisutilaisuuteen keskiviikkona 29.1.2025 klo 17:00 alkaen Mattilaan, Kuopiontie 2, Rautalampi. Tilaisuudessa hankepäällikkö Tiina Kontio Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistyksestä esittelee Sääksjärven valuma-aluesuunnitelman, minkä päätteeksi käydään keskustelua. Lisätietoja: Tiina Kontio, 050 306 2595, tiina.kontio@skvsy.fi.

Ilmastoviestintää ihmisaivoille to 30.1. klo 13-15.30

Torstaina 30.1. klo 13–15.30 Osoite: Sepänkatu 1, Kuopio, Maakuntasali TIEDE: Ilmastoviestintää ihmisaivoille Ensimmäisessä ajatuspajassa 30. tammikuuta oivalluttajana toimii ilmastotutkija ja tietokirjailija Mira Hulkkonen (FT). Hänen kirjansa Ilmasto-oivalluksia – Kuinka ihmismielen […]

Paloja ja sanoja -taidenäyttely 3.-26.2.2025 kirjaston näyttelytilassa

Kirjaston galleria Rautalammintie 4, Rautalampi, Suomi

Suonenjokelaisen Anja Jääskeläisen Paloja ja sanoja -taidenäyttely Rautalammin kirjaston näyttelytilassa ma 3.2. – ke 26.2.2025. Pikaisesti vapaana olleelle näyttelypaikalle valitut teokset ovat paloja sieltä täältä eri aikakausilta – mukana on […]

Ukrainalainen ilta

+1 more

Ukrainalainen kulttuuri esittäytyy kuvin ja sanoin kirjaston Kivijalassa maanantaina 3.2. klo 18. Kuulemme ukrainailaisesta arjesta ja juhlasta, kansanpuvuista eri puolilla Ukrainaa englanniksi, suomeksi ja ukrainaksi. Tilaisuudessa on kahvio. Tapahtuman ovat […]

Free

KALEVAUVA.FI esiintyy Matti Lohen koululla 6.2.2025

Matti Lohen koulun vanha juhlasali Rautalampi, Suomi

Kalevauva.fi esiintyy Matti Lohen koululla ala- ja yläkoululaisille kolmessa esityksessä klo 8.35 alkaen. Konsertin järjestää Konserttikeskus ry ja esiintyjät on valittu yhdessä kuntien yhdyshenkilöiden kanssa.

Talvirieha lapsiperheille kirjastolla

Rautalammin kirjasto

Luvassa monenlaista ohjelmaa, mm. ulkoleikkejä, hahmosuunnistusta, Marttojen neulonta- ja virkkauspaja, nännikuminheitto ja höntsä-curling. Tarjolla myös juotavaa ja pikku purtavaa. Mukana tapahtumassa mm. Rautalammin Yrittäjät , Matti Lohen koulun vanhempainyhdistys ry […]

Yhdistysten ilta ma 10.2.2025 klo 18

Tervetuloa yhdistysten iltaan maanantaina 10.2.2025 klo 18! Aiheina mm. vapaa-ajan ja kulttuurin avustukset, kuinka commu-sovellus voisi auttaa yhdistyksiä (Sami Ekmark) ja yhdistysten välinen yhteistyö. Lisäksi Päivi Lehmusvuori esittelee Runon ja […]

Ystävänpäiväjuhlat

Kaikille avoin ystävänpäiväjuhla Rautalammin seurakunnan ja SPR:n Rautalammin osaston tarjoamana tulee jälleen. Tänä vuonna juhlitaan ystävyyttä yhdessä jo päivää ennen varsinaista ystävänpäivää. Juhlakahvit tarjotaan klo 12.30 ja iloinen juhla ohjelmineen […]

Tekstiilitaidenäyttelyopastus ystävänpäivänä

Ystävänpäivänä Rautalammin museolla tekstiilitaiteilija Jukka Vesterisen näyttelyopastus! Jukka kertoo elämäntyöstään, esillä olevista töistään ja näyttelystä perjantaina 14.2.2025 klo 13 Rautalammin museolla taidesalissa. Mukaan pääsee museon pääsymaksulla (12/10/5 e/ museokortti). Rajallisen […]

5 € - 12 €

Sinikka Pilton Kohti valoa -runokirjan julkistamistilaisuus

+1 more

Sinikka Pilton uunituore runokirja julkistetaan Rautalammin kirjaston Kivijalassa ystävän päivänä 14.2. klo 18. Kirjan on taittanut graafinen suunnitelija Anja Jääskeläinen. Kirjan voi ostaa paikan päällä. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja runoilijaa […]

Free

Rautalammin kulttuuriseuran vuosikokous Mattilassa su 16.2. klo 16

+1 more

Tervetuloa Rautalammin Kulttuuriseuran vuosikokoukseen! Vuosikokous pidetään Mattilan talossa, Toholahden kupeessa Kuopiontie 2. Sinikka Pilto on mukana kertomassa uudesta runokirjastaan Valoa kohti tilaisuuden aluksi kahvin kera. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat: vuoden 2024 toimintakertomus, tämän vuoden toimintasuunnitelma ja Runon ja LAulun Rautalammin kersän 2025 suunnitelma, tilinpäätös viime vuodelta sekä talousarvio tällä vuodelle. Uusi tämän vuoden hallitus valitaan. […]

Free

Digitukea kirjastolla

Kerran kuussa keskiviikkoisin kirjaston musiikkihuoneessa klo 10-12. Kevään opastusajat: Ke 19.2. Ke 12.3 Ke 9.4. Ota kannettava tietokoneesi tai älylaitteesi mukaan niin ratkotaan ongelmia yhdessä. Tervetuloa!

Tarinatuokio kirjastolla

Rautalammin kirjasto

Tarinoimassa kunnanjohtaja Anu Sepponen. Tervetuloa!

Kunnanjohtajan kyselytunti -teemana tuulivoima

Tervetuloa torstaina 27.2. klo 17-19 Matti Lohen koulun juhlasaliin kunnanjohtajan kyselytuntiin. Teemana tuulivoima. Tervetuloa kertomaan ajatuksia ja kysymään kysymyksiä tuulivoimasta. Läsnä myös wpd:n edustajia Kylli Eensalu, Tiina Vikman ja Mattias […]

Talvilomatapahtumia

VIIKKO 10 Ma 3.3. klo 10-11 temppurata Matti Lohen koulun salissa (maksuton, alle 8v. mukaan oman aikuisen kanssa) Ti 4.3. klo 14-16 lasten ja perheiden uimahallivuoro (uimahallin normaali pääsymaksu) Ke […]

Digitukea kirjastolla

Kerran kuussa keskiviikkoisin kirjaston musiikkihuoneessa klo 10-12. Kevään opastusajat: Ke 19.2. Ke 12.3 Ke 9.4. Ota kannettava tietokoneesi tai älylaitteesi mukaan niin ratkotaan ongelmia yhdessä. Tervetuloa!

Taidetyöpajat Suomeen muuttaneille perheille

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Kaikilla väreillä – taidepajat Suomeen muuttaneille perheille Rautalammin Kulttuuriseura järjesti yhteistyössä Mutkatonta kotoutumista -hankkeen kanssa neljä taidepajaa ukrainalaisille perheille syksyllä 2024. Pajat saavat nyt jatkoa Savogrown Mutakatonta kotoutumista hankkeen rahoittamana. Pajoihin ovat tervetulleita kaikki Suomeen ja Rautalammille muuttaneet. Perhe voi olla myös yksihenkinen! Pajoja on neljä maalis-huhtikuussa 12.3., 26.3., 9.4. ja 23.4.2025 Taidepajat ohjaa tänäkin […]

Free

Yhdessä olemme enemmän -työpaja

Oletko kylän tai yhdistyksen aktiivi – tai ihan vain oman seutusi kehittämisestä kiinnostunut? Tämä on tilaisuutesi! Tule mukaan innostumaan, ideoimaan ja keskustelemaan: • Mitä kaikkea Rautalammella on jo touhuttu? • Mikä tuo meidät yhteen? • Miten yhdessä eteenpäin? Ei tarvitse olla valmiita suunnitelmia – riittää, että tulet ja jaat ajatuksiasi. 📌 Ilmoittaudu mukaan 9.3. mennessä! […]

Free

Noitasen Kuutamoretki

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

Kuutamoretki Noitasen saareen on ensimmäinen tänä vuonna järjestettävistä kaikille avoimista kyläretkistä. Kuutamoretkelle jään yli voit lähteä hiihtäen, lumikenkäillen tai kävellen. Retken aikaan loistaa täysikuu, joten toivomme kirkasta säätä. Aika: pe […]

Free

Jäärogaining

+1 more

Jäärogaining: Jäärogaining 2025 - Tapahtumakutsu Jäärogaining järjestetään lauantaina 15.3.2025 Rautalammin ja Etelä-Konneveden kansallispuiston alueella. Tarjolla on poikkeuksellisen jylhää maastoa ja hienoa sokkeloista saaristoa. Tapahtumakeskus on Törmälä (Konnekoskentie 552, Rautalampi) Jäärogainingissa […]

25 €

Teatteri Sujo la 15.3.2025 klo 14 Kirjaston kivijalassa

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Teatteri Sujo tuottaa Duncan Macmillanin Keuhkot-näytelmän alkuvuodesta 2025. Esityksen ensi-ilta on Iisalmessa ystävänpäivänä 14.2.2025. Esityksellä järjestetään Pohjois-Savon kiertue ja esitys on Rautalammin kirjaston kivijalassa la 15.3.2025 klo 14 Keuhkot - näytelmä Duncan […]

Kirjaston päivän vaalikeskustelu

Kirjaston Kivijalassa keskustelemassa on kaikkien puolueiden vaaliehdokkaita. Keskustelun vetäjänä toimii Juho Pahajoki. Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin, tarjolla kahvia. Tervetuloa mukaan rentoon ja avoimeen keskustelutilaisuuteen.  

Kevätkekkerit Myhinpäässä

Myhinpään seudun kyläyhdistys järjestää koko kylän ulkoilmatapahtuman Syrjässä, Etelä-Konneveden rannalla la 22.3. klo 12-15. Tarjolla on mehua, kahvia ja makkaraa. Ohjelmassa mm. pilkkikilpailu sekä muita leikkimielisiä kilpailuja ja mukavaa yhteistä aikaa. Näissä pilkkikisoissa saattaa voittaa muullakin kuin perinteisellä kalaonnella! Tapahtumaan voit halutessasi pukeutua hauskaan asuun - paras asu palkitaan! Voit tulla myös ihan tavallisissa vaatteissa, […]

Free

Kylien kuntavaalipaneeli

Rautalampilaiset kyläyhdistykset järjestävät yhdessä kuntavaalipaneelin Matti Lohen koulun vanhassa juhlasalissa ma 24.3. Suurin osa rautalampilaisista asuu haja-asutusalueella, ja elinvoimaiset kylät ovatkin kunnalle tärkeä voimavara. Siksi haluamme nostaa kuntavaaleissa keskusteluun myös […]

Suurella sydämellä – toimittaja Hilla Blomberg kertoo kirjastaan ja elämästään

+1 more

Suurella sydämellä Toimittaja Hilla Blomberg kertoo kirjastaan ja elämästään toimittajana Yleisradiossa, Rautalammin kunnanvaltuuston salissa torstaina 27.3. klo 18. Tilaisuudessa mahdollisuus ostaa kirja Hillan signeerauksella á 25 €. Kahvitarjoilu. Tervetuloa toivottavat Rautalammin Kulttuuriseura ja Anneli Jalkanen.

Free

Kunnanvaltuuston kokous 27.3.2025 kello 18

Kunnanvaltuuston kokous pidetään torstaina 27.3.2025 klo 18.00 Rautalammin kirjaston Kivijalassa ja se on nähtävillä myös kunnan facebook-sivuilla kokouksen aikana ja kahden viikon ajan kokouksen jälkeen. Asioina mm. Oikarilan teollisuushallit Oy:n […]

Talvivedot la 29.3.2025 klo 12 Wanhalla Ratsastuskeskuksella

wanha ratsastuskeskus Palolahdentie 25, Rautalampi

Tervetuloa kilpailemaan tai katselemaan! Sarjat suomenhevosille ja shetlanninponeille. Sitova ilmoittautuminen 15.3.2025 mennessä. Maksut 20 € / 10 € . 1.PALKINTO HEVOSET 1000 € JA PONIT 200 €!LISÄKSI TUOTEPALKINTOJA! Lisätietoja: aija.oksanen@gmail.com, p. 0407228996,matti.pakarinen@gmail.com, p. 040 1549803

Sisä-Savon kansalaisopiston Kevätnäyttely

Sisä-Savon kansalaisopiston perinteinen Kevätnäyttely järjestetään keväällä 2025 poikkeuksellisesti yhteisesti Rautalammin ja Suonenjoen kanssa Kellarikalleriassa Suonenjoella (Olavi Leskisenkatu 12, Suonenjoki). Näyttely avoinna 9.4.-8.5.2025. Lisätietoja: Anneli Hytönen, 0400 738 171

Sisä-Savon kansalaisopiston Kevätjuhla

Matti Lohen koulu Koulutie 14, Rautalampi, Suomi

Kansalaisopiston perinteisessä Kevätjuhlassa on esiintyjinä eri-ikäisiä soittajia, laulajia, tanssijoita, kuoroja jne. Kesto n. 2 tuntia väliajan kanssa.  Vapaa pääsy, tervetuloa! KONSERTIN YHTEYDESSÄ KASILUOKKIEN KAHVIO, OTA KÄTEISTÄ MUKAAN SITÄ VARTEN! Lisätietoja: […]

Mutkantonta kotoutumista verkostotapaaminen Rautalammilla 16.4. klo 17

MUTKATONTA KOTOUTUMISTA - PAIKALLISET VERKOSTOTAPAAMISET - kotoutumisen edistäminen Rautalammilla Tänä keväänä järjestämme paikallisia verkostotapaamisia. Tarkoituksena on jatkaa kotoutumisen edistämisen toimenpiteiden SavoGrown alueella. Katse on tulevaisuudessa ja uusien asukkaiden kotoutumisessa ja […]

Digitukea kirjastolla

Kerran kuussa keskiviikkoisin kirjaston musiikkihuoneessa klo 10-12. Kevään opastusajat: Ke 19.2. Ke 12.3 Ke 9.4. Ota kannettava tietokoneesi tai älylaitteesi mukaan niin ratkotaan ongelmia yhdessä. Tervetuloa!

Ketterän vaalikahvila

Seuralassa sunnuntaina 13.4. klo 12-14 Kerkonkosken Ketterän järjestämä vaalikahvila. Myynnissä leipurikondiittoriopiskelijan valmistamat tuoreet leivonnaiset. Nauti paikan päällä tai osta mukaan! Tervetuloa herkuttelemaan!

Kukkatyöpaja: Pääsiäiskranssi

Kukkatyöpaja, jossa tehdään kaunis kranssi käyttäen luonnonmateriaaleja ja kauden sipulikukkia. Kurssin hinta 40€, sis. materiaalin, opastuksen sekä kahvit. Ennakkoilmoittautuminen 0400355440 Paikka: Artteli Shop Oy, Kuopiontie 28, Rautalampi

40 €

Waldo’s People la 19.4.

Nuapurin pääsiäisohjelmaa tähdittää Waldo`s People la 19.4. Showtime klo 23.30. Liput: 20€/25€ Myynnissä Nuapurilla & Ticketmaster.fi "Kymmeniä miljoonia striimejä suoratoistopalveluissa niittänyt, useita platina- ja kultalevyjä pokannut Waldo’s People viettää 30-vuotisen taipaleensa juhlavuotta keikkailemalla tiiviisti ympäri Suomea. Juhlavuosi käynnistyi näyttävästi kokoonpanon uran ensimmäisellä suomenkielisellä kappaleella Sana vaan. Yhtyeen pääarkkitehti, Waldo, sulatti katsojien sydämet viimeisimmällä Vain elämää […]

Jimmy Cola Su 20.4.

Nuapurin pääsiäissunnuntaita vietetään perinteisesti Bilebändi Jimmy Colan tahdissa. Showtime klo 23 Liput: 8€ Tervetuloa.

Tarinatuokiot kirjastolla

Rautalammin kirjasto

Tarinoimassa poliisit Riina Koskimaa ja Johanna Juutilainen. Tervetuloa!

Mortonin kesän avajaiset Rautalammilla

+1 more

Mortonin avajaiset Rautalammilla jo ENNEN VAPPUA - eli poikkeuksellisen aikaisiin! Kesäkautemme alkaa Pe 25.4.2025 klo 10.30. Joko tiedät millä burgerilla meinasit kesän aloitella? Nähdään Mortonissa! Lisätiedot ja tarkat aukioloajat: www.morton.fi

Free

Vapaa-ajan asukastoimikunnan avoin kokous pe 25.4. klo 14 kunnanvirastolla

Asialista Vapaa-ajan asukastoimikunta VASTA 16.4.2025 VAPAA-AJAN ASUKASTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Perjantai 25.4.2025 klo 14.00–15.30 Paikka Kunnanvirasto, Kuopiontie 11 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. Rakennetaan Vastan vuosikello tälle vuodelle 2. Kunnan ajankohtaiset kuulumiset 3. […]

Satulateatteri: OMENA – seitsemän kuolemansyntiä

Rautalammin kirjasto

Satulateatterin ”OMENA - seitsemän kuolemansyntiä” on tarina kunnianhimoisen, mutta niin heikkoluonteisen ihmisen matkasta ajasta ikuisuuteen. Esitykset Rautalammin kirjaston Kivijalassa 25.4.-3.5.2025. Käsikirjoitus ja ohjaus Virpi Uusiperhe, musiikin ohjaus sekä produktion tuotanto […]

Pohjois-Savon luontoarvot kartalla – Pohjois-Savon LUMO-ohjelma

Tilaisuus alkaa kahveilla klo 17. Tarjolla kahvia/teetä ja suolaista ja makeaa purtavaa. Ohjelma alkaa klo 17.30. Mistä löytyvät Pohjois-Savon arvokkaimmat luontoalueet eli monimuotoisuuskeskittymät? Kuinka alueet on tunnistettu, ja mitä muuta […]

Mikko Alatalo ke 30.4.

Nuapurin Vappua juhlitaan Mikko Alatalon tahdissa ke 30.4. Showtime klo 22 Liput: 10€ Tervetuloa!

Vapputapahtuma kirjaston pihassa

+1 more

Rautalammin vapputapahtuma Vapputapahtuma 1.5.2025 klo 12 Rautalammin kirjaston pihalla Rautalammin perinteinen vapputapahtuma pidetään Rautalammin kirjaston edessä vappupäivänä 1.5.2024 klo 12. Tapahtumassa laulaa Rautalammin Mieslaulajat ja Rautalammin kulttuuriseura järjestää vappuarpajaiset. Tapahtumassa […]

Free

Juhlivat seurat kuvina – ennen ja nyt

Rautalammin kirjaston näyttelytilassa näyttely "Juhlivat seurat kuvina - ennen ja nyt. Juhlivat seurat ovat : Karjala-seura 80 v, Tiistai-seura 75 v, Ortodoksinen kirkko 65 v, Mihailan kuoro 55 v. Paljon […]

Kevät-Miikkulan Praasniekka 9.-10.5.2025

+2 more

Rautalammin Pyhän Nikolaoksen kirkon praasniekkajuhlaa vietetään toukokuussa äitienpäiväviikonloppuna. Tämä vuosi on erityinen juhlavuosi kun Rautalammin Karjala-Seura täyttää 80v, Rautalammin Tiistaiseura 75v, Pyhän Nikolaoksen kirkko 65v ja Mihailan kuoro 55v. Tapahtuma […]

Karjalazet illac’ut pe 9.5.

Karjalazet illačut Perjantaina 9.5. klo 19 Lippujen hinnat: ennakkolippu 10€, ovelta 12€ Liput tulevat myyntiin vko 15 Ticketmasteriin & Nuapuriin Tervetuloa sukeltamaan karjalaisen kulttuurin pyörteisiin! Onko sinulla karjalaisia sukujuuria tai […]

Toukokuun yrittäjäaamukahvit to 15.5. klo 8 Korholan kartanolla

Toukokuun yrittäjäaamukahvit to 15.5. klo 8 Korholan kartanolla Pohjois-Savon Elykeskuksen alueellinen työllisyyskatsaus, kansainvälinen rekrytointi ja kausityövoimaportaali.  Samuli Miettinen, Tiina Eronen ja Markku Koponen sekä  EURES ja kv-rekrytointien asiantuntija Taina Jutila.  […]

Kerkonkosken talkoopäivä

Perinteinen talkoopäivä Kerkonkoskella lauantaina 17.5.2025 klo 9-12 Siistitään Kerkonkoski kesäkuntoon. Aloitus Seuralalla klo 9 Ruokailu ja kahvit Seuralassa klo 12 Talkookohteita: – Seuralan, Kaupan, Wanhan Myllyn ympäristön ja sataman siistiminen […]

Koko kylän talkoopäivä la 17.5.2025

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

Aikataulu (start ja maali Museon piha, Kuopiontie 26) 08.45-09.05 välineiden jako, talkooväen kirjaus ja ruokalappujen jako Museon piha 09.05-09.10 Alkuinfo ja kaikki innostaminen mukaan (Kuopiontie 26) 09.10-09.15 talkoojulistus 09.15-12.00 talkoot […]

KOKO KYLÄN TALKOOJUHLAT

Kerkonkosken keidas ja Kiesimän elävän musiikin yhdistys(KELMU r.y.) järjestävät Rautalammin maanlaajuistakin huomiota saaneen talkoopäivän kunniaksi koko kylän talkoojuhlat Kerkonkosken keitaalla. Tapahtuma alkaa klo.20.00 jolloin lavalle nousee NOIN 3 TRIO, seuraavaksi […]

Free

Patikkaretki Hankamäki Tervavuori

Kylän yhteinen patikkaretki su 18.5. Kokoonnutaan klo 9 Hankamäen vanhan koulun mäelle, josta lähtö patikoimasn. Säävaraus. Omat eväät.

Asahi-terveysliikuntaa

Asahi-terveysliikunta sopii virkistävän ja rentouttavan vaikutuksensa ansioista jokaiselle ikään, kokoon tai kuntoon katsomatta. Liikkeet tehdään seisten.

Tango del norte -konsertti ke 28.5.2025 klo 18 kirjaston kivijalka

Suomalaiskokoonpano Tango del norte on kansainvälisissä kilpailuissa palkittu timanttinen tangoyhtye, jonka taival alkoi vuonna 2011 Astor Piazzollan musiikin parissa. Vuosikymmenen ajan yhtyeen soittajat ovat hakeneet tango-oppia Argentiinan parhailta muusikoilta. Tämän tuloksena […]

Skeittiramppi-ilta kiinnostuneille ke 28.5. klo 18 Matti Lohen koululla

Matti Lohen koulu Koulutie 14, Rautalampi, Suomi

Tervetuloa kaikille avoimeen kuntalaisiltaan Matti Lohen koulun pihamaalle ke 28.5. klo 18! Uusi skeittiramppi on tulossa Matti Lohen koulun pihalle. Kuntalaisillan aikana keskustellaan mm. millainen ja mihin. Lämpimästi tervetuloa niin […]

Seurakunnan kevätkeikaus to 29.5. klo 14

Rautalammin seurakuntatalo Rautalampi, Suomi

Klo 13 jumalanpalvelus klo 14 kevätkeikaus seurakuntatalolla Tuotto menee Lähetysseuran kautta Nepalin vammaisille lapsille ja nuorille sekä Yhteisvastuukeräykselle.

Ravintola Ehtoon kesän avajaiset

+1 more

Ravintola Ehtoon kesän 2025 avajaisia juhlitaan 30.5-1.6. Tee pöytävaraus ja tule nauttimaan hyvän ruoan ääreen. Suosittelemme tekemään pöytävarauksen. Sydämellisesti tervetuloa! AUKIOLOAJAT Pe 16-20 La 12-20 (tapahtuma-alueella kello 23 saakka) Su […]

Rock-näyttelyn avajaisjuhlat la 31.5.2025

+1 more

Lauantaina 31.5.2025 vietetään rautalampilaisen rockin näyttelyn "Niin kaunis on Rautalampi" avajaisjuhlia! Museo on avoinna klo 15-19 ja klo 17 alkaen juhlistamme erityisesti museolla rautalampilaisen rockin näyttelyä – vapaa pääsy! Kannustamme […]

Kesäkauden avajaiset Rautalammilla – VAPAA PÄÄSY!

Mortonin, Ravintola Ehtoon ja Rautalammin Museon kesäkausi avataan rytinällä toukokuun lopussa! Ohjelmassa musiikkia 100:n vuoden ajalta – esiintyjinä Aki Virta & Pearly Bay Trio. Musiikin lisäksi illan ohjelmassa myös lavahaastatteluja […]

Free

Kuntalaisilta strategiasta ti 3.6.2025 klo 18 Kirjaston kivijalassa

Tervetuloa keskustelemaan kuntalaiskyselyssä esiintulleista aiheista. Mitkä ovat kuntalaisille tärkeitä asioita?  Miten näiden tulisi näkyä uudessa kuntastrategiassa? Illan vetävät kunnanjohtaja Anu Sepponen ja hallintojohtaja Merja Koivula-Laukka. Kahvitarjoilu.

Virsitrio Ikonen-Miettinen-Vuorenoja

Hankasalmelais-jyväskyläläinen, monissa liemissä keitetyistä muusikoista koostuva Virsitrio Ikonen-Miettinen-Vuorenoja lähestyy perinteisiä virsisävelmiä klassisin instrumentein mutta taiteellisen ennakkoluulottomasti. Pääosin Ilpo Vuorenojan sovittamat virret soivat joskus barokin tyyliin, toisinaan kansanmusiikillisella otteella tavoitellen aina […]

10 €

Lasten kesäkerho

Kerkonjoen koulu

Lasten kesäkerho Kerkonkoskella 9.-13.6.2025 klo 10-14. Kokoontuminen Kerkonkosken kyläkoululla. Ota mukaasi eväät ja keliin sekä liikkumiseen sopiva vaatetus. Kerhossa ollaan ulkona (kovalla sateella voidaan olla myös sisätiloissa). Joka päivä eri […]

Free

Kunnanvaltuuston järjestäytymiskokous ti 10.6.2025 klo18 kunnanvirastolla

Uuden kunnanvaltuuston ensimmäinen kokous pidetään tiistaina 10.6.2025 klo 18 Rautalammin kunnanviraston valtuustosalissa. Tervetuloa seuraamaan joko paikan päälle tai Rautalammin kunnan facebook-sivuille, jossa kokous on nähtävissä kahden viikon ajan myös kokouksen […]

Kyläkävely Rautalammin kirkonkylän historiasta

Rautalammin Historiallinen Yhdistys ry. järjestää opastetun kyläkävelyn Rautalammin kirkonkylällä. Kävelyllä tutustut Rautalammin kirkonkylän paikkojen historiaan. Lähtöpaikka on museon piha. Oppaana Irene Pakkanen.

Kerkon koulun päättäjäiset la 14.6.2025

Kerkon koulun päättäjäiset 14.6. klo 10–12 Kutsumme kaikki Kerkon koulun ystävät koulun päättäjäisiin lauantaina 14.6. klo 10–12. Koululla on avoimet ovet ja ruoka- ja kahvitarjoilu. Tule muistelemaan vanhoja, tai muuten […]

Saunamaraton 2025

Kesän alkamista juhlistetaan yhdessä saunoen, kun Kerkonkosken kyläläiset avaavat saunojensa ovet vieraille! Valikoimassa on taas kerran useita erilaisia saunoja – tämä maraton tarjoaa elämyksiä moneen makuun. Nappaa ystävä mukaan, heitä […]

20 €

Tähän kalenteriin on koottu eri toimijoiden Rautalammilla järjestämiä tapahtumia. Rautalammin kunta ei vastaa tietojen oikeellisuudesta.

Jos haluat oman tapahtumasi lisättäväksi kalenteriin jätä tapahtuman tiedot linkin takaa löytyvällä lomakkeella.

Chatbot