Matti Lohen koulun liikuntasalin peruskorjaus

Matti Lohen koulun liikuntasaliin tehdään täydellinen peruskorjaus. Liikuntasalin lisäksi urakkaan kuuluu liikuntasalin varastot sekä tekniikan osalta muutostöitä joudutaan tekemään sekä koulun että uimahallin puolella. Myös salin esiintymislavan lavatekniikka uudistetaan. Liikuntasalin peruskorjauksessa tehdään muun muassa seuraavat korjaukset:

  • Yläpohjan vaurioituneet eristeet uusitaan
  • Yläpohjasta poistetaan pölyä keräävät rakenteet
  • Kattoon asennetaan akustolevyt
  • Ulkoseinien kaikki eristeet puretaan. Pilarit jäävät paikalleen, mutta ne tarkistetaan ja tehdään tarvittavat toimet.
  • Lattiarakenne uusitaan perusmaahan saakka. Tehdään salaojitus sekä radonsuojaus.
  • Lattiaksi tulee monipuolisesti eri lajeihin soveltuva saumaton massalattia
  • Kaikki näkyviin jäävät pinnat uusitaan tai käsitellään.
  • Ulkoseinille tehdään koristemitoitus/akustolevytys
  • Tiiliseinät huoltokäsitellään
  • Esiintymislavan sijainti muutetaan ja saliin asennetaan kiinteästi äänentoistolaitteet sekä esiintymisvalot

Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000€. Varsinaiset rakennustyöt käynnistyivät huhtikuussa 2019 ja peruskorjauksen on määrä valmistua alkuvuodesta 2020. Liikuntasali on poissa käytössä koko peruskorjauksen ajan.

Liikuntasalin rakenteissa on aiemmin havaittu mikrobivaurioita, jotka ovat heikentäneet tilan sisäilmaa. Tehtyjen väliaikaisten toimien avulla sisäilman laatua on saatu kuitenkin parannettua sen verran, että asiantuntijalausuntojen mukaan salia on mahdollista käyttää peruskorjauksen alkamiseen saakka. Liikuntasali on rakennettu vuonna 1975 eikä siihen ole aiemmin tehty perusteellisia korjauksia.

Havainnekuva peruskorjatusta liikuntasalista

Havainnekuva peruskorjatusta liikuntasalista

Muistutamme, noudattamaan erityistä varovaisuutta liikkuessanne työmaan lähellä ja varomaan työmaaliikennettä. Työmaa-alueelle pääsy on kielletty.

Aikatauluja tiedoksi käyttäjille

  • Liikuntasali suljettin huhtikuussa 2019. Sali on käytössä seuraavan kerran helmikuussa 2020.
  • Infotilaisuus järjestettiin kunnanviraston valtuustosalissa huhtikuussa 2019
  • Uimahalli suljettuna 20.6.2019 – 14.10.2019.
  • Koulunrannan matonpesupaikka suljettiin 27.5.2019. Matonpesupaikka avattiin uudelleen elokuussa 2019.
  • Matti Lohen koulun kuntosali on käytössä myös peruskorjauksen aikana. Huomioithan, että remontista voi aiheutua äänihaittoja.
Kuva liikuntasalin peruskorjauksen tilanteesta elokuussa 2019.

Vanhasta salista jää käytännössä jäljelle vain ulkoseinät, runko ja vesikatto, kaikki muu tehdään uusiksi.  Kuva peruskorjauksen vaiheesta elokuussa 2019.

Salin tilanteen vaikutus Matti Lohen koulun toimintaan

Liikuntasalin käyttö koulun toiminnassa on minimoitu mahdollisuuksien mukaan. Ulkoliikuntaa on lisätty ja sisäliikuntaa on tehty sovelletusti joko Lukion salissa tai koulun muissa tiloissa. Salia on käytetty huonolla säällä ja tilanteissa, missä se on katsottu opetuksen kannalta välttämättömäksi. Osa luokista ei käytä salia ollenkaan.

Liikuntasalissa oireilleet oppilaat eivät käytä salia ja koulu on varautunut järjestämään oireileville oppilailla korvaavaa opetusta muissa tiloissa. Lisäksi oireilleet oppilaat ohjataan kouluterveydenhuoltoon.

Aiheeseen liittyvät uutiset & tiedotteet:

Lisätietoja:

KOULUNKÄYNTIIN LIITTYVÄT ASIAT:

SALIN PERUSKORJAUKSEEN LIITTYVÄT ASIAT:

Tekninen johtaja

Ari Lindgren

0400 784 570

ari.lindgren@rautalampi.fi

Yksikkö

Johtoryhmä, Tekninen osasto

Toimipaikka

Kunnanvirasto

TERVEYTEEN LIITTYVÄT ASIAT:
Krista Haataja, vs. ympäristöterveystarkastaja
044 7499 422, krista.haataja@tervo.fi

 

Chatbot