Rautalammin Kennelkerhon näyttelytreenit toukokuussa tiistaisin klo 18 Paikka Sepon Kalusteen piha, Tallivirrantie 8 Match Show helatorstailta peruttu talkooväen puuttuessa -> siirtyy kesäkuulle. Lisätietoa myöhemmin.
|
ma
maanantai
|
ti
tiistai
|
ke
keskiviikko
|
to
torstai
|
pe
perjantai
|
la
lauantai
|
su
sunnuntai
|
|---|---|---|---|---|---|---|
|
0 tapahtumat,
|
1 tapahtuma,Rautalammin Kennelkerhon näyttelytreenit toukokuussa tiistaisin klo 18 Paikka Sepon Kalusteen piha, Tallivirrantie 8 Match Show helatorstailta peruttu talkooväen puuttuessa -> siirtyy kesäkuulle. Lisätietoa myöhemmin. |
0 tapahtumat,
|
3 tapahtumat,
Runon ja Laulun Rautalampi 2022
Runon ja laulun Rautalampi on monipuolinen kulttuuritapahtuma, jota vietetään tänä vuonna jo 40:nnen kerran. Juhlavuoden teemana on metsäsuomalaisuus. 1500-1600-luvuilla Rautalammin vanhan hallintopitäjän alueelta muutti suuret määrät väkeä Keski-Skandinavian metsäisille seuduille muun muassa parempien kaskimaiden perässä. Metsäsuomalaisten keskuudessa säilyi vuosisatojen ajan sellaista tapa- ja kertomusperinnettä, joka oli Suomen puolelta jo kadonnut. Runon ja Laulun Rautalammissa nämä […]
Rautalammin museon Metsäsuomalaiset-näyttely kirjastolla
Metsäsuomalaiset olivat etenkin Keski-Suomesta ja Savosta, kuten Rautalammin emäpitäjän alueelta, Keski-Skandinavian havumetsävyöhykkeelle muuttaneita asukkaita. Muuttajat olivat etupäässä kaskiviljelijöitä. Ruotsiin ja myöhemmin Norjaan muutti Suomesta vuosien 1580–1640 välisenä aikana arviolta noin 13 000 asukasta. Savolaiset veivät mukanaan uudelle asuinseudulle omat elinkeinonsa ja kulttuurinsa. Osa metsäsuomalaisista lähti uudisasukkaiksi aina Pohjois-Amerikan Delawareen saakka. Rautalammin museon tuottamassa näyttelyssä esitellään […]
-
Esiintyjänä kansantaiteilija Eero Peltonen esiintyy Korholan kartanossa. Liput 50e sis. ohjelman ja lähiruokapainoitteisen kartanon pitopöydän. |
5 tapahtumat,
Tutustutaan kotimaisen, allergiaturvallisen sohvan valmistukseen Itä-Suomen ainoalla sohvatehtaalla. Sepon Kaluste on rautalampilainen huonekalutehdas, joka on toiminut jo yli 60 vuotta. Kotimainen perheyritys on profiloitunut mittatilauksena valmistettavien allergiaturvallisten kalusteiden valmistukseen. Tehdaskierroksella tutustutaan kotimaisen sohvan valmistuksen vaiheisiin. Etkö sinäkin haluaisi tietää, miten yksi kotisi käytetyimmistä kalusteista on valmistettu? Kesto: Kierros kestää noin tunnin. Tehtaanmyymälä on avoinna ennen ja […]
Ilmainen
-
Luentokonsertti Dan Anderssonin (1888-1920) elämästä ja runoudesta. Tapahtuma on työväentalolla ja liput 15e Folkrock-trio soittaa kalevalaisia lauluja ja omia kappaleitaan. Tapahtuma on työväentalolla ja liput 20e |
5 tapahtumat,
-
Rautalammin kesäasukkaiden sekä kuntalaisten iloiset Kesäasukastreffit saavat paikkakunnan tunnusmerkin, yhteisöllisyyden kukkimaan! Tarjolla on paikallisia tuotteita, tietoa kunnan tontti- ja asumismahdollisuuksista, tapahtumista, toimijoista ja yrityksistä sekä musiikkiesityksiä. Lapsille on kepparikisat klo 11.30 alkaen, kaikki palkitaan! Kunta tarjoaa kahvit. Kesäasukastreffit järjestävät Rautalammin kunta sekä Rautalammin Vapaa-ajanasukastoimikunta VASTA. Tapahtumapäivän maksuttomat myyntipaikat voi varata kunnanviraston neuvonnasta. Peräkonttikirppiksille ei tarvitse […]
-
|
4 tapahtumat,
-
Vaughan Williams: Songs of Travel-laulusarja, sekö muuta matka-aiheista liedmusiikkia. Baritoni Petrus Marjanen ja pianisti Tanja Niiranen. Käsiohjelma 20e Soiva taidenäyttely. Teatteri ja musiikki kohtaavat rautalampilaisen Pirkko Toiviaisen kuvataiteen. Tapahtuma on Kerkonkosken seuralassa ja liput 15e |
1 tapahtuma,
Rautalammin museon Metsäsuomalaiset-näyttely kirjastolla
|
4 tapahtumat,
Soutuveneretki ihastuttavalla Hankavedellä. Retki toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 8. Lähtö: Klo 14.00, Törmälän Loma- ja kurssikeskus Paluu: Klo 16.00 (noin) Kesto: 2 tuntia Hinta: 20 € sis. kahvit
20$
Rautalammin torilla hyvän fiiliksen ja kesätunnelman tapahtuma-illat jokaisena heinäkuun torstaina: livemusiikkia, iloisia ilmeitä, paikallisia myyjiä ja peräkonttikirppistä! Tervetuloa mukaan lomalaisena, vapaa-ajan asukkaana, paikallisena, myyjänä, muusikkona, kirppistelijänä, esiintyjänä tai vain kesäfiilistä etsivänä ohikulkijana! Maksuttoman myynti- ja peräkonttikirppispaikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Iltatorien ohjelma: to 7.7. klo 17-19 Rautalammin puutarhakerhon toiminnan esittelyä, arpajaiset, muurinpohjalettukahvio sekä ”Kysy puutarhurilta”-kyselypiste. Haitarimusiikkia soittaa […] Mönkijäsafari Kurkiniemessä kesä-heinäkuussa torstaisin klo 18-20. Kesto: 2 tuntia Safarin alussa tutustumme kalustoon, ajotekniikkaan ja turvallisuuteen. Reittejä löytyy helposta vaativaan, valinnat tehdään ryhmän toiveiden mukaisesti. Ajo voi tapahtua pellolla, metsässä, metsäautoteillä tai nousta ja laskea vaativia vuorenrinteitä. Kaikkiin safareihin sisältyy ohjaajan mukana olo ja ajo-opastus. Jokainen osallistuja on safarilla omalla vastuullaan ja vastaa myös mönkijästä […]
60$
|
3 tapahtumat,
Tutustutaan kotimaisen, allergiaturvallisen sohvan valmistukseen Itä-Suomen ainoalla sohvatehtaalla. Sepon Kaluste on rautalampilainen huonekalutehdas, joka on toiminut jo yli 60 vuotta. Kotimainen perheyritys on profiloitunut mittatilauksena valmistettavien allergiaturvallisten kalusteiden valmistukseen. Tehdaskierroksella tutustutaan kotimaisen sohvan valmistuksen vaiheisiin. Etkö sinäkin haluaisi tietää, miten yksi kotisi käytetyimmistä kalusteista on valmistettu? Kesto: Kierros kestää noin tunnin. Tehtaanmyymälä on avoinna ennen ja […]
Ilmainen
Saikari-Vaajasalmen kyläyhdistyksen ja Sisä-Savon kansalaisopiston Kyläteatteri-ryhmä esittää: ”Vastarantalaiset”. Näyttämöiloittelua, huussimonologeja ja tee-se-itse-teatterimusiikkia vastarannoilta ja pinnan alta. Ideointi ja instrumentit: Kyläteatterilaiset Käsikirjoitus ja ohjaus: Jukka Virtala Esitysajat: pe 8.7.2022 klo 18 (ensi-ilta), su 10.7. klo 15, ma 11.7. klo 18 ja ti 12.7. klo 18. Esityspaikka: Vaajasalmen vanha koulu, Nujulantie 31, Rautalampi. Lippuvaraukset puh. 040 411 […]
10$
|
2 tapahtumat,
Terassikeikalla Rautalammin Mortonissa TERIKA. Vapaa pääsy, tervetuloa! Terhi "Terika" Karjalainen on rautalampilaislähtöinen laulaja ja lauluntekijä. Hänen tuore albuminsa kantaa nimeä 77700, joka on siis Rautalammin postinumero. Ehkä tällä keikalla kuullaan myös tarina kuinka postinumero päätyi levyn nimeksi.
Ilmainen
|
4 tapahtumat,
-
Koko Suomen laajuisesti vietettävän Suuren Maalaustapahtuman järjestää raitin varrella Rautalammin Kulttuuriseura yhteistyössä taiteilija Anna WildRosen kanssa. Kollaasitekniikalla tehtävä työskentely soveltuu sekä lapsille että aikuisille! Paikka tarkentuu myöhemmin.
Saikari-Vaajasalmen kyläyhdistyksen ja Sisä-Savon kansalaisopiston Kyläteatteri-ryhmä esittää: ”Vastarantalaiset”. Näyttämöiloittelua, huussimonologeja ja tee-se-itse-teatterimusiikkia vastarannoilta ja pinnan alta. Ideointi ja instrumentit: Kyläteatterilaiset Käsikirjoitus ja ohjaus: Jukka Virtala Esitysajat: pe 8.7.2022 klo 18 (ensi-ilta), su 10.7. klo 15, ma 11.7. klo 18 ja ti 12.7. klo 18. Esityspaikka: Vaajasalmen vanha koulu, Nujulantie 31, Rautalampi. Lippuvaraukset puh. 040 411 […]
10$
-
Saikari-Vaajasalmen kyläyhdistyksen ja Sisä-Savon kansalaisopiston Kyläteatteri-ryhmä esittää: ”Vastarantalaiset”. Näyttämöiloittelua, huussimonologeja ja tee-se-itse-teatterimusiikkia vastarannoilta ja pinnan alta. Ideointi ja instrumentit: Kyläteatterilaiset Käsikirjoitus ja ohjaus: Jukka Virtala |
||
2 tapahtumat,
Rautalammin museon Metsäsuomalaiset-näyttely kirjastolla
Saikari-Vaajasalmen kyläyhdistyksen ja Sisä-Savon kansalaisopiston Kyläteatteri-ryhmä esittää: ”Vastarantalaiset”. Näyttämöiloittelua, huussimonologeja ja tee-se-itse-teatterimusiikkia vastarannoilta ja pinnan alta. Ideointi ja instrumentit: Kyläteatterilaiset Käsikirjoitus ja ohjaus: Jukka Virtala Esitysajat: pe 8.7.2022 klo 18 (ensi-ilta), su 10.7. klo 15, ma 11.7. klo 18 ja ti 12.7. klo 18. Esityspaikka: Vaajasalmen vanha koulu, Nujulantie 31, Rautalampi. Lippuvaraukset puh. 040 411 […]
10$
|
2 tapahtumat,
Saikari-Vaajasalmen kyläyhdistyksen ja Sisä-Savon kansalaisopiston Kyläteatteri-ryhmä esittää: ”Vastarantalaiset”. Näyttämöiloittelua, huussimonologeja ja tee-se-itse-teatterimusiikkia vastarannoilta ja pinnan alta. Ideointi ja instrumentit: Kyläteatterilaiset Käsikirjoitus ja ohjaus: Jukka Virtala Esitysajat: pe 8.7.2022 klo 18 (ensi-ilta), su 10.7. klo 15, ma 11.7. klo 18 ja ti 12.7. klo 18. Esityspaikka: Vaajasalmen vanha koulu, Nujulantie 31, Rautalampi. Lippuvaraukset puh. 040 411 […]
10$
|
4 tapahtumat,
Soutuveneretki ihastuttavalla Hankavedellä. Retki toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 8. Lähtö: Klo 14.00, Törmälän Loma- ja kurssikeskus Paluu: Klo 16.00 (noin) Kesto: 2 tuntia Hinta: 20 € sis. kahvit
20$
Rautalammin torilla hyvän fiiliksen ja kesätunnelman tapahtuma-illat jokaisena heinäkuun torstaina: livemusiikkia, iloisia ilmeitä, paikallisia myyjiä ja peräkonttikirppistä! Tervetuloa mukaan lomalaisena, vapaa-ajan asukkaana, paikallisena, myyjänä, muusikkona, kirppistelijänä, esiintyjänä tai vain kesäfiilistä etsivänä ohikulkijana! Maksuttoman myynti- ja peräkonttikirppispaikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Iltatorien ohjelma: to 7.7. klo 17-19 Rautalammin puutarhakerhon toiminnan esittelyä, arpajaiset, muurinpohjalettukahvio sekä ”Kysy puutarhurilta”-kyselypiste. Haitarimusiikkia soittaa […] Mönkijäsafari Kurkiniemessä kesä-heinäkuussa torstaisin klo 18-20. Kesto: 2 tuntia Safarin alussa tutustumme kalustoon, ajotekniikkaan ja turvallisuuteen. Reittejä löytyy helposta vaativaan, valinnat tehdään ryhmän toiveiden mukaisesti. Ajo voi tapahtua pellolla, metsässä, metsäautoteillä tai nousta ja laskea vaativia vuorenrinteitä. Kaikkiin safareihin sisältyy ohjaajan mukana olo ja ajo-opastus. Jokainen osallistuja on safarilla omalla vastuullaan ja vastaa myös mönkijästä […]
60$
|
2 tapahtumat,
Tutustutaan kotimaisen, allergiaturvallisen sohvan valmistukseen Itä-Suomen ainoalla sohvatehtaalla. Sepon Kaluste on rautalampilainen huonekalutehdas, joka on toiminut jo yli 60 vuotta. Kotimainen perheyritys on profiloitunut mittatilauksena valmistettavien allergiaturvallisten kalusteiden valmistukseen. Tehdaskierroksella tutustutaan kotimaisen sohvan valmistuksen vaiheisiin. Etkö sinäkin haluaisi tietää, miten yksi kotisi käytetyimmistä kalusteista on valmistettu? Kesto: Kierros kestää noin tunnin. Tehtaanmyymälä on avoinna ennen ja […]
Ilmainen
|
|||
1 tapahtuma,
Rautalammin museon Metsäsuomalaiset-näyttely kirjastolla
|
2 tapahtumat,Maukan ja Väykän tarinapaatti rantautuu Kerkonkosken satamaan. Paatissa seilaavat näyttelijät Lotta Kuusisto ja Paavo Kerosuo, hanuristitaiteilija Niko Kumpuvaara, tanssiohjaaja Tanja Wichmann sekä kirjailija Timo Parvela. Esiintyjät tarinoivat, näyttelevät ja musisoivat laivan kannella tai laiturilla. Lopuksi KiddieJam-tanssituokio.
Ilmainen
|
2 tapahtumat,Lasten viikkokisat Rautalammin urheilukentällä. Kaksiottelu. Lajeina juoksu ja pallonheitto/turbokeihäs/pituushyppy. Sarjoja 2019 syntyneille ja sitä vanhemmille. Ilmoittautuminen 17.30 alkaen. Kilpailu alkaa 18.00.
Ilmainen
|
4 tapahtumat,
Soutuveneretki ihastuttavalla Hankavedellä. Retki toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 8. Lähtö: Klo 14.00, Törmälän Loma- ja kurssikeskus Paluu: Klo 16.00 (noin) Kesto: 2 tuntia Hinta: 20 € sis. kahvit
20$
Rautalammin torilla hyvän fiiliksen ja kesätunnelman tapahtuma-illat jokaisena heinäkuun torstaina: livemusiikkia, iloisia ilmeitä, paikallisia myyjiä ja peräkonttikirppistä! Tervetuloa mukaan lomalaisena, vapaa-ajan asukkaana, paikallisena, myyjänä, muusikkona, kirppistelijänä, esiintyjänä tai vain kesäfiilistä etsivänä ohikulkijana! Maksuttoman myynti- ja peräkonttikirppispaikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Iltatorien ohjelma: to 7.7. klo 17-19 Rautalammin puutarhakerhon toiminnan esittelyä, arpajaiset, muurinpohjalettukahvio sekä ”Kysy puutarhurilta”-kyselypiste. Haitarimusiikkia soittaa […] Mönkijäsafari Kurkiniemessä kesä-heinäkuussa torstaisin klo 18-20. Kesto: 2 tuntia Safarin alussa tutustumme kalustoon, ajotekniikkaan ja turvallisuuteen. Reittejä löytyy helposta vaativaan, valinnat tehdään ryhmän toiveiden mukaisesti. Ajo voi tapahtua pellolla, metsässä, metsäautoteillä tai nousta ja laskea vaativia vuorenrinteitä. Kaikkiin safareihin sisältyy ohjaajan mukana olo ja ajo-opastus. Jokainen osallistuja on safarilla omalla vastuullaan ja vastaa myös mönkijästä […]
60$
|
2 tapahtumat,
Tutustutaan kotimaisen, allergiaturvallisen sohvan valmistukseen Itä-Suomen ainoalla sohvatehtaalla. Sepon Kaluste on rautalampilainen huonekalutehdas, joka on toiminut jo yli 60 vuotta. Kotimainen perheyritys on profiloitunut mittatilauksena valmistettavien allergiaturvallisten kalusteiden valmistukseen. Tehdaskierroksella tutustutaan kotimaisen sohvan valmistuksen vaiheisiin. Etkö sinäkin haluaisi tietää, miten yksi kotisi käytetyimmistä kalusteista on valmistettu? Kesto: Kierros kestää noin tunnin. Tehtaanmyymälä on avoinna ennen ja […]
Ilmainen
|
2 tapahtumat,Pärsnäkorven Erä ry kutsuu seuran maanvuokraajat,alueella asuvat, seuran jäsenet ja naapuriseurojen edustajat perheineen viettämään seuran 50-vuotisjuhlaa Hankamäen majalle kalakeiton merkeissä! Juhlassa on mukana Kulttuuri kuulolla -hankkeen tarjoamana Reissumiehen tarinoita -esitys. Kuvaus esityksestä: Kaavilta, Vaikkojoen varrelta kotoisin oleva kaikkien alojen asiantuntija Waikko Joe on koko Suomen läpikotaisin tunteva sivistynyt reissumies, joka jakaa viisauttaan parhaalla mahdollisella tavalla, […] |
|
1 tapahtuma,
Rautalammin museon Metsäsuomalaiset-näyttely kirjastolla
|
2 tapahtumat,Rautalammin Kennelkerhon näyttelytreenit toukokuussa tiistaisin klo 18 Paikka Sepon Kalusteen piha, Tallivirrantie 8 Match Show helatorstailta peruttu talkooväen puuttuessa -> siirtyy kesäkuulle. Lisätietoa myöhemmin. |
2 tapahtumat,Lasten viikkokisat Rautalammin urheilukentällä. Kaksiottelu. Lajeina juoksu ja pallonheitto/turbokeihäs/pituushyppy. Sarjoja 2019 syntyneille ja sitä vanhemmille. Ilmoittautuminen 17.30 alkaen. Kilpailu alkaa 18.00.
Ilmainen
|
5 tapahtumat,
Soutuveneretki ihastuttavalla Hankavedellä. Retki toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 8. Lähtö: Klo 14.00, Törmälän Loma- ja kurssikeskus Paluu: Klo 16.00 (noin) Kesto: 2 tuntia Hinta: 20 € sis. kahvit
20$
Rautalammin torilla hyvän fiiliksen ja kesätunnelman tapahtuma-illat jokaisena heinäkuun torstaina: livemusiikkia, iloisia ilmeitä, paikallisia myyjiä ja peräkonttikirppistä! Tervetuloa mukaan lomalaisena, vapaa-ajan asukkaana, paikallisena, myyjänä, muusikkona, kirppistelijänä, esiintyjänä tai vain kesäfiilistä etsivänä ohikulkijana! Maksuttoman myynti- ja peräkonttikirppispaikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Iltatorien ohjelma: to 7.7. klo 17-19 Rautalammin puutarhakerhon toiminnan esittelyä, arpajaiset, muurinpohjalettukahvio sekä ”Kysy puutarhurilta”-kyselypiste. Haitarimusiikkia soittaa […]
Hyvän mielen laulajaisten kyläkiertue rantautuu Kerkonkoskelle sekä Vaajasalmeen! Aikataulu: Kerkonkoski, Wanha mylly (Kerkontie 1) to 9.6. ja to 28.7. klo 18 Vaajasalmi, Vanha koulu (Nujulantie 31) to 16.6. ja to 4.8. klo 18 Musisoimassa Milja Markkanen ja Aki Virta. Vapaaehtoinen pääsymaksu. Lisätiedot Milja 0505433804 / sisasavonsavelet@gmail.com / Facebook: Sisä-Savon Sävelet |
2 tapahtumat,
Tutustutaan kotimaisen, allergiaturvallisen sohvan valmistukseen Itä-Suomen ainoalla sohvatehtaalla. Sepon Kaluste on rautalampilainen huonekalutehdas, joka on toiminut jo yli 60 vuotta. Kotimainen perheyritys on profiloitunut mittatilauksena valmistettavien allergiaturvallisten kalusteiden valmistukseen. Tehdaskierroksella tutustutaan kotimaisen sohvan valmistuksen vaiheisiin. Etkö sinäkin haluaisi tietää, miten yksi kotisi käytetyimmistä kalusteista on valmistettu? Kesto: Kierros kestää noin tunnin. Tehtaanmyymälä on avoinna ennen ja […]
Ilmainen
|
2 tapahtumat,
Heinähässäkkä
|
Tähän kalenteriin on koottu eri toimijoiden Rautalammilla järjestämiä tapahtumia. Rautalammin kunta ei vastaa tietojen oikeellisuudesta.
Jos haluat oman tapahtumasi lisättäväksi kalenteriin jätä tapahtuman tiedot linkin takaa löytyvällä lomakkeella.