Ilmoitus liikenneturvallisuuden tilapäisestä heikentymisestä Rautalammin kirkonkylällä. Suojateiden vilkkuvalot ovat tilapäisesti poissa käytöstä kantatiellä 69, Rautalammin kirkonkylän kohdalla. Suoj...
Tervetuloa keskustelemaan monipaikkaisuudesta Uittiksen laavulle to 6.7. klo 15–16.30 Haluamme kutsua sinut mukaan keskustelemaan monipaikkaisuudesta Uittiksen laavulle torstaina 6.7.2023 klo 15–16.30...
Sääksjärvellä Valolan tilan kosteikolle tehtiin ensimmäinen kosteikkosuunnitelma jo 2000-luvun alussa, mutta suuritöinen kosteikko jäi lopulta rakentamatta. Seuraavan sukupolven, uuden kosteikkosuunni...
Rautalammin kunta on yhdessä SavoGrown SISU-hankkeen (Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon) kanssa valmistellut ilmastosuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on selventää kunnan ilma...
Yhteisöllisin kunta vuonna 2024 Harjavalta Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailu järjestettiin toista kertaa vuonna 2024. Kilpailussa naapuriapu ja naapurustoissa tehdyt hyvät teot ratkaisivat voittaja...
Kerkonjoen koulun lopettamisen myötä kiinteistöä tyhjennetään koulun irtaimistosta. Kaikki perusopetuksessa käyttöön tarvittava omaisuus siirretään Matti Lohen koululle käyttöön. Kunnan sisällä myös m...
Syksy on täydellistä aikaa pysähtyä, huomioida ympärillä olevat ihmiset ja tehdä pieniä hyviä tekoja. Yhteisöllisyys syntyy arjen kohtaamisista ja siitä, että välitämme toisistamme, oli kyse sitten na...
Rautalammilla pohdittiin torstaina 19.2.2026 asumisen tulevaisuutta kahdessa Asumisen uudet tuulet ‑työpajassa. Tilaisuuksissa esiteltiin hankkeen ajankohtaisia suunnitelmia, erityisesti vuokra-asunto...
Ecomet Oy juhlii tänä vuonna 40-vuotista historiaansa – neljää vuosikymmentä, joiden aikana öljysäiliöiden valmistuksesta liikkeelle lähtenyt pieni paikallinen konepaja on kasvanut mittavien tuotekoko...
Talvi tuo mukanaan pimeyttä ja kiirettä, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden pysähtyä ja tehdä hyvää. Haluamme muistuttaa, että pienikin hyvä teko voi tuoda suurta iloa, naapurille, tutulle tai tunte...