Rautalammin kunta on valittu yhdeksi Pohjois-Savon monipaikkaisuuden edistämisen pilottikohteeksi. Kunnan pilotti-ideana on vahvistaa vapaa-ajan asukkaiden ja kunnan välistä vuorovaikutusta ja saada v...
Runkovesiputken saneeraus on aloitettu Rautalammilla. Saneerauksessa keskellä kylää kulkeva vanha runkovesiputki on tarkoitus jättää kokonaan pois käytöstä. Kyseinen himaniittiputki on runkovesiputken...
Rautalampi on tunnettu vahvasta yhteisöllisyydestään. Yhdessä tekeminen, naapuriapu jatapahtumat, kuten Koko kylän talkoopäivä ja jäälyhtyjen rakentaminen, ovat olennainen osaRautalammin kulttuuria. N...
Veden tulo on katkaistuna Rautalammin keskustassa torstain 14.11.2019 klo 23 ja perjantain 15.11.2019 klo 06 välisen ajan. Katkos liittyy meneillään olevaan runkovesiputken saneeraukseen. Katkos ei ai...
Hyvät kokemukset kansalaispaneelin käytöstä vuokra-asumisen kehittämisessä innoittavat jatkamaan puntaroivaa paneelia myös vapaa-ajan palveluiden kehittämiseen. Joulukuun alussa kunta lähettää satunna...
Viikoilla 48 ja 49 runkovesiputken saneeraus etenee ja voi aiheuttaa vesi- ja liikennekatkoja seuraavien paikkojen läheisyydessä. Uimalantie Alatien alkupää (Seurakunnan keltaisen kirpputorin läheisyy...
Kerkonkosken Ketterän “Kerkolle kylään! -hanke” sai taas ansaitsemansa palkinnon ”Vuoden leaderteko” Maaseutugaalassa 25.2. Rautavaaralla. Palkinnon ojensi Mansikka Ry:tä toiminnanjohtaja ...
Maanantain 9.12. ja tiistain 10.12. välisenä yönä Rautalammin keskustaajamassa on katkos vedenjakelussa. Katkos liittyy meneillään olevan runkovesiputken saneeraukseen. Katkos alkaa 9.12. klo 23 ja se...
Rautalammin kunta järjesti torstaina 27. helmikuuta 2025 kunnanjohtajan kyselytunnin, jonka teemana oli tuulivoima. Tilaisuus pidettiin Matti Lohen koulun vanhassa juhlasalissa klo 17–19 ja paikalle s...
Rautalammilla meneillään oleva runkovesiputken saneeraus voi aiheuttaa häiriöitä liikenteessä vielä joulukuun aikana. Tällä hetkellä saneerauksen liittyviä töitä tehdään Jyväskyläntie 4 (kantatie 69) ...