Yleistilanne lyhyesti Tartuntojen määrä on saatu kuriin Sisä-Savon alueella. Muutama perhe on vielä karanteenissa ja viimeisimmät yksittäiset tartunnat on todettu jo karanteenissa olevilla perheillä.&...
Rautalammilla ja koko Pohjois-Savossa toteutetaan kuntalaisille suunnattu päihdetilannekysely. Päihdetilannekysely on osa ennaltaehkäisevää päihdetyötä ja PAKKA- toimintamallia. Kyselyn avulla saadaan...
Rautalammin lukion abiturienttien penkkariajelun reitti on: 12.00 lähtö Rautalammin lukiolta 12.10 Matti Lohen koulu (jalkautuvat) 12.25 Kirjaston kivijalka eskarit ja viskarit (jalkautuvat) 12.35 Pal...
Sivistysjohtaja on tehnyt periaatepäätöksen etäopetuksen jatkamisesta toisella viikolla, sillä altistuneiden määrä on jatkanut kasvua ja positiivisten tartuntojen määrä on myös tänään Sisä-Savon aluee...
Rautalammilla järjestettiin Kalikkakasa -kirjoituskilpailu lapsille ja nuorille loka-marraskuussa. Tavoitteena kilpailussa oli lukea, kuunnella ja kirjoittaa runoja niin yhdessä kuin yksin. Runojuhlia...
`Koko kylä kasvattaa` -sanonta kuvaa hyvin, miksi ja miten perhekeskusverkosto toimii. Rautalammin lapsiperheiden palvelut toimivat joustavasti yhdessä ja perheet ovat aktii...
Lauantaina 12.9. Rautalammilla tapahtuu monenlaista. Torilla on Syysmarkkinat, jonne on tulossa parikymmentä myyjää klo 9-15. Rautalammin Kennelkerho järjestää koirien Match Shown lukion kentällä klo ...
Sivistyslautakunta tarkasti liikuntapaikkojen käyttö- ja pääsymaksut 18.12.2019 pidetyssä kokouksessa. Uimahallin ja kuntosalien pääsymaksuihin tehtiin keskimäärin 10% korotukset. Korotukset astuvat v...
Rautalammin uimahallilla on kokeiluna virtuaalivesijumppanäyttö, josta kuntalainen voi valita itselleen mieluisan vesijumppaohjelman uimahallin aukioloaikoina. Virtuaalivesijumppataulu on helppokäyttö...