Ihan hyvä lapsuus -kampanja Rautalammilla

HUOM: KORONA VIRUKSEN VUOKSI 14.3.2020 AISTIRATA, 17.3.2020 KERKONKOSKEN KERHO JA 20.3.2020 LAPSIPARKKI ON PERUTTU.

Ihan hyvä lapsuus on Savon Villin Lännen kuntien yhteinen kampanja, jossa innostetaan perheitä viettämään aikaa yhdessä. Mukana yhteisessä tekemisessä on Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto. Haluamme muistuttaa perheiden yhdessä vietetyn ajan tärkeydestä lapsen kasvulle ja kehitykselle sekä tukea vanhempia toisinaan kohtuuttomaksi kasvavien paineiden äärellä.

Tee­ma­kuu­kau­det virittää tunnelmaan
Kampanjan toimintamallina on joka kuukaudelle suunnitellut teemakuukaudet, joiden kautta perheitä innostetaan yhdessä tekemiseen. Teemakuukaudet ovat: hupien helmikuu, makujen maaliskuu, harrastusten huhtikuu ja touhujen toukokuu.

Ihan hyvä lapsuus Rautalammilla
Rautalammin osalta kevään tapahtumat päivitetään kunnan nettisivuille kuukausi kerrallaan. Tapahtumat ovat kaikille perheille avoimia ja yleensä maksuttomia. Tärkeintä on rento yhdessä olo ja hyvä mieli. Harras toive olisi, että perheissä pohditaan mitä olisi kiva tehdä yhdessä ja lasten ideoita sekä toiveita toteutaan aktiivisesti. Perheiden omia tunnelmapaloja voi jakaa myös somessa hästägillä #ihanhyvälapsuus ja #tavallinenriittää.

Kampanjaan liittyviä toimintakortteja jaetaan alakoululla, päiväkodeissa ja kirjastolla. Täyttämällä kuukauden kortin ja palauttamalla sen kouluun, päiväkotiin tai kirjastolle osallistut arvontaan. Helmikuun osallistujien kesken arvotaan koko perhelle uimahallikortteja!

Kampanja Instagramissa: https://www.instagram.com/ihanhyvalapsuus/

Ihan hyvä lapsuus -kampanjan kotisivut

Hupien Helmikuu Rautalammilla

Makujen Maaliskuu Rautalammilla

« Uutishuone

Chatbot