Tapahtumakalenteri Rautalammilla tapahtuu-sivu Facebookissa. 

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Veli-Matti Miettisen näyttely kirjaston galleriassa 2.2.-29.2.

perjantai 2.2.2024 09:00 - torstai 29.2.2024 15:00

SIELUNI SILMIN – MIELENI MAISEMIA

Olen Veli-Matti Miettinen, 68-vuotias värisokea harrastelijataiteilija

Synnyin Juankoskella ja nuoruusvuosinani muutin Kuopioon. Opiskelin kansalaisopiston kursseilla taiteen eri tekniikoita ja pääsin Limingan taidekouluun opiskelemaan maalaamista, piirtämistä ja metalligrafiikkaa. Ehdin suorittaa siellä vain syyslukukauden, kun elämäntilanteeni takia sairastuin henkisesti ja opinnot jäivät katkolle.

Taide on kuitenkin kulkenut mukanani 40 vuoden ajan välillä enemmän, välillä vähemmän. Tällä hetkellä asun Kierinniemen Hoitokodissa, jossa olen kokenut sallivan ja vapauttavan ilmapiirin. Hoitokodin henkilökunta on ollut aidosti kiinnostunut harrastuksestani ja edesauttanut sitä mm. auttamalla siinä tarvittavien välineiden hankinnassa.

Sairastan skitsofreniaa. Sairaus on avannut minulle maailman, jota käyn läpi maalauksissani. Eli taiteeni on kertomus omasta elämästäni, sairauden tuomista haasteista ja tunteista. Taiteen tekeminen ja luovuus on minulle henkireikä ja voimavara, jota ilman minun on vaikea kuvitella elämää,

Toivon, että maalauksistani ja piirroksistani on iloa juuri Sinulle ja haluan kiittää Sinua kiinnostuksestasi ja että tulit katsomaan näyttelyä.

P.S. Laitathan nimesi ja mahdolliset terveisesi tähän vieraskirjaan

Veli-Matti Miettisen näyttely Sieluni silmin – mieleni maisemia kirjaston galleriassa 2.2.-29.2.2024. Lämpimästi tervetuloa!

Tiedot

Alkaa:
perjantai 2.2.2024 09:00
Loppuu:
torstai 29.2.2024 15:00
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:
,

Tapahtumapaikka

Kirjaston galleria
Rautalammintie 4
Rautalampi, 77700 Suomi
+ Google Map
Puhelin
0405807054

Tähän kalenteriin on koottu eri toimijoiden Rautalammilla järjestämiä tapahtumia. Rautalammin kunta ei vastaa tietojen oikeellisuudesta.

Jos haluat oman tapahtumasi lisättäväksi kalenteriin jätä tapahtuman tiedot linkin takaa löytyvällä lomakkeella.