Vattumato – paperiteatteriesitys kaikenikäisille

Rautalammin kirjaston Kivijalka

Pienoisteatterissa taidepedagogi Mervi Riikosen kertomana Zacharias Topeliuksen ihana klassikkosatu Vattumato herää eloon. Satu kertoo sisaruksista Ainasta ja Tessasta, jotka lähtevät poimimaan metsään vadelmia. Tytöt eksyvät, mutta saavat yllätyksekseen kokea ihmeellisen seikkailun Vattukuninkaan valtakunnassa. Näyttämön taideakvarellit on maalannut Saara Tuomela. Vapaa pääsy!

Free

Paperiteatteripaja

Rautalammin kirjaston Kivijalka

VATTUMATO paperiteatteriesityksen jälkeisessä työpajassa on mahdollisuus rakentaa oma pieni paperiteatteri ja sen hahmot omien tarinoiden näyttämöksi, kotiin vietäväksi. Materiaalit ovat valmiina työpajassa. Työpajan ohjaa taidepedagogi Mervi Riikonen. Vapaa pääsy!

Free

Lastenkaraoke LIVE!

Rautalammin kirjaston Kivijalka

Tule laulamaan yksin, kaverin kanssa tai porukalla toivelauluja livesäestyksellä! Mukaan voi lähteä koko perheen voimalla. Säestäjänä lukioteatterista ja Sisä-Savon kansalaisopistosta tuttu laulunopettaja ja sovittaja Anneli Hytönen. Rautalampilainen Anneli Hytönen on lasten ja nuorten rakastama musiikkipedagogi, säveltäjä ja tuottaja. Hän on myös vetänyt yhteislauluiltoja mm. Aki Virran kanssa. Osa Runon ja Laulun Rautalampi -tapahtumaa. Vapa pääsy!

Free

Kevätmyrsky – Matti Pellinen 100 vuotta

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

Luetaan yhdessä Savonjoella eläneen Matti Pellisen yksinäytöksinen näytelmä Kevätmyrsky. Matti Pellinen (1924-1997) oli postinkantaja ja kirjailija. Hän kirjoitti näytelmiä ja nuorten seikkailukirjoja. Myhinpää, Taavetinmäen mökki, Hankamäentie 1994, 77770 Rautalampi Osa Runon ja Laulun Rautalampi -tapahtumaa! Vapaa pääsy!

Free

Ekumeeninen ristisaatto

Rautalammin kirkko

Evankelis-luterilainen ja ortodoksinen seurakunta kutsuvat kaikkia osallistumaan ristisaattoon Rautalammin kirkolta hautausmaan kautta Pyhän Nikolaoksen kirkkoon jo toisena kesänä. Saatto alkaa luterilaisen kirkon esittelyllä. Lyhdyn ja ristin seuraamina vaelletaan hautausmaan halki Pyhän Nikolaoksen kirkolle. Kristittyjen yhteisellä vaelluksella, saatolla, on varhaiskristilliselle ajalle ulottuva historiansa. Saatto ilmentää kristityn elämää matkana kohti Kristusta. Tilaisuuden jälkeen on mahdollista osallistua myös […]

Free

Adalminan helmi – Teatteri Tien esitys kaikenikäisille

Rautalammin museon puisto Kuopiontie 26, Rautalampi, Suomi

Olipa kerran kuningas ja kuningatar, joilla oli pieni tyttö, Adalmina, jonka kastajaisiin oli kutsuttu kaksi haltijatarta. Punainen haltijatar antoi Adalminalle suuren helmen, jota seurasi vielä kolme lahjaa. Tietäkää, sanoi haltijatar, että niin kauan kuin Adalmina säilyttää helmen itsellänsä, on hän päivä päivältä tuleva yhä kauniimmaksi, rikkaammaksi ja älykkäämmäksi. Zacharias Topeliuksen satuperintö elää! Esityksen on ohjannut […]

Free

Barbie

Rautalammin kirjaston Kivijalka

Rautalammin nuorisotoimi tarjoaa Runon ja Laulun Rautalammin vaaleanpunaisimman esityksen: Barbie-elokuvan. Se keräsi syntyvuotenaan 2023 innoittuneita kritiikkejä ja katsojat täyttivät elokuvateatterit jopa ennätyksiä hipoen. Nyt toivotamme niin nuoret kuin vanhemmatkin katsomaan tätä nokkelaa elokuvaa. ”Vaikka Barbie onkin ikärajansa osalta sallittu myös lapsille, ei se monitahoisten, yhteiskunnallisten ja aikuisille suunnattujen teemojensa vuoksi avaudu perheen pienimmille katsojille. Teineille […]

Free

JUURILLA

Kalajanvuori,, Etelä-Konneveden kansallispuisto

Tervetuloa kokeilemaan ympäristötanssia yhdessä taiteilija Laura Rukolan kanssa JUURILLA on kokemuksellinen ympäristötanssin työpaja, jossa tutkitaan ihmisen ja muun luonnon välistä yhteyttä kehotietoisuuden, liikkeen ja aistimisen keinoin. Työpajassa lähestytään elämän moninaisia yhteyksiä – itseen, toisiin ja ympäröivään luontoon – lempeästi ja uteliaasti tanssin kautta. Työpajan lähtökohtina toimivat elementit maa, ilma, vesi ja juuret, jotka johdattavat osallistujat […]

Free

Elämä ottaa kädestä: sanoja siitä mitä ihmisyydeksi kutsutaan – Tommy Tabermanin elämä ja runot

Kalajanvuori,, Etelä-Konneveden kansallispuisto

Runoilijan, ajattelijan ja kulttuurivaikuttajan Tommy Tabermannin teos Elämä ottaa kädestä herää eloon Teatteriryhmä Teatraalin runodraamassa, joka kutsuu katsojan pysähtymään ihmisyyden äärelle. Tabermannin ajatukset ja runot saavat esityksessä uusia sävyjä, kun näyttelijät tulkitsevat niitä omien tunteidensa ja kokemustensa pohjalta – suoraa puhetta sydämeltä sydämelle. Esitys yhdistelee runoutta, musiikkia, tanssia ja visuaalista ilmaisua tavalla, joka puhuttelee niin […]

15 €

Marita Närhi, konsertti

Rautalammin kirjaston Kivijalka

Marita Närhi on tähti, laulaja ja lauluntekijä, joka uskaltaa tuntea, toivoa ja nauraa. Hänen kappaleistaan löytyy sekä riemua että kipua, ja niissä voi kuulla kaikuja laulelmista, finnhitseistä ja aikamme valtavirtapopista. Hänen musiikissaan Billie Eilish kohtaa Katri Helenan ja hänen äänensä on ajaton. Marita Närhi liikuttaa ja tanssittaa. Nimen takaa löytyy rautalampilaislähtöinen Tiia Schwartz. Liput 15/12/10 […]

10 € – 15 €

Folk-Röntynen

Rautalammin museon puisto Kuopiontie 26, Rautalampi, Suomi

Rautalampilainen Folk-Röntynen on heittänyt banjon Ladansa takakonttiin ja kaahaa kotikylän kontuja! Monissa kokoonpanoissa kannuksensa ansainnut Röntynen astelee kuluneilla bootseillaan perinteiden ytimeen ja kiertää nyt banjonsa kanssa pitkin maita ja mantuja. Rapakon takana tämä musiikki solahtaisi mutkattomasti southern gothic- tai outlaw country -perinteen hämärään nurkkaan. Kyseessä on ainutlaatuinen sekoitus omaleimaista folkia, jota on kuvailtu osuvasti: ”Purkitettua […]

Free

Runokävely – Runoyhdistys Nihil Interitin runoilijoiden kanssa

Rautalammin museon puisto Kuopiontie 26, Rautalampi, Suomi

Nihil Interit on valtakunnallinen, vuonna 1993 perustettu runoyhdistys niin lukijoille kuin kirjoittajille. Se julkaisee Tuli & Savu -lehteä, järjestää kirjoittajakursseja ja tapahtumia. Runokävelylle on mahdollista lähteä Rautalammin Kulttuuriseuran kesätreffipöydän luota Hanna Syrjämäen, Eeva Vänskän, AP Kivisen, Tuomas Taskinen ja Jonna Nisun kanssa. Heidän runojaan voi myös ostaa tai lukea Runopuistossa. Vapaa pääsy! Osa Runon ja […]

Free

Kesätreffit

Rautalammin museon puisto Kuopiontie 26, Rautalampi, Suomi

Rautalammin vapaa-ajanasukastoimikunta järjestää perinteisesti kuntalaisten, kesäasukkaiden ja tapahtumavieraiden yhteisen tapaamisen Runon ja laulun Rautalampi -viikolla. Vapaa pääsy!

Free

JiiPee Jetsu, konsertti

Rautalammin museon puisto Kuopiontie 26, Rautalampi, Suomi

Runon ja laulun kupletti-iltamien kautta kuuluisuuteen nousut muusikko JiiPee Jetsu jatkaa rautalampilaista perinnettä Alfred J. Tannerista lähtien. Vuonna 2010 JiiPee Jetsu voitti Jaakko Teppo kilpailun Joensuussa ja sai palkinnoksi levytyssopimuksen sekä kuplettimestari tittelin. JiiPee Jetsu jatkaa Jaakko Tepon jalanjäljillä yhdistämällä huumorimusiikin ja joutavan höpöttämisen. Tämä karjalaisuuden ja savolaisuuden ”sekakäyttäjä” kantaa ylpeästi lempinimeä ”Moottoriturpa”. Hän laulelee […]

Free

Museon näyttelyopastukset

Rautalammin Museo

Rautalammin museon uusiin näyttelyihin pääse tutustumaan oppaan kanssa. Klo 13 on vuorossa Vallgrenit ja Gallen-Kallela – Viivin, Villen ja Akselin taidenäyttely. Klo 14 on vuorossa ”Niin kaunis on Rautalampi” – rautalampilaisen rockin tarina. Opastukset kestävät noin varttitunnin. Osa Runon ja Laulun Rautalampi -tapahtumaa.

Museon pääsymaksu

Näyttämöltä näyttämölle Maatakiertävän runonlausujan taiteilijajuhla ja Elon maljasta juovu -runoesitys

Rautalammin Työväentalo Kurssilantie 2, Rautalampi

Henry Räsäsen 50-vuotisjuhlakiertue Näyttämöltä näyttämölle koostuu kolmesta osuudesta. Illan aloittaa Hyvänen aika! – maata kiertävän runonlausujan taiteilijajuhla -monologi. Komediallisessa monologissa äänessä on taiteilijan autokuski, joka on neljännesvuosisadan kestäneen keikkataipaleen aikana nähnyt lähes kaiken. Illan päättää Elon maljasta juovu! -runoesitys, jossa Henry Räsänen esittää suomalaista runoutta Leinosta Hellaakoskeen. Väliajalla Henry Räsänen tunnelmoi ja muistelee esiintymispaikkojen, esiintymispitäjien […]

10 € – 15 €

Runon ja laulun Rautalampi: Yönkukkujaiset – VAPAA PÄÄSY

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Yönkukkujaisissa Museon puistossa yhteislaulua Aki Virran johdolla. Tapahtuma on osa Runon ja laulun Rautalampi -viikkoa. Vapaa pääsy – ei ikärajaa. Tapahtuman järjestää: Rautalammin kulttuuriseura

Free

Kukkaiskirkko

Rautalammin kirkko

Jumalanpalvelus kukin koristellussa kirkossa. Liturgina Emilia Jalkanen. Tulosaarnan pitää nuorisopastori Teemu Sarkkinen ja musiikista vastaa kanttori Kaisa-Liisa Piironen. Rautalammin Martat koristelevat kirkon luonnonkukilla. Vapaa pääsy!

Free

Peräkonttikirppis

Kerkonkosken Seurala

Toisen roska on toisen aarre. Tule siis myymään ylimääräiset tavarasi Ketterän järjestämällä peräkonttikirppiksellä kahtena kesäsunnuntaina. Peräkonttikirppikset su 29.6. ja 6.7. klo 12-15 Seuralan kentällä. Paikkamaksu 5€. Ei ennakkoilmoittautumista. Samaan aikaan Seuralassa kesäkirppis ja Ketterän kahvio sekä Wanhalla Myllyllä pakohuonepeli. Myllyn alakertaan pääsee tutustumaan pakohuonepelin aukioloaikojen aikana. Kesäkirppis avoinna 25.6.-6.7.2025 Ma-ti suljettu Ke-su klo 12-18 Pakohuonepeli […]

Itä-Suomen palokuntanuorten kesäleiri 29.6.-5.7.2025 Rautalammilla

Matti Lohen koulu Koulutie 14, Rautalampi, Suomi

Itä-Suomen palokuntanuorten kesäleiri 2025 järjestetään 29.6 – 5.7.2025 Rautalammilla Matti Lohen koululla ja sen piha-alueilla. Ilmoittautuminen avattu ja tapahtuu HAKAn kautta viimeistään 15.5.2025 mennessä. (Koskee myös toimihenkilöitä). Muistutamme, että leirille ovat kaikki tervetulleita, voit siis ottaa mukaan vaikka perheesi tai kaverisikin! Leirillä on tiedossa mukavia kursseja, vauhdikasta vapaa-aikaa, uusia tuttavuuksia ja mahtavaa leirihenkeä. KURSSIT Kursseille […]

Jutta Rahmel ja Kardemimmit

Rautalammin kirkko

Rautalammin kukkaiskirkossa kuullaan kaksiosainen konsertti, jonka yhdistävä tekijä on kantele ja Jutta Rahmel. Toisen albuminsa ’Perhosen vuosi’ huhtikuussa 2024 julkaissut Jutta Rahmel on artisti, säveltäjä, laulaja-lauluntekijä, kantelisti ja tuottaja. Hänen laulunsa käsittelevät elämän suloisia ja vinoja puolia tarkkanäköisellä ja kiehtovalla tavalla, tuoden samalla kanteleen osaksi pop-kontekstia. Kansanmusiikkitaustaisen artistin musiikissa moderni pop ja folk yhdistyvät sulavasti […]

15 € – 25 €

Elämä ottaa kädestä: sanoja siitä mitä ihmisyydeksi kutsutaan – Tommy Tabermanin elämä ja runot

Kalajanvuori,, Etelä-Konneveden kansallispuisto

Runoilijan, ajattelijan ja kulttuurivaikuttajan Tommy Tabermannin teos Elämä ottaa kädestä herää eloon Teatteriryhmä Teatraalin runodraamassa, joka kutsuu katsojan pysähtymään ihmisyyden äärelle. Tabermannin ajatukset ja runot saavat esityksessä uusia sävyjä, kun näyttelijät tulkitsevat niitä omien tunteidensa ja kokemustensa pohjalta – suoraa puhetta sydämeltä sydämelle. Esitys yhdistelee runoutta, musiikkia, tanssia ja visuaalista ilmaisua tavalla, joka puhuttelee niin […]

15$

Mauno Mansikan morsian BARBARA

Vaajasalmen vanha koulu Nujulantie 31, Vaajasalmi, Suomi

Musiikilla höystetty komedia reteitten Mauno Mansikka -sarjakuvien innoittamana * Mauno Mansikka seikkaili Sisä-Savon lehden sivuilla Jope Pitkäsen sarjakuvissa 1973-1998. Maunon tarina jatkui Jopen kirjoittamissa ja Harri Helinin ohjaamissa näytelmissä vuosituhannen vaihteessa. Kaatronlammen kesäteatterissa nähdyssä esityksessä Mauno Mansikka, Peni-koiransa myötävaikutuksella, meni naimisiin ”vinnyylivaimoke” Barbaran kanssa. Alkuperäistä Jopen tekstiä kuullaan Barbara-näytelmän alussa, ennen siirtymistä nykyaikaan. Häistä on […]

Ehtoon iltamat: Pelle Miljoona – VAPAA PÄÄSY

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Suomalaisen musiikin elävä legenda ja punkrockin suunnannäyttäjä Pelle Miljoona esiintyy trionsa kanssa heinäkuussa Rautalammin Museon puiston lavalla. Tapahtumaan on vapaa pääsy – ei ikärajaa. Tervetuloa koko perheellä! Tunnelmallinen museon puisto sijaitsee aivan Rautalammin keskustassa. Puistossa on paljon istumapaikkoja sekä paljon nurmikenttää, mihin voit tuoda oman tuolisi tai vilttisi. Osa paikoista on katettu, sateen sattuessa pystytämme […]

Free

Peräkonttikirppis

Kerkonkosken Seurala

Toisen roska on toisen aarre. Tule siis myymään ylimääräiset tavarasi Ketterän järjestämällä peräkonttikirppiksellä kahtena kesäsunnuntaina. Peräkonttikirppikset su 29.6. ja 6.7. klo 12-15 Seuralan kentällä. Paikkamaksu 5€. Ei ennakkoilmoittautumista. Samaan aikaan Seuralassa kesäkirppis ja Ketterän kahvio sekä Wanhalla Myllyllä pakohuonepeli. Myllyn alakertaan pääsee tutustumaan pakohuonepelin aukioloaikojen aikana. Kesäkirppis avoinna 25.6.-6.7.2025 Ma-ti suljettu Ke-su klo 12-18 Pakohuonepeli […]

Ehtoon iltamat: Osmo Ikonen – VAPAA PÄÄSY

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Musiikin monilahjakkuus, karismaattinen lavaesiintyjä Osmo Ikonen heinäkuussa Rautalammin Museon puiston lavalla. Tapahtumaan on vapaa pääsy – ei ikärajaa. Tervetuloa koko perheellä! Soolouransa lisäksi Osmo Ikonen on nähty mm. Sunrise Avenue-bändissä sekä TV-ohjelmissa SuomiLOVE ja Elämäni biisi. Tunnelmallinen museon puisto sijaitsee aivan Rautalammin keskustassa. Puistossa on paljon istumapaikkoja sekä paljon nurmikenttää, mihin voit tuoda oman tuolisi […]

Free

Ehtoon iltamat: Mikko Alatalo – VAPAA PÄÄSY

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Suomalaisen iskelmän ja populäärikulttuurin Mikko Alatalo heinäkuussa Rautalammin Museon puiston lavalla. Alatalo esiintyy duona haitaristi Jammi Humalamäen kanssa. Luvassa on lämminhenkinen ilta täynnä tarinoita ja lauluja. Tapahtumaan on vapaa pääsy – ei ikärajaa. Tervetuloa koko perheellä! Mikko Alatalon suosio on kestänyt läpi vuosikymmenten. Tänä vuonna kuluneeksi tuli huikeat 50 vuotta Maalaispoika oon -esikoisalbumin julkaisuista. Alatalon […]

Free

Ehtoon iltamat: Viitasen Piia – VAPAA PÄÄSY

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Suosittu laulaja-lauluntekijä Viitasen Piia esiintyy heinäkuussa Rautalammin Museon puiston lavalla. Tapahtumaan on vapaa pääsy – ei ikärajaa. Tervetuloa koko perheellä! Viitasen Piia on hurmannut 15-vuotisen uransa aikana niin yleisön, kuin kriitikot tarkkanäköisellä ja kunnianhimoisella musiikillaan, sekä poikkeuksellisen läsnäolevalla tulkinnallaan. Museon puistossa Viitasen Piia esiintyy soolona. Tunnelmallinen museon puisto sijaitsee aivan Rautalammin keskustassa. Puistossa on paljon […]

Free

Kerkonkosken Komediailta: Jaakko Saariluoma & Mika Eirtovaara Kesäkeikoilla 2.0

Komediailta Seuralassa keskiviikkona 30.7. klo 19. Jaakko Saariluoma & Mika Eirtovaara Kesäkeikoilla 2.0 Jaakko Saariluoma ja Mika Eirtovaara suuntaavat jälleen yhdessä kesäkeikoille! Stand up -koomikot Jaakko Saariluoma ja Mika Eirtovaara lähtevät jälleen tien päälle esittämään riemastuttavia kesäkeikkoja estradeille, joissa heitä harvemmin nähdään. Suomi on pullollaan paikkoja, jotka tarjoavat ainutkertaisen näyttämön ja ympäristön esitykselle, joka on […]

25 €

Ehtoon iltamat: Paleface akustisesti – VAPAA PÄÄSY

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Suomiräpin ikoni Paleface ja pianisti Lasse Hirvi esiintyvät erikoiskeikalla heinäkuussa Rautalammin Museon puiston lavalla. Tapahtumaan on vapaa pääsy – ei ikärajaa. Tervetuloa koko perheellä! Tällä erikoiskeikalla Paleface esiintyy akustisesti pianon säestyksellä. Ohjelmistoon kuuluu Palefacen tunnetuimpia hittejä, mutta myös monta harvemmin kuultua, jo lähes unhoon painunutta amerikansuomalaista laulua. Mm. Jyväskylän kaupunginteatterin kapellimestarina tunnetun Hirven luotsaamalta Kapun […]

Free

Mortonin Lepposat Puistojuhlat

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Kesän leppoisimmat puistojuhlat elokuussa Rautalammin Museon puistossa. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. ESIINTYJÄT Samuli Putro Younghearted Anis Kiitu Little Willie Mehto TAPAHTUMA-ALUE Puistojuhlia juhlitaan kauniissa Rautalammin museon puistossa. Puisto sijaitsee aivan Rautalammin keskustassa. Alueella on paljon istumapaikkoja sekä nurmikenttää, johon voit tuoda myös oman vilttisi tai tuolisi. Ruokaa ja juomaa saa useilta myyntipisteiltä. Myös Mortonista […]

Kotiseuturetki Karttulaan, Vesannolle ja Tervoon

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

Kulttuuriperintöretki Vesannolle, Tervoon ja Karttulaan Sisä-Savon Perinneyhdistys tekee tutustumisretken Vesannolle, Tervoon ja Karttulaan 7.9.2025. Retken varrella tutustutaan Vesannon torpparimuseoon, Tervon kirkkoon ja Karttulassa Riuttalan talonpoikaismuseoon, jossa on myös ruokailu. Retki […]

Pestuuiltamat: DJ Seppo & Marita Närhi – VAPAA PÄÄSY

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

Konttiravintola Mortonin, Ravintola Ehtoon ja Museon puiston kesä Rautalammilla huipentuu syyskuun puolivälissä perinteisiin Pestuumarkkinoihin. Perjantai- ja lauantai-iltoina kauniisti valaistulla puistoterassillamme tunnelmasta vastaa DJ:t Seppo & Marita Närhi. Vapaa pääsy! Pestuumarkkinoiden aikaan Museon puistossa myös: LA 13.9.2025 klo 14.00 Heikki Kokon livemusavisa. Vapaa pääsy – ei ikärajaa. LA 13.9.2025 klo 20.00 Lux Rautalampi, Näyttävää Valo- ja […]

Free

Rautalammin pestuumarkkinat 13.-14.9.2025

Pestuuraitti Satakielistentie ja Torikuja, Rautalampi, Rautalampi

Rautalammin pestuumarkkinat järjestetään perinteisesti syyskuun toisena viikonloppuna! Laitahan viikonloppu jo kalenteriisi! Tapahtumia paljon pestuuviikolla ja viikonloppuna. Ohjelma päivittyy myöhemmin.

La 13.9.2025 Kuuma Kollektiivi esittää Tulikarkelot klo 16 Finnskogin leikkipuistossa

Finnskog-leikkipuisto Opintie 30, Rautalampi, Suomi

Tulikarkelot Joensuulainen tanssiva tuliteatteri Kuuma Kollektiivi johdattelee katsojat tulen lämpöön ja tanssin taikamaailmaan erityisesti perheen pienemmille suunnatussa esityksessään. Riemukkaassa tanssiteatterin omaisessa tuliesityksessä erilaiset tutut ja vähän tuntemattomatkin eläimet taituroivat tulisoihtujen […]

Tähän kalenteriin on koottu eri toimijoiden Rautalammilla järjestämiä tapahtumia. Rautalammin kunta ei vastaa tietojen oikeellisuudesta.

Jos haluat oman tapahtumasi lisättäväksi kalenteriin jätä tapahtuman tiedot linkin takaa löytyvällä lomakkeella.

Chatbot