Kriisiapua tarjolla nuorille Kuopion tapaukseen liittyen

Kuopiossa on sattunut tänään puolen päivän aikaan ikävä välikohtaus Savon Ammattiopiston tiloissa, kauppakeskus Hermanissa, jossa on menehtynyt yksi henkilö ja loukkaantunut useita ihmisiä. Asiasta on uutisoitu laajasti mediassa ja tilanteen tiedot tarkentuvat poliisitutkinnan edetessä. Itä-Suomen poliisin mukaan tapahtuneesta ei katsota olevan vaaraa ulkopuolisille.

Välikohtaus ja sitä seurannut uutisointi herättävät varmasti tunteita ja ajatuksia lasten ja nuorten keskuudessa. Tilanteesta on hyvä keskustella kotona, jos lapsi tai nuori kokee tähän tarvetta.

Kriisiapu Rautalammilla

Kouluilla keskusteluapua tarjoavat terveydenhoitaja Meiju Pellikka ja kuraattori Sanna Korhonen. Heidät tavoitat Wilman kautta tai numerosta 040 721 8419 (terveydenhoitaja) ja 040 178 7002 (kuraattori).

Lisäksi nuorisotila Nuokku on avoinna keskiviikkona 2.10. klo 16-19, jolloin nuoret voivat vapaamuotoisesti tulla keskustelemaan aiheen herättämistä ajatuksista.

Muu kriisiapu

Kriisipuhelin palvelee numerossa 044 338 2434. Palvelu on auki 24 tuntia vuorokaudessa.

Kuopion kaupungin sosiaalipäivystys on avannut päivystysnumeron asiakkaille tapahtuman johdosta, puh. 044 718 3930. Yhteydenotot vain tätä tapahtunutta varten, ei tekstiviestejä

Pelastakaa Lapset avaa tänään klo 16 Kriisichatin Kuopion väkivallantekoihin liittyen. Kriisichatissa lapset ja nuoret voivat keskustella tapahtumien aiheuttamista tunteista koulutettujen ohjaajien kanssa. Pelastakaa Lasten Kriisichat on auki tänään klo 16–18.30 osoitteessa www.kriisichat.fi.

« Uutishuone