Kansainvälisyys
Koulumme osallistuu Erasmus+ hankkeeseen. Hankkeeseen on saatu EU-rahoitusta. Matti Lohen koululla tehdään myös muuta kansainvälisyystyötä. Vuosina 2025-2026 on tehty vierailuja tai otettu vastaan kansainvälisiä vieraita muun muassa seuraaviin/seuraavista maista: Iso-Britannia, Turkki, Viro, Belgia, Itävalta, Saksa ja Italia. Ystävyyskoulumme on Viron Paistussa ja vierailemme vuorovuosin toistemme kouluissa.
Oppimisen jatkumoa, yhteisöllisyyttä ja lämpöä Italiasta UKK3.0-työhön
Montessori-pedagogiikka kehittyi viime vuosisadan alun Italiassa, kun lääkäri ja kasvatustieteilijä Maria Montessori halusi tukea lasten kasvua aktiivisiksi ja itsenäisiksi toimijoiksi lapsen yksilöllistä kehitystä kunnioittaen. Miten yli satavuotiset opit toimivat nykyään ja voisiko niillä olla jotain annettavaa Matti Lohen koulun UKK3.0- kehitystyöhön? Tätä päästiin selvittämään Erasmus+ -job shadowing -jaksolla Children’s Castle International –koulussa, liikkeen synnyinseuduilla, Italian Rocca di Papassa.
Vierailun tavoitteena oli tutustua oppilaslähtöisiin toimintatapoihin, koulun aikarakenteisiin, opettajien yhteistyöhön sekä käytäntöihin, jotka vahvistavat oppilaiden toimijuutta ja yhteisöllisyyttä. Tämänkin vierailun tarkoituksena oli siis etsitä ideoita tulevaisuuden koulun, ilmiöpohjaisen oppimisen, oppilaan aktiivisen roolin ja moniammatillisen yhteistyön kehittämiseksi UKK3.0-hengessä.
Oppilas keskiössä, opettaja ohjaimissa
Vierailun aikana päästiin seuraamaan opetusta eri ikäryhmissä esiopetuksesta ylempiin luokkiin asti. Erityisen kiinnostavaa oli nähdä, miten järjestelmällisesti oppiminen rakennettiin oppilaiden kehitysvaiheiden ympärille. Koulun pienimmät oppilaat olivat vain 3-vuotiaita ja vanhimmat 11-vuotiaita. Erityisesti koulupolun alun seuraaminen oli silmiä avaava kokemus.
Montessori-ajattelu näkyi vahvasti kaikessa toiminnassa vapaasta leikistä ohjattuihin tuokioihin ja oppitunteihin. Käsillä tekemistä oli tarjolla koko ajan ja virikkeelliseen oppimisympäristöön oli panostettu, myös ulkona. Silmiinpistävää oli pientenkin oppilaiden kyky keskittyä annettuun tehtävään ja suorittaa sinnikkäästi loppuun vaativakin projekti, toki tarpeen tullen aikuisen tukemana.
Lukemaan oppimisessa Montessori-pedagoginen malli etenee äänteistä kirjaimiin, kirjaimista sanoihin ja lopulta merkitysten ymmärtämiseen, mikä muistutti Suomessa yleisesti käytössä olevaa KÄTS-mallia. Harjoittelu oli hyvin konkreettista ja monipuolista: siinä yhdistyi vihkotyöskentelyä, muovailua, motorisia harjoitteita, kuten pistelytehtäviä, ja erilaisia aistien käyttöön perustuvia tehtäviä.
Vaikka opetus vaikutti monin paikoin varsin opettajajohtoiselta, oppilaat olivat jatkuvasti aktiivisia toimijoita. Matematiikan tunneilla oppilaat ratkaisivat tehtäviä taululla, selittivät ajatteluaan ja keskustelivat virheistä yhdessä. Tämä muistutti siitä, että oppilaslähtöisyys ei tarkoita opettajan vetäytymistä sivuun. Päin vastoin, parhaimmillaan se tarkoittaa vahvaa pedagogista ohjausta, jossa oppilas joutuu itse sanoittamaan ja perustelemaan oppimistaan.
UKK3.0:n näkökulmasta erityisen arvokasta oli nähdä, kuinka oppilaan vastuullisuutta ja toimijuutta rakennettiin pienin askelin jo varhaisesta iästä lähtien.
Viikkorakenne tärkeämpänä kuin yksittäinen oppitunti
Yksi vierailun kiinnostavimmista havainnoista liittyi koulun aikarakenteisiin.
Kokonaisuuksien opiskelun kulmakivi oli selvästi kuukausi- ja viikkotasoisessa suunnittelussa. Päivien rakenne oli tarkkaan jäsennelty, mutta opettajilta ei edellytetty yksityiskohtaisia tuntisuunnitelmia.
Samaa teemaa käsiteltiin usein monesta näkökulmasta. Yksi aihe saattoi sisältää keskustelua, lukemista, kirjoittamista, liikettä, leikkiä ja erilaisia toiminnallisia tehtäviä, kuten kokonaisopetus Suomessa. Oppiminen näyttäytyi jatkuvana prosessina eikä erillisinä oppiainepaloina, mikä näytti sopivan kaikenikäisille lapsille. Aihepiireihin rakentuvat viikot tuntuivat motivoivan myös opettajia.
Huomiota herätti erityisesti tapa, jolla lapsille usein haastavia siirtymävaiheita tuettiin. Montessori-pedagogiikan mukaisesti eri tilanteisiin, kuten juuri siirtymiin, liittyi omia musiikillisia signaaleja; taustamusiikkia, jonka avulla lapset heti tiesivät, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä lisäsi päivänkulun ennakoitavuutta ja loi rauhallisen ilmapiirin.
Vierailu vahvisti ajatusta siitä, että hyvin suunnitellut rakenteet ja ovat usein oppimisen näkymättömiä mahdollistajia. Myös UKK3.0:ssa pyrimme rakentamaan oppimista laajempien kokonaisuuksien ympärille perinteisen tuntijaon sijaan, joten havainnot olivat erityisen hyödyllisiä.
Yhteistyötä arjessa
Opettajien yhteistyöstä löytyi myös mielenkiintoisia näkökulmia.
Koulussa ei ollut varsinaista säännöllistä yhteissuunnitteluaikaa. Kuten meillä, yhteistyö tapahtui pitkälti arjen kohtaamisissa, tauoilla, koulupäivän jälkeen ja erilaisten yhteisten projektien yhteydessä. Kuitenkin koulun ulkopuolisten aineenopettajien pitämien tuntien aikana (liikunta ja musiikki) jäi luokanopettajille aikaa paperitöille ja palavereille. Aineenopettajat toimivat myös sillanrakentajina eri ryhmien välillä, sillä sama teema kulki useiden luokkien läpi, ja lopulta ryhmät yhdistyivät yhteisiin esityksiin ja tapahtumiin. Esimerkiksi työn alla oli juuri kevätjuhlaan harjoiteltava eri-ikäisten lasten yhteinen tanssiesitys.
Viikon aikana kävi selväksi, kuinka merkittävä rooli ohjaajilla oli koulun arjen sujuvuudessa. He osallistuivat materiaalien valmisteluun, oppimisympäristöjen rakentamiseen ja oppilaiden tukemiseen toimien tiiviissä yhteistyössä opettajien kanssa.
Vierailu vahvisti käsitystä siitä, että yhteisöllisyys voi syntyä myös epävirallisten rakenteiden kautta. Toisaalta se myös muistutti siitä, kuinka tärkeää UKK3.0:n onnistumiselle on systemaattinen, yhteinen pitkän linjan suunnittelu.
Toimijuus kehittyy pienillä teoilla suotuisassa ilmapiirissä
Havainnointijakson aikana oppilaiden toimijuus ei näyttäytynyt erillisenä projektina, vaan osana jokapäiväistä toimintaa. Lapset osallistuivat oma-aloitteisesti tilojen järjestämiseen, siisteydestä huolehtimiseen ja yhteisiin vastuutehtäviin. Vastuun kantaminen oli luonteva osa koulupäivää, ei erillinen harjoitus.
Keskustelut oppilaiden kanssa olivat myös antoisia. Monet heistä nostivat koulun parhaaksi puoleksi ulkoalueet ja mahdollisuuden vapaaseen leikkiin. Metsikköinen piha oli rakennettu tukemaan tutkimista, liikkumista ja omaehtoista toimintaa ja oppilaat selvästi arvostivat tilaa pitäen siitä huolta. Montessori-ajattelun hengessä oppimisympäristö itsessään kutsui oppimaan, leikkiä unohtamatta.
Yhteisöllisyyttä vahvistivat lisäksi yhteiset perinteet, toimintatavat ja koulupuvut. Vaikka vierailun aikana ei ollut mahdollisuutta seurata esimerkiksi huoltajayhteistyötä tai koulun juhlia, arjessa oli helposti aistittavissa vahva yhteisön tunne. Koulun lämminhenkinen ilmapiiri ja aito välittäminen kävivät selväksi ja tekivät vaikutuksen.
Mitä tarttui mukaan Italiasta?
Vierailun merkittävimpiä havaintoja olivat esiopetuksen ja alkuopetuksen tiivis jatkumo, siirtymätilanteiden ennakoitavuus sekä oppimisympäristön aktiivinen pedagoginen rooli.
Siirtyminen esiopetuksesta koulumaiseen toimintaan vaikutti sivusta seuraten hyvin johdonmukaiselta. Myös meillä olisi hyödyllistä pohtia, miten esiopetuksen ja alkuopetuksen yhteistyötä voitaisiin edelleen vahvistaa. Selkeät rakenteet, yhteiset käytännöt ja ennakoitavuus tukevat oppilaiden turvallisuuden tunnetta sekä työrauhaa. Näillä ajatuksilla voisi olla paljon annettavaa myös yläkoulun toimintakulttuurin kehittämisessä.
Montessori-pedagogiikassa ympäristö nähdään aktiivisena osana oppimista. Tämä herätti pohtimaan, miten UKK3.0:n työpajamalleissa ympäristö voisi nykyistä vahvemmin ohjata toimintaa, yhteistyötä ja oppilaiden oma-aloitteisuutta, sekä lähi-, hybridi- että etäopetuksessa.
Vierailun ehkä tärkein oivallus oli, ettei tämänkään koulun toiminta perustunut yksittäisiin näyttäviin innovaatioihin. Sen sijaan oppimista, yhteisöllisyyttä ja toimijuutta tuettiin lukuisten pienten mutta johdonmukaisten käytäntöjen avulla.
Juuri nämä havainnot tekevät vierailusta arvokkaan myös UKK3.0-kehittämistyön näkökulmasta. Oppimisen aikarakenteet, sujuvat siirtymät, pedagogisesti suunnitellut oppimisympäristöt ja oppilaiden vastuullisuuden määrätietoinen vahvistaminen ovat teemoja, joiden parissa työ jatkuu myös Matti Lohen koulussa.
Erasmus+-jakso tarjosi taas uusia näkökulmia, vahvisti jo olemassa olevia ajatuksia ja ennen kaikkea muistutti siitä, että koulun kehittämisessä rakenteilla on usein yhtä suuri merkitys kuin yksittäisillä opetusmenetelmillä.
Kansainvälisen koulun opetuskielenä on englanti. Suurimmalla osalla oppilaista on kansainvälinen tausta, mutta mukana on myös täysin italiankielisten kotien lapsia.
Koulun piha on suljettujen porttien takana ja kaikki lapset tuodaan ja haetaan päivittäin.
Yksityiskoulun oppilasryhmät ovat pieniä, vain alle kymmenen oppilasta. Luokkatilat avautuivat suoraan isolle, metsäiselle pihalle, jota hyödynnetään opetuskäyttöön.
Erasmus+ -opettajavaihto Heidelbergissä maaliskuussa 2026
Erasmus+ on Euroopan unionin rahoittama ohjelma, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälistä yhteistyötä, liikkuvuutta ja osaamisen jakamista. Erasmus+ -ohjelma vei kaksi Matti Lohen koulun opettajaa talvilomalla 2026 Saksan Heidelbergiin. Kaupunki sijaitsee Baden-Württembergissa ja siellä on nykyisen Saksan liittotasavallan vanhin yliopisto, joka perustettiin vuonna 1386.
Vierailumme aikana saimme mahdollisuuden käydä tutustumassa myös Heidelbergin rauniolinnaan, josta avautuu näkymä maisemaa hallitsevalle Neckarjoelle, vanhaan kaupunkiin ja joen ylittävälle, vuonna 1788 rakennetulle, Alte Brücke -sillalle. Kaupungin kapeat kujat ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset tekevät Heidelbergistä paikan, jossa historia elää vahvasti arjessa näkyen kaupunkikuvassa.
Viikon vierailumme pääkoulu oli 5–9 vuosiluokille opetusta tarjoava yksityinen HPC Agora Gemeinschaftsschule. Lisäksi saimme mahdollisuuden viettää koulupäivät kansainvälisellä koululla (HPC International School) ja vuosiluokille 1–4 opetusta tarjoavalla koululla HPC Grundschulen. HPC-koulukonsepti korostaa kansainvälisyyttä, ja englannin kieli on mukana opetuksessa jo ensimmäisestä luokasta alkaen. Konseptiin kuuluu erilaisia tulevaisuushankkeita, yksilöllisen koulupolun tukeminen ja yhteistyö lähiympäristö/-yhteisön kanssa esimerkiksi pienprojektien, kuten pihakirppisten, muodossa.
HPC Agora Gemeinschatsschulessa toteutetaan coaching-menetelmää, jossa yhdellä aikuisella, joko opettajalla tai koulusosiaalityöntekijällä, on noin seitsemän ohjattavaa oppilasta. Ohjaava aikuinen tapaa oppilaita keskusteluissa parin viikon välein, antaa henkilökohtaista palautetta opiskelusta ja tapaa huoltajia lukukausittain. Coaching-mallissa korostuvat oppilaiden yksilöllinen kohtaaminen, jatkuva ohjaus ja palautteenanto sekä yhteistyö kodin kanssa.
Koulussa ei ollut käytössä varsinaisia oppikirjoja, vaan opettajat tuottivat opetusmateriaalin itse tai kokosivat oppilaille monisteita valmiista materiaaleista. Oppilaat etenivät opinnoissaan valitsemansa, osittain joustavan, polun mukaisesti eri tasoilla: perustaso, keskitaso tai edistynyt taso. Työskentelyssä painottuivat itsenäinen eteneminen, itseohjautuvuus, keskusteleva opetustapa ja esiintymisvalmiuksien harjoittelu.
Koulun toimintakulttuurissa oli tiettyjä suomalaisesta koulujärjestelmästä poikkeavia piirteitä. Koulupäivät olivat pitkiä, usein 8-tuntisia, mutta vierailemassamme koulussa päivän viimeiset oppitunnit olivat pitkälti projektityöskentelyn omaisia. Kotitehtäviä ei annettu, jotta oppilaille jäisi koulupäivän jälkeen riittävästi aikaa lepoon.
HPC International Schoolissa pääsimme tutustumaan oppiaineyhdistelmiin, joiden tarkoituksena oli luoda oppilaille kokonaisvaltaisempi ymmärrys käsiteltävistä teemoista. Käytössä oli MYP-pedagogiikkaan pohjautuva oppikirjasarja. MYP:n ajatuksena on yhdistää opetettavat sisällöt laajempiin ilmiöihin ja todellisen maailman kysymyksiin. Sen ytimessä ovat tutkiva oppiminen, käsitteellinen ymmärrys ja oppimistaitojen kehittäminen. MYP-oppikirjasarja säilyttää oppiainerajat, mutta liittää opittavia sisältöjä monialaisiin kokonaisuuksiin painottaen tiedon soveltamista.
Vierailumme Heidelbergissä tarjosi koulullemme mahdollisuuden vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä ja se toi uusia ajatuksia pedagogiikan kehittämiseen. Vaikuttavaa oli se, miten HPC Agora Gemeinschatsschulessa jokaista kouluyhteisön jäsentä kannustettiin ottamaan aktiivisesti vastuuta ympäristön siisteydestä ja kouluyhteisön hyvinvoinnista.
Kaksi pedagogiikkaa, kaksi näkökulmaa: havaintoja Jenaplan-koulusta
Erasmus+-vierailu itävaltalaiseen Jenaplan-kouluun, Vasoldsberg Volksschuleen, tarjosi kiinnostavan mahdollisuuden tarkastella lapsilähtöistä pedagogiikkaa uudesta näkökulmasta. Kokemus oli monella tavalla erilainen kuin aiempi tutustuminen belgialaiseen Freinet-kouluun. Vaikka molemmat pedagogiset suuntaukset korostavat yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja oppilaan aktiivista roolia, niiden käytännön toteutuksessa oli selviä eroja.
Ensimmäinen vaikutelma oli, että Jenaplan näkyi koulun toiminnassa enemmän taustalla vaikuttavana ajattelutapana kuin tarkasti määriteltynä pedagogisena ideologiana. Koulun rehtori oli aktiivisesti mukana Jenaplan-verkostoissa ja myös henkilökunnalla oli aiempaa Jenaplan-kokemusta. Pedagogiikkaa sovellettiin ammattitaitoisesti, käytännönläheisesti ja sitoutuneesti osana arkea.
Lapsilähtöisyyttä, mutta vahvalla suunnittelulla
Koulussa korostui lapsilähtöisyys, mutta eri tavalla kuin Freinet-pedagogiikassa. Oppilaat työskentelivät paljon erilaisilla työpisteillä, jotka opettajat olivat valmistelleet huolellisesti etukäteen. Oppimiskokonaisuudet olivat kiinnostavia ja monipuolisia, ja niiden rakenne oli selkeästi aikuisen suunnittelema. Opettajien ohella ohjaajat olivat valmisteluissa isossa roolissa. Oppilaiden kiinnostuksen kohteet ja omat valinnat tulivat esiin vasta ns. pohjatyön jälkeen, esimerkiksi ryhmä- ja aihevalinnoissa yhteisen, valmistellun teeman ympäriltä.
Tyypillisellä oppitunnilla yhteisen osion jälkeen oppilaille tarjottiin mahdollisuus tehdä pari- ja ryhmätöitä teemoihin liittyvistä aiheista työskennellen eri puolilla koulua. Oppilaat suhtautuivat vapauksiinsa yllättävän asiallisesti, eikä jakautuminen ja jalkautuminen aiheuttaneet levottomuutta tai huonoa käytöstä. Luovuutta ja valinnanvapautta löytyi, mutta kokonaisuus oli silti vahvemmin opettajajohtoinen kuin Belgian Freinet-koulussa. Siinä missä Freinet-pedagogiikassa oppilaat tuottivat itse paljon oppimateriaalia omien tekstien ja projektien pohjalta, Jenaplan-koulussa käytettiin enemmän valmiita materiaaleja, tehtävämonisteita ja kirjoja. Digitaalisista laitteista oli käytössä tabletteja, mutta vain maltillisesti.
Yhteisöllisyys näkyi arjessa
Yksi vahvimmista havainnoista liittyi yhteisöllisyyteen. Havaintoviikon aikana koulussa vieraili useita koulun ulkopuolisia, kyläyhteisön omia asiantuntijoita, kuten paikallinen poliisi ja maanviljelijänaisten yhdistys. Vierailujen aiheina oli (universaali ja aina ajankohtainen) koulukiusaamisen ennaltaehkäisy sekä lähiruoka. Koulu tuntui olevan hyvin avoin ympäröivälle yhteiskunnalle, ja yhteistyö eri toimijoiden kanssa vaikutti luontevalta osalta toimintaa.
Yhteisöllisyyttä lisäsi myös eri-ikäisten oppilaiden yhteistyö, joka näkyi erityisesti pienimpien oppilaiden ryhmissä. Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat opiskelivat osan tunneista sekaryhmissä ja siirtyivät joustavasti luokasta toiseen. Ratkaisu vaikutti toimivalta: osa oppilaista sai enemmän haasteita, kun taas toiset saivat aikaa vahvistaa perustaitojaan ilman, että asiasta tehtiin erityistä numeroa.
Hyvin valmisteltua ja autenttista toimintaa
Vierailun aikana oli mahdollista liikkua koulussa melko vapaasti ja seurata opetusta spontaanisti eri luokissa. Tämän vuoksi syntyi vahva tunne siitä, ettei kyseessä ollut erityisesti vierailua varten järjestetty esitys, vaan aito kuva koulun arjesta.
Opettajat ja ohjaajat vaikuttivat osaavilta, sitoutuneilta ja pedagogisesti taitavilta. Työskentely oli johdonmukaista, oppitunnit hyvin valmisteltuja ja eri sisältöjä oli sidottu toisiinsa huolellisesti.
Tähän vaikutti osaltaan koulun rakenteellinen ratkaisu: keskipäivällä ohjaajat ottivat vastuun oppilaista ruokailun ja pitkän välitunnin ajaksi, jolloin opettajille jäi aikaa suunnitteluun, arviointiin ja yhteistyöhön. Tämä mahdollisti työrauhaa myös opettajien keskinäiseen yhteistyöhön.
Oppiainerajat näkyvät, mutta yhdistyen
Vaikka projektityöskentelyä ja laaja-alaisia kokonaisuuksia toteutettiin paljon, oppiaineet näkyivät koulun arjessa selkeästi. Lukujärjestyksestä löytyivät erillisinä muun muassa liikunta, musiikki, matematiikka ja katsomusaineet.
Esimerkiksi Eurooppa-projektissa yhdistyivät maantieto, kuvataide, äidinkielen tiedonhankinta ja tietotekstien kirjoittaminen, ja kokonaisuus muistuttikin monin tavoin Suomessa jo pitkään toteutettua eheyttävää opetusta. Oppiainerajat eivät siis kadonneet, vaan projektit rakentuvat niiden päälle.
Kodin ja koulun yhteistyö vaikutti vahvalta
Vanhempien ja koulun välinen yhteistyö oli näkyvää ja aktiivista. Rehtori tervehti vanhempia päivittäin koulun ovella lasten saapuessa kouluun. Vierailun aikaan osui myös vanhempainilta, jonka teemana oli kiusaamisen ehkäisy. Tilaisuus onnistui herättämään paljon keskustelua ja tunteita. Illasta välittyi vahva yhteisöllisyyden kokemus.
Koulussa järjestetään säännöllisiä oppilaskohtaisia keskusteluja, joissa oppilas, huoltajat ja opettaja arvioivat yhdessä oppilaan etenemistä. Erityisen kiinnostavaa oli palautekulttuuri: palautetta annettiin paitsi oppilaalle myös opettajien kesken. Kollegiaalinen palaute vaikutti olevan luonnollinen osa työyhteisön toimintaa. Tätä voisimme kehittää myös meillä pienin askelin.
Mitä siis voisimme oppia?
Vierailu herätti monia ajatuksia siitä, mitä omassa koulukulttuurissamme voisi kehittää. Erityisesti opettajien yhteinen suunnitteluaika ja arkeen sisäänrakennettu yhteistyö vaikuttivat toimivilta ratkaisuilta. Vaikka samanlaisia käytäntöjä ei voi sellaisenaan siirtää suomalaiseen järjestelmään, niiden taustalla oleva ajatus yhteisestä pedagogisesta työstä on kiinnostava.
Siinä missä Freinet-koulussa korostuivat argumentointi, luovuus, osallisuus, vastuullisuus ja oppilaiden oma tiedontuotanto, nousi Jenaplanista esiin juurtunut yhteisöllisyys, hyvin suunnitellut projektit sekä kehittyneet ryhmätyöskentelytaidot. Vierailu vahvisti ajatusta siitä, ettei ole olemassa yhtä oikeaa pedagogista mallia. Sekä Jenaplanissa että Freinetissa oli paljon sellaista, mistä suomalaisessa koulussa voidaan inspiroitua. Yhteistä molemmille oli oppilaan arvostaminen, yhteisöllisyyden rakentaminen ja usko siihen, että oppiminen tapahtuu parhaiten aktiivisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Juuri nämä havainnot jäivät matkalta kaikkein syvimmin mieleen.
Koulu sijaitsee itävaltalaisen maalaismaiseman ympäröimänä 45 minuutin bussimatkan päässä Grazin keskustasta.
Paikallisista maanviljelijänaisista koostuva delegaatio havainnollisti lapsille, miten ruoka päätyy pellolta pöytään. Lähellä tuotetun ruoan hyödyt kävivät oppilaille selviksi.
Kun oppilaat osaavat kysyä parempia kysymyksiä kuin aikuiset
Miltä näyttää koulu, jossa oppimisen rytmi rakentuu oppilaiden omista kysymyksistä, tutkimuksista ja tuotoksista, teksteistä, esityksistä ja puheenvuoroista, ilman valmiiksi pureskeltuja oppikirjoja ja virheiden pelkoa? Opettajamme vieraili Erasmus+ -hankkeemme job shadowing -jaksolla Freinet-koulussa Belgian Liègessä, jossa oppilaat pääsivät näyttämään, mitä tapahtuu, kun koulun toimintakulttuuri ohjaa rohkeaan ajatteluun ja yhteiseen keskusteluun.
École Naniot on kuusi luokkaa ja päiväkodin kattava alakoulu, jonka toiminta on organisoitu kaksivuotisiin “sykleihin”. Niissä kahden vuosiluokan oppilaat opiskelevat yhdessä. Mallin ajatus on yksinkertainen ja vaikuttava: nuoremmat pääsevät tarvittaessa etenemään vanhempien rytmissä omien taitojensa mukaan, ja vanhemmat saavat tarpeen tullen kerrata ja vahvistaa osaamistaan toistoilla sekä auttamalla nuorempiaan. Kyseessä ei siis ole tavallinen “yhdysluokka”, jossa vain selviydytään – vaan suunniteltu tapa tukea yksilöllistä etenemistä.
Äidinkielen oppiminen rakentui “vapaiden tekstien” ympärille. Oppilaat kirjoittivat omia tekstejä (texte libre), joihin tehtiin kuvitus, ja niistä syntyi opetuksen materiaalia. Pienemmillä opettaja kirjoitti tekstit puhtaaksi ja oikeinkirjoitusta harjoiteltiin yhdessä; isommilla oppilaat korjasivat omat virheensä itse – opettaja merkitsi virheet, mutta oppilas teki korjaukset. Oppikirjojen sijaan käytössä oli käsikirjasto, josta etsittiin apua. Tekstit toimivat myös reaaliaineiden oppimisen taidonnäytteinä.
Erityisen vahvasti viikon aikana esiin nousi oppilaiden ilmaisu- ja argumentointitaito. Oppilaat esittelivät omia tekstejään ja kuulijat harjoittelivat palautteen antamista: kysymistä, kommentointia, perustelua. Tämä kuuluu Freinet- pedagogiikan ytimeen – ja havaintojen mukaan se näkyi todella: keskustelu oli luontevaa ja oppilaat osasivat haastaa toistensa ajattelua.
Myös matematiikkaa tehtiin “tarinasta ja pulmasta”: oppilaat keksivät ongelman, ryhmä mietti ratkaisuja, ja opettaja auttoi jäsentämään eri vaihtoehtoja. Tärkeä periaate oli, että saa erehtyä – saa mennä metsään ja tulla sieltä ulos. Oppilaat eivät arastelleet heittää villejä arvauksia, vaan niitä perusteltiin ja niistä keskusteltiin. Opettajan rooliin kuului teorian opettamisen lisäksi jaksottaa oppilaiden pulmat niin, että ne otettiin tarkasteluun aina silloin, kun ne sopivat juuri käsillä olevaan aiheeseen,
Vierailu herätti rehellisiä huomioita: vaikka oppiminen oli oppilaslähtöistä, kasvatuksen sävy oli kurinalainen, ja opettajat korottivat tarvittaessa ääntään herkästi järjestyksen ylläpitämiseksi. Huonoa käytöstä koulun työntekijöitä tai toisia oppilaita kohtaa ei suvaittu ollenkaan. Tämäkin on tärkeä muistutus: toimintakulttuurin uudistaminen ei tarkoita “vapaata kasvatusta”, vaan selkeää rakennetta ja turvallista arkea. Oppilailta on vaadittava, jotta tulosta syntyy. Peruskäytöstavat ovat koulussa toimimisen lähtökohta. Suomalaisittain tiukahkosta kurista huolimatta, tai ehkäpä juuri sen ansiosta, työskentelyilmapiiri oli rento ja miellyttävä.
Meille Rautalammille vierailu antaa arvokasta oppia: jos haluamme kehittää UKK3.0-mallia, tarvitsemme lisää tapoja vahvistaa oppilaiden toimijuutta, esiintymistä, kysymistä ja vertaispalautetta – ja samalla luomme selkeät rakenteet, jotka rytmittävät ja rauhoittavat koulupäivää.
Kiireettömyys keskiössä
Yksi vierailun kiinnostavimmista havainnoista ei liittynyt yksittäiseen oppituntiin, vaan koko koulun rytmiin: miten arki on rakennettu niin, että opettaja ehtii opettaa ja oppilas ehtii oppia.
Päivä alkoi rauhallisesti. Koulu alkoi 8.30, mutta opettaja tuli paikalle jo 8.15, ja oppilaat saapuivat paikalle porrastetusti vanhempiensa kanssa. Vanhemmat jäivät juttelemaan opettajien kanssa ja vaihtoivat kuulumisia. Lapset saivat aloittaa päivän pienellä puuhailulla askarrellen tai piirrellen. Ajatus oli selvä: kun alku on levollinen ja vuorovaikutus toimii, myös työskentely käynnistyy paremmin.
Koulussa näkyi vahva yhteisöllisyys ja vastuun jakaminen. Oppilaat tekivät oikeasti luokan askareita ja siivoamista, ja tehtäviä vaihdeltiin niin, että jokaiselle löytyi sopiva rooli. Työn arvostus ja “pienet tehtävät” eivät olleet päälle liimattuja, vaan osa arjen rakentamista.
Erityinen ero suomalaiseen arkeen liittyi opettajien ajankäyttöön. Keskipäivällä, pitkän tauon aikana, koulussa oli erillinen valvontajärjestely: ruokailut ja välitunnit eivät olleet opettajien vastuulla samalla tavalla kuin meillä. Tämän ansiosta opettajilla oli päivällä yhteistä suunnitteluaikaa, jolloin tehtiin materiaaleja ja suunniteltiin opetusta. Ja mikä kiinnostavinta: materiaali syntyi juurikin oppilaiden omista teksteistä ja tuotoksista – eli opetuksen sisältö oli aidosti elävää ja oppilaiden ääneen perustuvaa.
Kellotkaan eivät ohjanneet kaikkea: rytmi oli liukuva ja opettajat kutsuivat oppilaat sisään esimerkiksi taputtamalla. Viimeisillä viikoilla, kun sää oli hyvä, välitunteja pidennettiin ja päivän rakennetta joustettiin tilanteen mukaan. Tämä kertoo koulusta, jossa aika palvelee oppimista, ei toisin päin.
Huomio kiinnittyi myös siihen, mitä moni meistä varmasti pohtii: puhelimet eivät olleet esillä. Ei oppilailla eikä opettajilla. Tietokoneen ilmoitukset saattoivat “piippailla”, mutta niitä ei katsottu kesken päivän. Tämä pieni yksityiskohta vahvistaa isoa ajatusta: keskittyminen on yhteinen sopimus.
Meille hankkeen arvo näkyy tässä: jos tavoittelemme UKK3.0:ssa uutta koulumallia, meidän kannattaa katsoa tarkasti, miten aikarakenteet, yhteisöllisyys ja opettajan työaika voidaan järjestää niin, että lapsilähtöinen pedagogiikka on mahdollinen ilman jatkuvaa kuormittumista. Kaikki hyvät ideat eivät ole kopioitavissa, mutta moni niistä on sovellettavissa — ja juuri siksi Erasmus+ -oppiminen on meille tärkeää.
Ècole Naniot sijaitsee rauhallisen kadun varrella Liègen pohjoisosassa, mutta oppilaat tulevat ympäri kaupunkia. Monet aloittavat Freinet-päiväkodista pihan toiselta puolelta.
Oppilaita kannustetaan luovaan ja vapaaseen ilmaisuun. Luova erikoisuus on koulun nettisivuilla säännöllisesti julkaistava radiolähetys, jonka sisällöstä ja tuotannosta oppilaat opettajan johdolla vastaavat. Kouluradiota voi kuunnella osoitteessa https://www.naniot.be/Radio%20Naniot/Radio%20Naniot.html
Kaikkiin luokkiin rakennetut parvet tuovat tilaa aamupiirille ja ryhmätyöskentelylle.
Voit seurata meitä sosiaalisessa mediassa, Matti Lohen koulu löytyy instagramista @_mattilohenkoulu ja @hupahanke (Matti Lohen koulu on mukana HUomisen Peruskoulu Alueellisesti eli HUPA-hankkeessa, jota sivuten on tehty myös UKK-työtä, joista voit lukea lisää: HUPA-hanke ja UKK).
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa