Vedenjakelu jatkuu – keittokehotus voimassa

31.8.2019 — 13:43

Rautalammin keskustassa havaittu vuoto runkovesiputkessa on korjattu ja verkostoa täytetään vedellä. Vuodon takia vedenjakelu jouduttiin keskeyttämään lauantaina iltapäivällä.

Vuotokohta sijaitsi kantatiellä 69 Matilantien risteyksen ja S-marketin välillä. Korjaus ei enää aiheuta häiriötä liikenteelle.

Varotoimenpiteenä vesi kehotetaan keittämään.

Pyydämme kertomaan tätä tietoa eteenpäin tuttavillenne, omaisillenne ja naapureille, jotta tieto tavoittaa mahdollisimman monet.

Tätä uutista päivitetään tarpeen mukaan.

Vesi kehotetaan keittämään!

Rautalammin keskustaan on annettu varmuustoimenpiteenä vedenkeittokehotus. Tarkemmat ohjeet löytyvät tämän artikkelin lopusta. Keittokehotuksen purkamisesta tiedotetaan erikseen. Vedenkeittokehotus kestää arviolta ensi viikon loppuun saakka.

Viitteitä siitä, että verkostoon olisi vuodon ja sen korjaamisen yhteydessä päätynyt epäpuhtauksia, ei ole. Tämä kuitenkin varmistetaan tutkimuksin, joiden tulosten valmistumisessa kestää arviolta noin viikko.

Väliaikainen vedenjakelu

Väliaikainen talousveden jakelupiste on Rautalammin kunnanviraston pihalla (Kuopiontie 11, Rautalampi). Jakelupisteessä jaettava vesi on juomakelpoista. Vettä voi hakea omiin astioihin. Väliaikainen jakelupiste on käytössä niin kauan, kun vedenkeittokehotus on voimassa.

Ohjeet talousveden käsittelyyn

Rautalammilla on voimassa vedenkeittokehotus. Kehotus on annettu varmuuden vuoksi.

Talousveden käsittelyssä on noudatettava seuraavia ohjeita:

  • Keittämätöntä vesijohtovettä ei saa nauttia: kaikki ruuanvalmistukseen tai juomaksi käytettävä vesi on keitettävä – tämä koskee myös esimerkiksi salaatin huuhteluvettä.
  • Pelkkä kiehauttaminen ei riitä: vettä tulee keittää 5-10 minuuttia. Keittämättömällä vedellä voidaan silti esimerkiksi pestä pyykkiä ja peseytyä, mikäli vesi on normaalin väristä ja tuoksuista.
  • Terveydensuojeluviranomaisen mukaan vettä voi keittää kerralla suuremman määrän ja käyttää myöhemmin jäähdytettynä.
  • Asiasta tiedotetaan heti, kun vedenkeiton voi lopettaa.

Päivitetty 31.8.2019 kello 18.33: Vedenjakelun keskeytys on päättynyt.
Päivitetty 31.8.2019 kello 16.12: Tilapäinen vedenjakelupiste toiminnassa.
Päivitetty 31.8.2019 kello 14.04: Lisätty ohjeet talousveden käsittelyyn.
Päivitetty 31.8.2019 kello 13.58: Lisätty tieto tilapäisen jakelupisteen avaamisesta.
Päivitetty 31.8.2019 kello 13.50: Lisätty tieto, että myös talteen otettu vesi tulee keittää.

 

 

« Uutishuone