Tyyrinvuoren esteetön reitti tekeillä

1.11.2022 — 10:18

Pari kilometriä Rautalammin kirkonkylän pääraitilta, Kuutinharjua vastapäätä sijaitsee Tyyrinvuoren luonto- ja ympäristöpolku. Alkuperäinen reitti on tehty 1980-luvulla. Nyt Tyyrinvuoren reittiä ollaan kunnostamassa uuteen uskoon, toteuttamassa siihen esimerkiksi vaunuilla ja pyörätuoleilla kuljettava esteetön vajaan kilometrin osuus sekä merkitsemällä ja kyltittämällä reitti uusituin kyltein. Reitille tulee myös merkitty parkkipaikka Peurasuontien varteen.

Tyyrinvuoren reitin pituus on runsaat kolme kilometriä pitkä. Reitti on maastoltaan vaihteleva ja helppo. Reitti on toteutettu siten, että sen varrella sijaitsee runsaasti geologialtaan, kasvistoltaan ja eläimistöltään toisistaan poikkeavia kohtia. Kyltitysten myötä reitistö sopii erinomaisesti esimerkiksi opetuskäyttöön.

Uudistustyöt saadaan kokonaan valmiiksi kyltteineen vasta loppukevääseen mennessä, mutta polkujen sorastus on valmiina jo nyt. Tavoitteena on, että kunnostettuna Tyyrinvuoren reitistö palvelee rautalampilailaisia eriomaisena liikunta- ja virkistysalueena sekä matkailijoita elämäysliikuntakohteena.

Kunnostustyö toteutetaan Maaseudun Kehittämisyhdistys Mansikka ry:n (47 %) ja Rautalammin kunnan rahoituksella (53 %). Hankkeen kokonaiskustannusarvio yhteensä on 31 740 euroa.

« Uutishuone