Johan oli markkinat!

17.9.2025 — 15:58

Pestuulauantaita vietettiin vaihtelevassa säässä – välillä satoi ja paistoi. Väkeä oli kumminkin saapunut mukavasti pestuuraitille. Raaka arvio on, että kävijöitä oli lauantaina noin 5500 ja sunnuntaina noin 2500. Seurayhtymä möi noin 200 myyntipaikkaa ja myyjiä tuli lähes koko Suomesta.

Pestuut syntyvät yhteistyöllä

Pestuumarkkinat ovat kova ponnistus. Järjestelyihin osallistuu useampi seura, yhdistys ja yritys ja lähes kaikki tekee järjestelytöitä oman toimen ohella. Onkin tärkeää, että koko kunta puhaltaa yhteen hiileen ja yhdessä järjestävät toisiaan tukien parhaimmat ja turvalliset markkinat. Sillä hyötyähän näistä on koko kunnalle niin taloudellisesti kuin kuntamarkkinoin kannalta. Lisäksi markkinat tarjoavat ilmaisia tapahtumia ja ohjelmia kaikenikäisille.

Pestuujärjestelyt onnistuivat hyvin, vaikka uusi kauppa toikin muutoksia myyntipaikkoihin. Uusi myyntipaikka-alue oli nk. Norosen tontti raitin varrella. Myyjiä oli enemmän myös Urheilijantiellä. Lava oli vielä tänä vuonna tulevan bensa-aseman paikalla. Toivottavasti sille löytyisi hyvä, rauhallinen, keskeinen paikka myös ensi vuoden markkinoilla. Ensiaputehtäviä oli pestuiden aikaan yhteensä 5.

Yleisö seuraa raittisoittoesitystä

Ilkivaltaa grillin ja ravintolan läheisyydessä – vartiointi tapahtuu laajalla alueella lauantain ja sunnuntain välisenä yönä

Lettulan myyntipaikka koki Ilkivaltaa aivan kantatie 69 varrella, paikallisen grillin vieressä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Myyntipaikka on hyvä, mutta yön seutuun ohi kulkee paljon väkeä monenmoisten nautintojen perässä. Myös lakuja oli näpistetty yöaikaan lakukojusta perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lakumyyjä kun oli avannut myynnin jo perjantai-iltana.

Alueella ei ole ollut vartiointia perjantain ja lauantain välisenä aikana. Lauantain ja sunnuntain välisenä aikana laajaa aluetta partioi kaksi partiota. Järjestäjät miettivät nyt vartioinnin lisäämistä ja ilmeisesti myyjillä olisi myös tähän kiinnostusta.

Raittisoittokilpailun voitti Oulun_Keskusta yhtye

Raittisoittokilpailun ja voitti Oulun_Keskusta yhtye. Se voitti myös yleisöäänestyksen. Oulun_Keskusta on kahden saksofonin ja rumpusetin muodostama trio, joka esittää PÄTSiä. PÄTSin pikantti maku muodostuu punkista, jazzista, tanssittavista rytmeistä, Salatuista Elämistä, sekä lapsellisesta huumorista. Oulun_Keskustan suuri tavoite on katusoittaa jokaisessa Suomen kunnassa.

Aapeli Yhtye esiintyy raitilla

Kaikki raittisoittokilpailun finaaliin yltäneet olivat todella hyviä, kiitos siis myös Kuopion Rytmipojat, Aapeli yhtye ja Esko Äänivalli orkesteri. Pohjois-Savo loisti tasokkaassa kilpailussa, kun Kuopiota edustivat Kuopion Rytmipojat ja Esko Äänivalli orkesteri ja Aapeli tulee Iisalmen Pörsänmäeltä.

ÄmSeen teltalla esiintyy Esko Äänivalliorkesteri

Pestuilla tehtiin hyvää!

Raitilla ilahdutti myös posetiivari Esko Kukkonen, joka soitti lapsenlapsensa Markus Sjöbergin rakentamaa posetiivia ja keräsi soitollaan nuorisotoimelle 77,07 €!

Hyvän tekeminen jatkui perinteisessä pestauksessa, kun kunnanvaltuutetut pestattiin töihin 380 € yhteispanoksella. Tuotto menee lyhentämättömänä uuden skeittirampin rakentamiseen. Meklarina toimi ansiokkaasti kunnanhallituksen puheenjohtaja Joni-Matti Kuikka. Pestattavina olivat Tiina Puranen, Sari Hintikka-Varis ja Pekka Annala. Yleisöä oli mukavasti paikalla ja hyviä huutoja tuli – sen kertoo summakin.

Lapsille oli myös paljon ohjelmaa viikonlopun aikana mm. lasten kirppis, nappulajuoksu, tivoli, taikuri Minkkinen, Tulikarkelot- esitys, saippuakuplaparkki ja kepparikisat.

Sunnuntai huipentui Pestuugaalaan, Terikan keikkaan ja ministeri Sari Essayahin vierailuun

Meklari hallituksen pj Joni-Matti Kuikka, pestattavina valtuutetut Tiina Puranen (valtuuston pj), Sari Hintikka-Varis ja Pekka Annala.

Toisen kerran järjestettävässä pestuugaalassa palkittiin 19 rautalampilaista

Rautalammin kunta palkitsi kunnan tekniset monisaajat: Sami Raatikainen, Tuomo Heino, Juha Kukkonen, Matti Aartonen, Esko Nikulainen, Jaakko Suvela, John Thundiparambil ja Tommi Raitaluoto. .

Rautalammin kulttuuritoimi: Myhinpään seudun kyläyhdistys

Rautalammin kulttuuriseura: Tiia Schwartz, Anttu Röntynen ja Kaija Hemming.

Matti Lohen koulun työyhteisö: Juha-Pekka Jetsu

Rautalammin nuorisovaltuusto: koulunuorisotyöntekijä Janne Poikolainen

Rautalammin Lions Club: Artteli

Rautalammin seurakunta: Kaisa-Liisa Piironen ja Pekka Lehtoviita

Rautalammin pestuuseurayhtymä: vuoden markkinamyyjä Willen jahdit / Juha-Ville Hämäläinen.

Lopuksi jaettiin yllätyskukat pyöreitä vuosia täyttävälle kunnan liikuntatoimen grand old man Risto Kuusimäelle.

Paljon onnea palkituille! Jatketaan palkitsemista taas ensi pestuilla!

Onnea kaikille!

Pestuugaalan perään esiintyi rautalampilaislähtöinen laulaja ja lauluntekijä Terika. Paikallaolijat kuulivat lauluja elämänmakuisia lauluja.

Pestuuohjelma päättyi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin kannustavaan puheeseen maatalouden puolesta. Hän myös kiitteli pestuumarkkinoita ja sanoi sen olevan oiva esimerkki maaseudun ja yhteisöllisyyden puolesta,

Kiitos kaikille pestuuvieraille, myyjille, yhdistyksille ja yrityksille! Oli oikein hyviä kohtaamisia ja tunnelma pestuilla oli aivan ihana hienoisesta sateesta huolimatta! Nähdään taas ensi vuonna syyskuun toisena viikonloppuna 12.-13.9.2026.

Annathan myös palautetta pestuumarkkinoista syyskuun aikana! Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan tuotepaketti.

« Uutishuone

Chatbot