Tutkimus: Kouluruoka maistuu Rautalammilla parhaiten koko Suomessa

28.9.2018 — 15:50

Rautalammilla kaikki 8. ja 9. -luokkalaiset syövät kouluruuan koulupäivien aikana, kun taas esimerkiksi Keravalla jopa 6 oppilasta kymmenestä (60%) jättää sen kokonaan syömättä yhtenä tai useampana päivänä viikossa. Tulos selviää Terveyden- ja hyvinvoinnilaitoksen THL:n kouluterveyskyselystä, johon vuonna 2017 vastasi jopa 70 000 koululaista.

Rautalampi oli tulosten mukaan ainoa paikkakunta koko Suomessa, jossa ilmaista kouluruokailua ei jätä väliin yksikään oppilas. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Ylen mukaan monessa pienessä maalaispitäjässä lähes kaikki syövät, kun kaupungeissa kouluruokaa kelpaa harvemmille.

Kuva Matti Lohen koulusta

Matti Lohen koululla Rautalammilla yksikään 8. ja 9. -luokkalainen ei jätä kouluruokailua väliin. Tulos perustuu THL.n kouluterveyskyselyyn.

Opettajat näyttävät esimerkkiä

Rautalammin ravitsemispäällikkö Ritva Pöntinen lähettää erityiskiitoksen Matti Lohen koulun opettajille, jotka ruokailevat yhdessä oppilaiden kanssa. Erillisiä opettajien pöytiä ei ole.

”Opettajat näyttävät hyvää esimerkkiä, että kouluruoka maistuu.” hän kertoo.

Pöntisen mukaan rautalampilaisten koululaisten poikkeuksellisen korkeaan intoon syödä kouluruokaa vaikuttaa eniten se, että tarjottava ruoka on hyvää ja monipuolista. Vaikka ravitsemusarvot ja annoshinta asettavat tietyt reunaehdot kouluruualle muistuttaa Pöntinen ettei makua saa unohtaa. Matti Lohen koulun keskuskeittiössä pyritään välttämään valmisruokia, lähiruokia taas hyödynnetään mahdollisimman paljon. Esimerkiksi kalaruuat ovat useimmiten tehdyt paikallisesta kalasta ja makaronin sijasta perusraaka-aineena käytetään rautalampilaista perunaa. Kerran viikossa pidetään kasvisruokapäivä tai puuropäivä. Rautalammilla kouluaterian hinta oli viime vuonna 3,32€ per oppilas, joka on hieman yli keskitason. Koko maan keskiarvo on 2,79€.

”Seuraamme tarkasti mitkä ruuat maistuvat ja mitkä ei. Turha sitä on sellaisia ruokia tehdä mitkä päätyvät suurelta osin hävikkiin. Välillä myös kokeillaan ihan uusia reseptejä. Pizzaa ja ranskalaisia emme kuitenkaan tarjoile, vaan ennemminkin sellaista kotiruokaa.” Ritva Pöntinen kertoo.

Ravitsemispäällikkö Pöntinen uskoo, että kouluruokaan oman maukkaan lisänsä tuo myös keittiöhenkilökunnan hyvä yhteishenki. ”Meillä on hyvä porukka tekemässä ruokaa ja puhallamme oikeasti yhteen hiileen.”

Maanantaina 1.10. Matti Lohen koululla juhlitaan hienoa tulosta tarjoamalla jälkiruuaksi täytekakkua.

Kuvassa Matti Lohen koulun keskuskeittiön henkilökuntaa.

Kuvassa Matti Lohen koulun keskuskeittiön henkilökuntaa.

Lue lisää:

« Uutishuone