Rautalammilla ylijäämää lähes puolitoista miljoonaa

2.6.2017 — 08:08

Rautalammin päättyneen valtuustokauden viimeisessä kokouksessa hyväksyttiin päätteeksi myös kunnan tilinpäätös vuodelta 2016. Päätös voitiin kirjata myönteisenä, sillä tilipäätös näyttää viime vuodelta ylijäämää lähes puolitoista miljoonaa euroa.

Tilinpäätöksessä tuloslaskelman mukainen vuosikate oli yhteensä 2,3 miljoonaa euroa. Kunnan toimintatuotot olivat 3,3 miljoonaa eli noin 228 000 euroa suuremmat kuin talousarviossa arviointiin. Palvelujen ostot (terveys ja sosiaalitoimi) 13,2 miljoonaa olivat  227 000 euroa pienemmät kuin alkuperäisessä talousarviossa arvioitiin, mikä myös kohensi ylijäämää.

Ylijäämästä huolimatta Raiutalammilla investoitiin viime vuonna kohtuullisesti, yli miljoonalla eurolla. Suurimpia investointeja olivat Korpijärvi-Konnekoski-Törmälä-Kierinniemi-Kirkonkylä siirtoviemärihanke, jonka nettokustannus oli runsaat 327 000 euroa. Valokuituverkkoa rakennettiin mm. kuntakeskuksen alueelle 107 000 eurolla, kunnan omistamalla ratsastuskeskuksella tehtiin peruskorjaustöitä 73 000 eurolla ja mm. ratsastuskeskuksen maneesin pohjarakenteet uusittiin. Kerkonjoen koulun peruskorjauksen suunnittelu käynnistyi, kuluja kertyi 24 000 euroa. Pienempiä korjauksia ja kunnossapitotöitä tehtiin mm. palvelukoti Pauliinassa, kunnanvirastolla, Pentinpellon päiväkodissa sekä Matti Lohen koulun liikuntasalissa yhteensä 58 000 eurolla. Teollisuusalueiden kunnallistekniikkaa ja kaavatiestöä (Verhoilijantie) rakennettiin lähes 70 000 eurolla. -jh

 

« Uutishuone