Luontomatkailun investoinnit liikkeelle

11.5.2017 — 13:19

Kunnanhallitus on hyväksynyt tarkennetun Luontomatkailun investointihankkeen hankesuunnitelman ja kustannusarvion.

Kunta jätti hakemuksen ELY-keskukselle Rautalammin luontomatkailuun liittyvien kehittämis- ja infrahankkeiden rahoituksen edistämiseksi vuonna 2015, jonka jälkeen hankeista on neuvoteltu ELY-keskuksen kanssa useaan otteeseen ja hakemusta on muutettu viranomaisten edellyttämällä tavalla.

Kunnan budjetissa ja taloussuunnitelmassa on varattu vuosille 2017-2018 yhteensä 450 000 euroa Rautalammin-Konneveden luontomatkailun investointeihin. Hankkeen suurin osio koskee Kierinniemen aluetöitä ja huoltorakennuksen (savutuvan) kaupallista osaa, jonne on varattu erikseen 120 000 euroa. Erilaisia rakenteita toteutetaan Kierinniemen lisäksi, Koipiniemeen, Pieneen Navettasaareen, Pitkälahteen, Hanhitaipaleelle, Vahvalahteen ja Pitkänpohjanlahteen. -jh

« Uutishuone