Kunta ei puolla veneiden nopeusrajoitusta Uitonsalmeen

6.9.2016 — 11:05

Rautalammin kunnanhallitus ei puolla nopeusrajoitusten asettamista Uitonsalmeen. Lausunnossaan ELY-keskukselle kunnanhallitus muistuttaa, että nopeuden laskeminen salmessa voi lisätä entisestään aallokon korkeutta ja samalla lisää myös pohjamudan irtoamista rannoille, koska niin sanotusta liukuvasta veneestä tulevat perä- ja sivuaallot ovat melko pieniä verrattuna ”kyntävän”, hitaasti kulkevan veneen synnyttämiin aaltoihin.

Kunta tulee kuitenkin seuraamaan ja arvioimaan vesiliikennettä kaiken aikaa. Lisäksi kunnanhallitus muistuttaa, että kunta on tukemassa hanketta, jossa Konnekoski voitaisiin entisöidä ja rakentaa pienvenekanava Konnevesi-järveltä Hankaveden kautta Pitkälahteen, jolloin veneilijät ja matkailijat pääsisivät Rautalammin kuntakeskukseen kauppa-, liike- ja peruspalveluiden piiriin. -jh

« Uutishuone