Itä-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt Rautalammin kunnanjohtajan virkavaalista tehdyn kunnallisvalituksen. Valituksella haettiin Rautalammin kunnanvaltuuston 7.11.2017 tekemään päätöksen kumoamista. Kyseisen päätös koski Anu Sepponen valintaa Rautalammin kunnanjohtajaksi.
Hallinto-oikeus antoi päätöksen asiassa 18.2.2019. Päätöksen mukaan kunnanvaltuuston päätös ei ole valituksessa esitetyin perustein lainvastainen eikä syntynyt virheellisessä. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa ei ole jäänyt epäselväksi se, että Sepponen on kokonaisarvion perusteella hakijoista parhaiten soveltuva Rautalammin kunnanjohtajan tehtävään.
Sepponen on hoitanut virkaa toimittavan (vt.) kunnanjohtajan tehtävää 1.1.2018 lähtien.