Hankasalmelais-jyväskyläläinen, monissa liemissä keitetyistä muusikoista koostuva
Virsitrio Ikonen-Miettinen-Vuorenoja lähestyy perinteisiä virsisävelmiä klassisin
instrumentein mutta taiteellisen ennakkoluulottomasti. Pääosin Ilpo Vuorenojan
sovittamat virret soivat joskus barokin tyyliin, toisinaan kansanmusiikillisella otteella
tavoitellen aina kuitenkin virren sanomaa ja syvimpiä syitä. Veisuuvuoroja saa myös
yleisö. Ohjelmistoa on toisinaan täydennetty varsinaisen virsisävelmistön ohella
hengellisen taidemusiikin helmillä.
Triossa musisoivat Antti Ikonen (viulu, virsikannel ja laulu), Mikko Miettinen (huilut ja
laulu) sekä Ilpo Vuorenoja (kitara ja laulu). Antti Ikonen on hankasalmelainen
kuntavirkamies, historioitsija ja musiikinopettaja, jonka muusikkous versoo mm.
kansanmusiikillisista kasvujuurista, klassisista viuluopinnoista sekä monipuolisista
kuorotaustoista. Miettinen on jyväskyläläinen musiikinopettaja ja laajan tyylilajien
kirjon hallitseva ammattimuusikko, joka tunnetaan sekä huilistina että laulajana mm.
Seminaarinmäen mieslaulajien ja Gospel Covertajien riveistä. Vuorenoja on
kitaransoiton opettaja ja kuoronjohtaja, jolla on taustallaan myös kanttorin työura.
Vuorenoja esiintyy solistisena kitaristina ja erilaisissa kamarikokoonpanoissa.
Erityisesti hän on perehtynyt ns. vanhaan musiikkiin renessanssin ja barokin
aikakausilta.
Tähän kalenteriin on koottu eri toimijoiden Rautalammilla järjestämiä tapahtumia. Rautalammin kunta ei vastaa tietojen oikeellisuudesta.
Jos haluat oman tapahtumasi lisättäväksi kalenteriin jätä tapahtuman tiedot linkin takaa löytyvällä lomakkeella.