Hiilineutraali Rautalampi – millaisella työllä tavoitteeseen päästään Rautalammilla?
Suomen ilmastolain kunnianhimoinen tavoite on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Kuntien rooli tässä muutoksessa on keskeinen – ne toimivat ilmastotyön suunnannäyttäjinä, uusien vähähiilisten ratkaisujen mahdollistajina ja vastuullisten toimintatapojen edistäjinä.
Syksyllä 2023 Rautalammille perustettiin oma ilmastotyöryhmä SISU-hankkeen koordinoimana. SISU-hanke (Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon) on Kehitysyhtiö SavoGrow Oy:n hanke, joka on osa maakunnallista, 15 kunnan alueella toimivaa ilmastohanketta.
Rautalammin ilmastotyöryhmä on valmistellut ilmastosuunnitelmaa, jonka toimenpiteiden avulla päästään tekemään ilmastotyötä entistä suunnitelmallisemmin. Rautalammin kunta on tehnyt jo useita ilmastotoimia ja kunnan kokonaispäästöt ovatkin laskeneet 24 % vuodesta 2007. Vuonna 2023 Rautalammin kolme suurinta päästösektoria olivat maatalous, tieliikenne ja kaukolämpö.
Pohjois-Savon maakunnan tavoin, myös Rautalammin kunnianhimoinen tavoite on vähentää päästöjä 80 %:lla vuoteen 2035 mennessä. Vertailuvuotena pidetään vuotta 2007. Rautalammin valtuusto teki päätöksen päästövähennystavoitteesta ja ilmastosuunnitelmasta valtuustossa huhtikuussa 2025. Rautalammin ilmastosuunnitelmassa toimenpiteitä on asetettu kuudella osa-alueella.
Rautalammin kunnanvaltuusto hyväksyi ilmastosuunnitelman 29.4.2025.
Rautalammin ilmastosuunnitelma2025