Kesän liikuntaryhmät:
Rautalammin kesän liikuntaryhmät ja ilmoittautumisohjeet löydät linkin takaa:
Liikennepuisto, leirit ja muut toiminnot:

Liikennepuistotoiminta on Matti Lohen koulun pihassa tapahtuvaa avointa toimintaa niin kuntalaisille, kesäasukkaille kuin matkailijoillekin. Päivät koostuvat vapaasta oleskelusta, polkuautoilusta sekä pihapeleistä. Toiminta on maksutonta. Liikennepuistotoimintaa järjestetään viikoilla 23-31 tiistaisin (klo 10-13) ja torstaisin (klo 13-16). Liikennepuistotoimintaan ohjaa kesänuori. Liikennepuistotoimintaa ei ole viikolla 27, sillä silloin koulunpiha on pelastusleiriläisten käytössä.
Liikennepuisto ei ole lapsiparkki vaan jokainen voi tulla ja mennä vapaasti omien aikataulujen mukaan ilman ennakkoilmoittautumisia. Alle 8-vuotiaat lapset ovat tervetulleita mukaan oman aikuisen kanssa, sitä vanhemmat voivat osallistua toimintaan myös ilman omaa aikuista.
Rankkasateella ja ukkosella liikennepuisto on suljettu, mutta toimintaa (temppurata/pallopelit) järjestetään Matti Lohen koulun liikuntasalissa.
Seurakunnan leirit löytyvät seurakunnan nettisivuilta. Lasten leirit: 1.-3.lk (vuonna 2015-2017 syntyneiden) lasten kesäleiripäivä Törmälässä 18.6.2025 ja 4.-6.lk (vuonna 2012-2014 syntyneiden) telttaleiri Saunaniemessä Suonenjoella 23.-24.6.2025.
Tapahtumat – Rautalammin seurakunta

Tule mukaan Janne Poikolaisen (koulunuorisotyöntekijä) mukaviin kesäpäiviin! Kokoontuminen nuokulla (Rautalammin nuorisotila, kirjaston alakerta), josta suunnataan porukalla toimintoihin. Mukaan pääset myös kesken päivän pirauttamalla Jannelle (puh. 040 775 1091). Toiminta on maksutonta. Ei ennakkoilmoittautumista.
Huvipuistoretki PowerPark:iin:

Kerkolla tapahtuu:

