Rautalammin Pestuumarkkinat järjestetään aina syyskuun toisena viikonloppuna ja tänä vuonna 2026 se osuu päivämäärille 12.-13.9.2026. 

Pestuuviikolla ja viikonloppuna paljon tapahtumia, iloisia kohtaamisia ja todellista markkinatunnelmaa! Esiintyjinä mm. Taikuri Puijon Paroni, sekä Sylvi ja Kimmo Haapanen, sekä tietenkin Nelle Karjalainen. Haitari soi koko viikonlopun! Lauantaina nähdään myös suosittu historiallisten pukujen näytös vuoden tauon jälkeen!

Sunnuntain kruunaa teatteriesitys monologi ”Ihan sama” ja pestuugaala.  

Taikuri Puijon Paroni

Puijon Paroni Jouni Vepsäläinen on tehnyt taikuutta jo 30 vuotta! Häneltä voi odottaa ihan mitä vain, pöytäkin voi lähteä lentoon.  Taikaa, illuusioita, silmänkääntötemppuja, kyyhkysiä, tulta ja taitoa. Muun muassa näistä on Taikuri Puijon Paronin esitykset tehty!

Sylvi Takatalo, Nelle Karjalainen ja Kimmo Haapanen huolehtivat musiikkitarjonnasta!

Tänä vuonna soi haitari- ja iskelmämusiikki. Siitä huolehtii tämän vuoden Seinäjoen Tangomarkkinoiden Satumaa-kilpailun voittanut Sylvi Takatalo, Kimmo Haapanen ja kaikille tuttu Nelle Karjalainen. Heidät nähdään lavalla niin lauantaina kuin sunnuntainakin.

Pukuloistoa historiallisten asujen näytöksessä lauantaina!

Anna-Mari Kaipainen on rautalampilainen käsityön ammattilainen ja taitaja. Hän kokoaa taas upean kavalkadin historiallisia käsintehtyjä asuja, mannekiineina rautalampilaisia.

Ihan Sama – monologi sunnuntaina

Moro!
Ollaan Rautalammilta ja Rovaniemeltä ponnistaneita pieniä taiteilijoiden alkuja. Lukion aikana ollaan oltu mukana yhdessä jos toisessakin proggiksessa, ja tässä vuosien aikana myös ystävystytty. Nyt lukion lopuksi Adalmiina käsikirjoitti näytelmän ja Alina näytteli, ja se oli masterpiece. Nyt tätä päästäänkin sitten esittämään koulun ulkopuolellakin. Kannattee siis tulla kahtommaa Ihan Sammaa, se voep jopa naarattaa, voep olla ettei naarata ollenkaa. Ja jos jollekin viesti mennee paremmin perille hoon piältä, niin tulukhaa kathon Ihan Sammaa, sole ko tuut paikalle ja nautit!
– Adalmiina ja Alina

Sahalassa metsänhoidon koulutuskierros la 12.9. klo 15

Sahalassa on metsänhoidon koulutuskierros 15 kuviolla puun tuottajille. Neuvot kannattavaan ja5 terveeseen metsänhoitoon. Kesto 2-3 t. Hinta 50 €/hlö. La klo 15. Kouluttajana Puun kasvatuksen asiantuntija agr. Veli-Jussi Jalkanen. Ei tarvita saappaita.

Sisä-Savon Mobilistien pestuuajot

Pestuumarkkinoiden yhteydessä Sisä-Savon Mobilistit järjestää Masinistiin Kultuurj’päevät ja pestuuajot lauantaina. Ajoihin osallistuvat yli 30 vuotiaat autot kiertävät uuden, noin 100 km pitkän ajoreitin, joka kiertelee kauniissa savolaismaisemissa. Reitin varrella on erilaisia rastitehtäviä. Hienoja vanhoja ajoihin osallistuvia autoja on mahdollista nähdä retin varrella alla olevan aikataulun mukaisesti. Ennen ajoja ja niiden jälkeen autot ovat nähtävissä Matti Lohen koulun pihalla. Koulun pihalle voi myös jokainen yli 30-vuotiaan harrasteauton omistaja tuoda ajoneuvonsa yleisön ihailtavaksi ilmaiseen parkkiin.
Pestuuajojen ohje 2026

Lapsille myös omaa ohjelmaa!

Lasten pestuut alkavat jo pestuuviikolla, jolloin luvassa ulkoilmaelokuvanäytös ja  perjantaina PikkuPestuut Matti Lohen koululla.
Perinteiset nappulajuoksut järjestetään lauantaina urheilukentällä ja Turkkilanvuorelta löytyy Käpynän peikkoinen elämyspolku. Se sopii kaikenikäisille ja lähtöpaikka on
Turkkilanvuorentie 1.
Tulossa on myös tivoli ja tietenkin lapsia ja nuoria kiinnostavia markkinakojuja.
Lauantaina pestuulavalla Taikuri Puijon Paroni ja sunnuntaina Sylvin konsertti.

Pestaukseen haastetaan mukaan tänä vuonna rautalampilaisia yhdistyksiä

Mitä myytävää talenttia yhdistysväestämme löytyy? Tule näyttämään taitosi, huutamaan itselle muiden palveluita ja samalla markkinoimaan omaa yhdistystäsi pestuukansan eteen. Meklarit ovat vielä yllätys, joten jännitystäkin on luvassa!
 
Tapahtuman tuotto käytetään ikäihmisten apuvälineiden hankintaan, joten mukana olemalla teet samalla hyvää.
 
Lähde rohkeasti mukaan rakentamaan iloista pestuutunnelmaa ja tukemaan tärkeää asiaa! ❤️
Pestausta vauhdittavat Kierinniemen hoitokodista tutut Säbinä ja Santra.

Mihin niitä apuvälineitä tarvitaan? Tietoiskun antavat Kierinniemestä tulevat aika vanhat Säbinä ja Santra.

Rautalammin museo ja puisto tarjoaa upeat puitteet Perinnepestuille!

Pestuuskriinillä näkyy upea kuvakooste Rautalammin 400-vuotisjuhlista.

Museo herättää paikallisen historian ja tarinat eloon niin pihalla kuin sisätiloissa!
Museon puistossa perinnepestuissa esillä käsityöntaitajia (tarkentuvat myöhemmin) ja mahdollisuus vierailla ulkoilmamusoessa.
Museon näyttelyissä nostetaan esiin rautalampilaista osaamista ja yrittäjyyttä Design Rautalampi -näyttelyssä. Rautalammin Yrittäjät yhdistys täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Lisäksi Reidar Särestöniemen Särestöniemen rakkaus -näyttely syyskuun loppuun saakka. Sanataiteilija Yrjö Kaijärven 130 juhlavuotta juhlistetaan Peuran gallerian näyttelyllä sekä Kaijärven runopolulla ulkomuseoalueella .  Museosta ja näyttelyistä voi lukea enemmän täältä. Museon pihalta löytyy upea Marttojen ryytimaa!

Rautalammin seurakunta vahvasti mukana pestuissa!

Hyväntekeväisyyskävelyn lisäksi lauantaina 12.9. klo 10-14 tapulikahvio auki, klo 12 hartaus ja kirkon esittely ja klo 13 hautausmaakierros.

Lauantai-iltana Lux Rautalampi Kulttuurikorttelissa

Lux Rautalampi  eli Ville Kotkan, Emmi-Riikka Vartiaisen & Markus Sjöbergin video- ja valotaidetta toteutuu lauantai-iltana niin ikään Museon puistossa illan hämärtyessä. Vapaa pääsy, ei ikärajaa.

Lux Rautalampi ihastuttaa lauantai-iltana museokorttelissa. Tunnelma oli kuin Keski-Euroopassa!

Nuapuri viihdyttää koko viikonlopun ajan

Pestuugaalassa palkitaan vuoden onnistujia!

Perinteitä kunnioitetaan edelleen pestuuraitilla

Historina havinaa voi aistia Matin puupajan vossikan kyydissä

Perinteet näkyvät koko pestuualueella. Kiviaidalla konttipihlajan ja kiviväen vieressä voi aistia vanhaa raitin tunnelmaa  ja raitilta voit hypätä Matin Puupajan vossikkakyytiin.

Vuonna 2026 Yrjö Kaijärven syntymästä 130 vuotta ja Rautalampi täyttää 465 vuotta!

Pukeudu vanhaan!

Perinteisesti pestuilla on myös ”pukeudu vanhaan” -pukukilpailu. siihen voi osallistua jättämällä nimensä, sekä yhteystietonsa kunnan infoteltalle. Pukeutuneiden ja yhteystietojensa jättäneiden kesken arvotaan palkinto. Vanhoja pukuja voi ihailla lisäksi lauantaina historiallisten pukujen näytöksessä pestuulavalla klo 11.30.

Lue lisää Pestuiden historiasta täältä

Pestuuohjelma 2026  (muutokset mahdollisia)

Rautalammin pestuumarkkinat ohjelma 2026

Pestuumarkkinat eivät ole mitään ilman myyjiä!

Pestuualue on muuttunut uuden S-Marketin myötä!

Mutta ei hätää, kaikille löytyy paikka!

Pestuumarkkinat eivät ole mitään ilman myyjiä ja kyllä teitä odotetaan kovasti paikan päälle myös tänä vuonna! Pestuupaikoissa on hieman muutoksia, myös lavan paikka muuttuu. Uusia myyntpaikkoja on mm. Urheilijatiellä ja Kantatie 69 varrella. Kysy lisää myyntipaikoista sähköpostitse pestuumarkkinat@rautalampi.fi tai soittamalla Jounille  p. 040 559 0225.
Lämpimästi tervetuloa!

Ennallaan ovat Sisä-Savon mobilistien järjestämä rompetori, myös työväentalon pihassa on myyntipaikkoja. Niistä voi tarkemmin kysyä laittamalla sähköpostia: rautalammintyovaenyhdistys@gmail.com.

Myyntipaikkakartta 2026

Pysäköinti

Pestuumarkkinoiden pysäköinti vain merkityillä paikoilla. Invapysäköinti Osuuspankin sisäpiha, Kuopiontie 34.  Parkkimaksu 5 €. Tuotto menee lasten ja nuorten toiminnan tukemiseen.

Raittisoittokilpailu järjestettiin 2025 ja sen voitti  Oulun_Keskusta

Tänä vuonna Raittisoittokilpailua ei järjestetä, mutta eletään toivossa, että ensi vuonna taas raitti soi myös kilpailun merkeissä.

f

Uutisjuttuja pestuista voi lukea alla olevien linkkien kautta

Pestuugaalassa palkittiin yhdeksäntoista rautalampilaista – Rautalampi.fi

Raittisoittokilpailun voitti Oulun_Keskusta ja pestauksesta 380 € skeittiramppiin – Rautalampi.fi

Mistä evästä pestuilla?

Markkina-alueella on lukuisia ruoka-annoksien myyjiä perinteisestä muikuista ja makkaroista eksoottisimpiin annoksiin, mm. ÄmSee Rautalammin kebab.  Työväentalolla toimii Törmälän lounasravintola. Rautalammin Ravintolapalvelut löytyvät täältä.  Huom! aukioloajat.

Tapahtumapaikat

  • MORTON X EHTOO POP UP
    Tämä Pop up -ravintola on yhdistelmä Mortonia ja Ehtoota, pubia ja bistroa. Luvassa on molempien ravintoloiden parhaita herkkuja, leppoisaa pestuutunnelmaa, hyvää musiikkia ja varmasti myös kaikenlaisia ylläreitä.
  • KONTTIRAVINTOLA MORTON PE-SU (18) Facebook
  • Nuapuri
  • Kylätalo Työppäri

Minne painaa pää pestuurientojen jälkeen?

Majoitusta Pestuiden ajalle voi etsiä täältä

 

Järjestäjät

Pestuumarkkinoita järjestävät Seurayhtymä Rautalammin Pestuumarkkinat ry yhteistyössä paikallisten yhdistysten, yrittäjien, Sydän-Savon Osuupankki ja kunnan kanssa. Pestuilla tärkeää ovat kohtaamiset ja sekä vanhat, että uudet perinteet.