Tuomas Kuhmosen juhlapuhe Rautalammin itsenäisyyspäivän juhlassa 2019

9.12.2019 — 08:16

Tämä on Tuomas Kuhmosen juhlapuhe, jonka hän puhui Rautalammin itsenäisyyspäivän juhlassa Kerkonjoen koululla 6.12.2019

Vesantolainen kauppatieteiden tohtori Tuomas Kuhmonen toimii tutkimusjohtajana Turun yliopiston tutkimuskeskuksessa.

Arvoisa juhlayleisö, hyvä naapurit,

Suomen itsenäisyyden ajan kehityskaari on mittavien muutosten tarina. Kansakunta eli pitkään vahvasti alkutuotannon varassa ja vasta sotien jälkeen alkutuotannon osuus työllisistä laski alle puoleen. Koneet, osaaminen ja ahkeruus lisäsivät työn tuottavuutta alkutuotannossa nopeaan tahtiin. Tämän ansiosta työvoimaa kyettiin vapauttamaan yhä enemmän muille toimialoille: teollisuuteen sekä julkisiin ja yksityisiin palveluihin. 1980-luvulla kunta-alalle syntyi 100.000 uutta työpaikkaa, ja ne olivat melkein kaikki naistyöpaikkoja. Elinkeinorakenne monipuolistui ja kansa vaurastui.

Ihmiset ja alueet erikoistuivat ja työnjako syveni. Kun ihmisille kertyi enemmän rahaa, he alkoivat ostaa entistä enemmän palveluita. Kun julkiselle sektorille kertyi enemmän rahaa, se alkoi tuottaa entistä enemmän palveluita. Julkinen hyvinvointi levisi pitkään peräkylille kuin Suomen kartan päälle kaatunut vesilasi. Tämän palveluvaltaistuvan elinkeinorakenteen muutoksen kanssa käsi kädessä kulki kaupunkien kasvu. Kaupungit ovat palvelu-, kulutus- ja hallintokeskuksia, jotka ovat rakentuneet maaseudun elinkeinorakenteen muutoksen siivittäminä.

Vuosisadassa kansakunta on vaurastunut, kaupungistunut ja varmaan viisastunutkin. Harva se viikko julkaistaan joku tilasto, jossa Suomi on maailman huippua.

Viime aikoina tämän onnelan ovensaranoista on kuitenkin alkanut kuulua outoa kitinää. Milloin vaaditaan lihantuotannon lopettamista, milloin hakkuiden vähentämistä, milloin kaupungistumisen kiihdyttämistä entisestään. Asiantuntijoiksi nostetaan ja sellaisiksi julistautuvat tahot, joilla ei ole esimerkiksi tiedeyhteisöissä hankittuja kannuksia toimia asiantuntijoina. Riippumattomana pidetty media toistaa selvästi mielipiteiksi tai ideologiseksi kannanotoiksi luokiteltavia uutisia tosiasioina. ”Arvostetussa” tieteellisessä julkaisussa esitetty näkökulma osoittautuu todellisuudessa b-sarjan tekeleeksi. Mediassa asiantuntijoiksi ja jopa huippututkijoiksi nostetaan toistuvasti henkilöitä, joiden tieteellisten julkaisujen lista on lyhyempi kuin Lapin päivä kaamosaikana.

Tämä ristiriitaisten viestien ja vastakkaisten näkökulmien tulva johtuu siitä, että elämme suuren murrosajan alkua. Nyt käydään juonien taistoa – informaatiosotaa siitä, millaisten juonien ja kehityspolkujen ympärille tulevaisuus alkaa rakentua. Taistelukenttänä tässä sodassa ovat ihmisten uskomukset, käsitykset tulevaisuudesta ja ajatukset merkityksellisestä toiminnasta. Missä on tulevaisuus? Missä on toivo? Missä on kasvu? Missä ovat innovaatiot? Missä on kannattavuus? Millä on arvoa ja millä ei tule olemaan arvoa? Kenen joukoissa kannattaa seistä ja mikä kannattaa hylätä?

Ihmisten sieluista kannattaakin taistella. Ihmiset panostavat siihen, mihin he uskovat. Kouluttautuminen, asunnon hankinta, yrityksen perustaminen ja muut investoinnit vaativat kaikki

uhrauksia: työtä, sitoutumista, velkaantumista, kiinnittymistä johonkin tiettyyn tulevaisuuspolkuun pitkäksi aikaa. Se, mihin ihmiset uskovat, määrittää suuressa määrin syntyvää tulevaisuutta. Nyt käydään taistelua siitä, mihin ihmiset uskovat. Ideologiat, taloudelliset edut ja valta ovat polttoainetta sodassa, jossa hyökkäysten kohteena on ihmisten tulevaisuudenusko.

Kun tämän taistelukentän maaperää kaivaa hieman syvemmältä, sieltä löytyvät sodan todelliset syyt. Aineellinen hyvinvointimme on lainattu luonnolta, maan alta. Se on pumpattu öljy- ja maakaasukentiltä ja louhittu kivihiilikaivoksista. Lainan antaja on luonto ja lainan nimi on fossiilitalous. Fossiilitalouden ilmentymiä ovat öljy, kivihiili, maakaasu, betoni, asfaltti ja muovi. Kaikki nämä perustuvat fossiilisiin raaka-aineisiin, jotka kaivetaan meidän käyttöömme maanalaisista vakuumeistamme, jalostetaan, käytetään ja siirretään lopuksi luontoon jätteinä tai ilmakehään kasvihuonekaasuina.

Fossiilitalous on ilmastonmuutoksen syy. Se on luonut meille halvan energian muodossa valtavan aineellisen hyvinvoinnin kasvun. Se on mahdollistanut meille monien tavaroiden saamisen maailman ääristä hyvin halvalla. Samalla se on jakanut ympäristökuormitusta epätasaisesti, keskittänyt varallisuutta ja valtaa harvoihin käsiin, synnyttänyt ilmastonmuutoksen ja sitonut maailman keskinäisriippuvuuksien verkkoon. Kaupungit ovat fossiilitalouden lippulaivatuotteita.

Fossiilitalous ja halpa energia perustuvat siihen, että kielteisiä ulkoisvaikutuksia ei ole hinnoiteltu. Jos luonnon saastuminen ja köyhtyminen, luonnonvarojaan halpamyyvien diktatuurien poljetut ihmisoikeudet ja tulevan ilmastonmuutokset aiheuttamat haitat hinnoiteltaisiin ne aiheuttaneen fossiilitalouden kontolle, paljonkohan bensa, diesel, betoni, asfaltti ja muovi oikeasti maksaisivat? Paljonko maksaa vaikkapa miljardi ilmastopakolaista per bensalitra? Talousjärjestelmämme ja maailmanmallimme, joka on sallinut lainaamisen luonnolta ilman korkoa, on ollut läpimätä. Kilpailukykyä on mitattu ja kauppaa on käyty tuotantokustannuksilla, jotka eivät sisällä lainkaan luonnolta lainaamisen kustannuksia!

Fossiilitalous on ollut keskittymiseen ja mittakaavaetuihin perustuvan maailmanmallin perusta, jossa luonnolta lainaamista ei ole huomioitu. Se on perustunut rajattoman kasvun ideologiaan, koska lainalla ei ole ollut korkoa, toimitusmaksuja eikä laskutuslisiä.

Tulevaisuus ei voi perustua fossiilitalouden jatkumiseen. Fossiilitalouden maailmanmallista on siirryttävä bio- ja kiertotalouden maailmanmalliin. Ilmakehään maan alta pumpattavan hiilen maailmanmallista on siirryttävä kiertävän hiilen maailmanmalliin. Motiiviksi riittää pelkästään ilmastonmuutos, jonka fossiilitalous on saanut aikaan. Sen myötä meitä uhkaavat ennennäkemättömät pakolaisaallot, kohti napa-alueita vetäytyvät talvet ja monien lajien katoaminen. ”Äiti maa” alkaa hiljalleen periä korkoa ihmiskunnalle antamastaan fossiililainasta.

Jos katsotaan tulevaisuutta vaikkapa Afrikan sekä Etu- ja Etelä-Aasian silmin, murros näyttää valtavalta. Tämän alueen väestö kasvaa vuoteen 2050 mennessä noin kahdella miljardilla. Ilmastonmuutos heikentää alueen kykyä tuottaa ruokaa, jota tarvittaisiin valtavasti lisää.

Monet alueen maat ovat riippuvaisia fossiilitaloudesta saatavista vientituloista, jotka siis hiipuvat tulevaisuudessa. Tämän vuoksi ruuan kasvavaa tuontitarvetta on vaikea rahoittaa. Jos vain neljännes tämän alueen lisäväestöstä tulisi EU:n alueelle nälkäkuolemaa pakoon, jo se kaksinkertaistaisi tasaisesti jaettuna Suomen väestömäärän.

Tulevaisuus pakottaa ihmiskunnan toimimaan entistä enemmän suhteellisen kestävyysedun perustalla. Kestävyysetu tuottaa hyvin erilaisen tulevaisuuden kuin tuotantokustannusetu. Siirtyminen tuotantokustannusedusta kestävyysetuun jäsentää uudelleen yhteiskunnan perusjärjestelmiä ja yhdyskuntarakenteita. Uuteen maailmanmalliin siirtymisen aiheuttama murros on niin laaja ja syvä, että emme osaa kuvitella sitä. Toistaiseksi olemme nähneet siitä lähinnä ensioireita. Informaatiosota ja juonien taisto ovat näitä ensioireita.

Bio- ja kiertotalous perustuu kiertävään hiileen toisin kuin fossiilitalous, jossa hiiltä vain pumpataan ilmakehään maan uumenista. Naudan syömä nurmi sitoo ensin hiiltä ennen kuin nauta voi sitä edes syödä ravinnokseen. Öljylähde, maakaasukenttä tai kivihiilikaivos ei sido enää hiiltä uudelleen. Valitettavasti ilmastopolitiikassa hiilen päästöt ilmakehään ja sidonta biomassoihin on erotettu toisistaan, jotta fossiilitalous ja biotalous eivät näkyisi niin selvästi toistensa vastakohtina. Näin fossiilitaloudelle on ollut myös helpompi ostaa jatkoaikaa, kun huomio on voitu ohjata uusiutuviin luonnonvaroihin ja hiilinieluihin eikä ilmastonmuutoksen todelliseen syyhyn: fossiilitalouden päästöihin.

Fossiilitalous on keskittymistä ruokkiva maailmanmalli, mutta bio- ja kiertotalous suosii paikallisuutta ja hajautumista. Sen raaka-aineet ovat hajallaan ja se voi toimia järkevästi monissa eri mittakaavoissa.

Bio- ja kiertotalouden ilmentymiä ovat muun muassa peltojen, metsien ja vesistöjen tuottamat biomassat, pitkäkestoiset ja uudelleenkäytettävät tuotteet sekä näihin perustuvat rakenteet ja toiminnot. Biotalouden ilmentymiä ovat biokaasu, biodiesel, bioetanoli, puu ja luonnonkuidut. Kestävään yhteiskuntaan siirtymisen ytimessä fossiilituotteita korvataan biotuotteilla ja kiertotalouden energia-, ravinne- ja materiaalijakeilla. Siellä vähennetään turhaa kulutusta ja tavoitellaan ruoka-, energia-, ravinne- ja osaamisomavaraisuutta eri mittakaavoissa.

Muutoksessa maaseutu on luonnonvaroineen ja osaajineen keskeisessä roolissa. Bio- ja kiertotalouden maailmanmallissa maaseudun rooli tulee olemaan radikaalisti erilainen kuin fossiilitalouden maailmanmallissa. Tulevaisuuden kestävän yhteiskunnan ytimessä on uusi paikallisuus: energia- ja ravinneomavaraiset maatilat ja kylät, luonnonvarojaan monipuolisesti hyödyntävät paikallisyhteisöt, ekologisen asumisen ja omavaraistalouden modernit toimeenpanijat ja edelläkävijät. Maaseudun asukkaat ja yhteisöt ovat uuden maailmanmallin edelläkävijöitä ja esimerkkejä.

Kuiluun katsominen pelottaa erityisesti niitä, joilla on muutoksessa menetettävää. Tämän vuoksi meilläkin käydään parhaillaan juonien taistoa siitä, minkä asioiden ympärille tulevaisuus alkaa muotoutua. Monet fossiilitalouden toimijat ja siitä erityisesti hyötyneet haluavat vyöryttää vastuun kestävän tulevaisuuden laskun maksamisesta biotalouden toimijoille. Enemmistö haluaisi ikävien asioiden maksajaksi vähemmistön – kuten niin usein. Jotta laskennalliset taseet saataisiin kuntoon, lihantuotanto pitäisi lopettaa ja metsät pitäisi jättää hakkaamatta. Näin fossiilitalouden jatkaminen olisi mahdollista: betonirakentaminen; öljyn, kivihiilen ja maakaasun käyttö; muoviset autot; halpatuonti Kiinasta; kertakäyttömuoti; muovisekoitteiset halpavaatteet, joita ei voi kierrättää; Triplan kaltaisten betonisten kulutuskeskusten rakentaminen; kaupunkien rajattomien kulutusmahdollisuuksien markkinointi.

Hyvät kuulijat, sieluistanne käydään taistelua. Sielujanne pidetään siis arvokkaina, taistelun arvoisina. Taistelua käydään siitä, mihin te uskotte. Metropolivaltioon? Hakkuusäästöihin? Kasvisruokaan? Vai tulevaisuuden kestävään yhteiskuntaan, jonka perusta on uusi paikallisuus. Uuden paikallisuuden kannattelijana on ympäristöstä piittaamattoman tuotantokustannusedun sijasta kestävyysetu.

Maaseutu on uuden kestävän yhteiskuntamallin keskiössä. Kaikki luonnonvarat sijaitsevat maaseudulla, ja ne ovat fossiilitalouden korvaamisen ytimessä yhdessä kiertotalouden kanssa. Toiminnan uusi mittakaava on paikallinen, kun suuruuden ekonomian rinnalle tulee kestävyyden ekonomia. Muutoksen haltuunotto vaatii radikaalia, omaehtoista, paikallista toimintaa: paikallisten energiayhteisöjen muodostamista, agroekologisten symbioosien rakentamista, biotuote- ja kiertotalousyritysten perustamista. Tämä taas vaatii tulevaisuudenuskoa, koska vain sen varassa ihmiset ovat valmiita ponnistelemaan yhteisen tulevaisuuden eteen.

Usko uudenlaiseen kestävään yhteiskuntaan on sekä Suomen että maaseudun kohtalonkysymys. Jos haluamme jatkaa fossiilitalouden tiellä ja kuitata sen laskut luonnonvarojen kestävän käytön kustannuksella, olemme lopulta tyhjän päällä. Maaseudun uusiutuvien luonnonvarojen omistajat, vaalijat ja jalostajat ovat kestävän tulevaisuuden pioneerijoukko, jonka asemaa monet eivät halua tunnustaa saavutettujen henkilökohtaisten hyvinvointietujen tai valta-aseman riskeeraamisen vuoksi.

Tulevaisuuden kestävällä yhteiskunnalla on kuitenkin edessään selvä polku keskitetyn maailmanmallin fossiilitaloudesta hajautetun maailmanmallin bio- ja kiertotalouteen. Uudessa maailmanmallissa Kerkonkosken perämetsien ja peltojen painoarvo on suurempi kuin Saudi-Arabian öljykenttien. Tosiasioiden tunnustaminen vaatii joskus aikaa, joskus vähintään keskisuuren kriisin, joskus vähittäisen valaistumisen.

Monilla tahoilla maailmanmallin muutoksen väistämättömyys on toki jo huomattu. Muutos nostaa uusiutuvien luonnonvarojen arvoa. Kiinalaisten ohella myös muut pääomapiirit ovat halukkaita omistamaan luonnonvarojamme tai niiden jalostajia. Tällaisessa tulevaisuudessa luonnonvarojen omistajille ja niiden keskellä eläville on tarjolla pahimmillaan siirtomaatalouden malli, jossa omistus on jossain kaukana. Maaseudun asukkaiden ja luonnonvarojen omistajien on syytä olla hereillä nyt, murroksen alkumetreillä. Uusiutuvien luonnonvarojen omistuksesta tulee aiempaa tärkeämpi määrittäjä sille, kuinka hyvinvointi jakaantuu maailmassa. Tästä omistajuudesta kiinni pitäminen on itsenäisyyttä. Luonnonvarojen paikallinen omistus takaa oikeudenmukaisen osingon kestävän tulevaisuuden tuottovirrasta.

Tätä odotellessa haluan toivottaa kaikille toivorikasta itsenäisyyspäivää. Tulevaisuus on joka tapauksessa meidän!

« Uutishuone