Tietyöt Rautalammin kirkonkylällä

Rautalammin kirkonkylän kohdalla, kantatiellä 69, alkaa heinäkuussa tietyö. Tietöiden tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen. Työt käsittävät mm. keskisaarekkeellisten suojateiden rakentamisen, suojateiden sijaintien muuttamisen ja uusien liikennemerkkien asentamisen. Toimenpiteillä pienennetään ajonopeuksia, parannetaan asumismukavuutta ja turvataan kevyenliikenteen turvallinen tienylitys.

Pahoittelemme tietöistä aiheutuvaa väliaikaista haittaa. Töiden arvioitu loppumisaika on marraskuussa 2018.

Lisätietoja Antti Tuppura, antti.tuppura@rautalampi.fi.

Lisää ajankohtaisia

Perjantaina 16.11.2018 sattuneen runkovesijohdon vuodon vuoksi juoma- ja ruokakäyttöön käytettävä vesijohtovesi kehotetaan keittämään. Keittokehotus on voimassa toistaiseksi ja sen päättymisestä tiedotetaan erikseen. Oletettavasti keittokehotus jatkuu viikonlopun yli. Keittokehotus ei koske Rautalammin kunnan alueella toimivien vesiosuuskuntien verkostojen aluetta, ainoastaan niitä alueita jotka kuuluvat Rautalammin kunnan vesilaitoksen piiriin. Verkostovettä voi käyttää sellaisenaan peseytymiseen ja eläinten juomavetenä Vettä kehotetaan myös […]

Päivitetty perjantaina 16.112018. klo 16. Rautalammin kirkonkylällä sattui runkovesiputken katkeaminen perjantaina 16.11.2018 noin klo 02.00. Arvion mukaan vettä vuosi ympäristöön satoja kuutioita ja vedentulo on katkaistiin koko kirkonkylän alueelta. Pahimmillaan noin 700 kotitaloutta oli ilman vettä. Perjantaina klo 16 tilanne on  se, että vedenjakelu on nyt palautunut normaaliksi ja korjaustöiden vuoksi suljettu ajokaista kantatiestä 69 […]