Siirtoviemäriverkoston laajentaminen

Siirtoviemäriverkoston rakentamista jatketaan Rautalammilla. Vuosille 2019 ja 2020 projektiin on varattu 280 000 suuruinen määräraha. Tekninen johtaja Antti Tuppura kertoo hankkeen tavoitteena olevan parantaa Rautalammin haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyä ja saada tarjottua  kunnallinen viemäriliittymä kiinteistöille kunnan vesihuoltolaitoksen liittymätaksalla.

Suunnitelman mukaan aiemmin rakennettujen siirtoviemäreiden varrella sijaitsevat kiinteistöille tarjotaan mahdollisuus liittyä osaksi kunnallista viemäriverkostoa. Suunnittelutyö on myös vireillä seuraavilla alueilla:

  • Vehkamurto
  • Korpijärvi
  • Talvitie
  • Kurkiniemi
  • Rannikkola

Kunta lähettää kevään 2019 aikana edellä mainittujen alueiden kiinteistöjen omistajille kirjeet, jossa kysytään halukkuutta kunnalliseen viemäriverkostoon liittymiseen. Aiemmin tehtyjä liittymissopimuksia EI tarvitse uusia. Kiinteistön liittymismaksu lasketaan tapauskohtaisesti, mutta suuruusluokka on noin 5000€ per kiinteistö.

Rakennusurakoiden kilpailutus ja varsinaisten rakennustöiden aloittaminen on suunniteltu tapahtuvan kevään 2019 aikana.

Muutoksia jäteveden käsittelyä koskevassa lainsäädännössä

Haja-asutuksen jäteveden käsittelyä koskeva lainsäädäntö uudistui keväällä 2017. Uusi valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (157/2017) ja ympäristönsuojelulain (527/2014) muutos (19/2017) tulivat voimaan 3.4.2017. Lainsäädännön muutoksessa jäteveden käsittelyvaatimuksia nostettiin asetuksen tasolta lain tasolle ja säädöksiä selkeytettiin. Merkittävin muutos tuli puhdistusvaatimusten noudattamisen siirtymäaikoihin, joiden pääperusteina ovat nyt vesiensuojelulliset tekijät. Jos kiinteistö sijaitsee enintään 100 m päässä vesistöstä tai merestä tai pohjavesialueella, on järjestelmä kunnostettava 31.10.2019 mennessä. Kiinteistön sijaitessa näiden alueiden ulkopuolella, on järjestelmä uusittava puhdistusvaatimukset täyttäväksi, kun kiinteistöllä tehdään vesijärjestelmiä tai muuta suurempaa luvanvaraista remonttia tai tietynlaisia korjaus- tai muutostöitä.

Ohessa ladattavana Rautalammin kunnan jätevesiohje.

Rautalammin kunnan jätevesiohje (PDF)
 

Lisätietoja:

Tekninen johtaja

Antti Tuppura

0400 784 570

antti.tuppura@rautalampi.fi

Yksikkö

Tekninen osasto

Toimipaikka

Kunnanvirasto

Sopimusasioita hoitaa projektityöntekijä Anu Jääskeläinen.

Liittymislomake

Mikäli haluatte kiinteistönne liitettävän viemäriverkostoon pyydämme Teitä täyttämään oheisen, liitteenä olevan Vesihuoltolaitoksen liittymishakemuksen.