Kunnanjohtajan kesäblogi

Kuntakolumni 18.6.2020 — 08:48

Ihanaa kesäaikaa rakkaat kuntalaiset ja kesäasukkaat!

Kesän parhaimmat hetket ja keskikesä ovat vihdoin täällä. Kevät olikin poikkeuksellinen ja myös raskas koronapandemian mukanaan tuomineen poikkeusjärjestelyineen ja muutoksineen. Edelleen on hyvä muistaa voimassa olevat rajoitteet ja pitää omasta ja toisten terveysturvallisuudesta huolta, mutta kyllä nyt on myös oikea aika nauttia ja ottaa kaikki ilo irti edessä olevista ihanista kesäpäivistä ja lomasta.

Rautalammin monet tutut tapahtumat on vallitsevan tilanteen takia jouduttu perumaan, mutta uusia ja erilaisia juttuja pyritään keksimään pitkin kesää. Tänä vuonna meillä ei ole torin laidalla matkailuneuvontakonttia, mutta neuvontaa ja koko kunnan markkinointia tarjotaan neljän yrityksen voimin niin sosiaalisessa mediassa kuin ihan paikan päällä yrityksissä. Kuntamarkkinointia ja matkailuneuvontaa löytyy pääraitin varrelta uudessa Zepeteuksen kahvilassa sekä sen vierestä Arttelin päädyn Raitti-ravintolasta. Lisäksi hyvät neuvot ja vinkit annetaan myös Rämäkän hulppeista maisemista sekä tuttuun tapaan kansallispuiston portilta Törmälän lomakeskuksesta. Heinäkuun alusta Rautalammilla liikkuu myös lähiraittiruokavaunu, jonka valikoimiin kuuluvat paikalliset tuotteet, valmiit lähiruoka-annokset sekä infoa ja neuvontaa kaikille kulkijoille.

Viime kesältä tutut kesätori-illat saavat jatkoa! Tänä kesänä toivotamme jälleen kaikki paikalliset tuottajat myyntipöytien taakse torille. Myyntipaikat ovat ilmaisia ja myyntikatoksia löytyy kunnan toimesta valmiina ainakin nopeimmille. Viime kesänä suosiossa olivat myös kotikirppispöydät, joita toivotaan jälleen paikalle suurilukuisesti. Kesäisen iltatorin iloksi saa ottaa mukaan vaikkapa haitarin ja kaikkien iloksi soittaa tai laulaa lurauttaa mukavia kesäisiä sävelmiä. Kesän iltatorit ovat viime vuoden tapaan heinäkuun torstai-iltaisin klo 17.00-19.00. Lähiraittiruokavaunu on suunnitellut vaihtuvan kulkureittinsä niin, että tori-illoissa vaunu on toriparkissa ja palvelu ja neuvonta pelaa.

Kesäisen Rautalampi on jo itsessään näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka, ja täältä löytyy paljon tekemistä ja kokemista ihan kaikille. Museon Marimekko Armi Ratian aikaan – näyttely on kaikkien nähtävä ja museo käynnin jälkeen voi piipahtaa vaikkapa heti perään Marimekko-ostoksilla vieressä Arttelissa.  Huikeat uintireissut onnistuvat keskellä kylää Uittiksen rannassa ja siellä voi käydä vaikkapa koko perheen voimin retkellä, sillä uusi laavu löytyy uittikselta ja se on kaikkien yhteisessä käytössä. Kylältä löytyy paljon kaikenlaisia mukavia ostospaikkoja ja käyntikohteita, eikä saa unohtaa muitakaan keitaita myöskään kirkonkylän ulkopuolella. Esimerkiksi Kerkonkoskelta löytyy upeita palveluita erinomaisine kyläkauppoineen, minigolfeineen, pitsoineen ja rantalentopallokenttineen. Samoin Nokisenkoskella pitää käydä ja monta kertaa kesän aikana!

Kunnanvirasto on hetken aikaa heinäkuussa kiinni, mutta aina meillä palvelua löytyy ja puhelimella saa kiinni oikean henkilön auttamaan ja viemään asiaa eteenpäin.  Kuntalaisia varten täällä ollaan.

Kyllä se on vaan pakko sanoa…. kesä on ihmisen parasta aikaa!

Nähdään!

Kesäisin terveisin

Anu

kunnanjohtaja, heimopäällikkö

« Uutishuone