Aikuissosiaalityö

Yhdessä eteenpäin

Aikuissosiaalityö on yli 18-vuotiaiden kanssa tehtävää suunnitelmallista sosiaalityötä, jonka tavoitteena on vahvistaa henkilön omaa toimintakykyä ja ehkäistä sosiaalisten ongelmien syntyä kartoittamalla asiakkaan elämäntilannetta, vahvuuksia ja voimavaroja. Asiakkaan kanssa yhdessä etsitään vaihtoehtoja elämäntilanteen parantamiseksi ja motivoidaan asiakasta muutokseen.

Aikuissosiaaliyö sisältää esimerkiksi asiakkaan aktivoimista työelämään, koulutukseen tai työkyvyn arviointiin ja päihteiden käytön seuraamista sekä hoitoon ohjaamista. Lisäksi voimme tukea ja auttaa asumiseen liittyvissä ongelmissa ja miettiä arjen ongelmiin yhdessä ratkaisuja. Aikuissosiaalityöntekijät tekevät myös tiivistä yhteistyötä muiden toimijoiden ja esimerkiksi kolmannen sektorin kanssa. Aikuissosiaalityössä annetaan myös avioliittolain mukaista perheasioiden sovittelua.