Rautalampi nostaa valmiusastetta myrskytuhojen varalle

Rautalampi parantaa valmiuttaan myrskytuhoille ja muille poikkeusoloille. Kunnanhallitus päätti uuden traktorikäyttöisen varavoimalan hankkimisesta poikkeusoloja varten.

Asta-myrsky aiheutti 30.7.2010 ongelmia sähkö-, puhelin-, vesi- ja tieverkoille. Sähköt olivat poikki pitkään, koska sähkölinjoja myrskyn jälkeen joudutaan rakentamaan kokonaan uudelleen puiden kaaduttua sähkölinjojen päälle. Maatilat, kotitaloudet ja vapaa-ajan asunnot olivat ilman sähköjä muutamia päiviä.

Varavoimaloista eli aggregaateista on ollut pula. Tulevaisuuden poikkeusoloja varten kunnalle on perusteltua hankkia yksi traktorikäyttöinen varavoimala, jonka hintataso on 10.000 - 15.000 euroa. Varavoimalaa voidaan lainata ja ohjata kaikkien ongelmallisimpiin kohteisiin, joissa sähköä tarvitaan.

Kunnan johtoryhmä valppaana

Kunnanjohto on sunnuntaista lähtien ollut valppaana myrskytuhoja ja niiden korjaamista seuraten. Samalla kunnan puolelta on haluttu auttaa tuhojen korjaamisessa. Esimerkiksi kunnan palveluksessa olevat kaksi metsuria on pelastuslaitoksen ohjaamana lähetetty hoitamaan yksityisille tiloille, kotitalouksille, asunnoille ja mökeille meneviä teiden raivauksia pahimmilla tuhoalueilla.

Jo talojen päälle kaatuneita puita ei raivata, vaan niistä huolehtivat kiinteistöjen omistajat, koska vakuutusasiat saattavat liittyä ko. kohteisiin ja tämä vaatii ensin yhteydenottoa vakuutusyhtiöön. Lisäksi niissä tapauksissa, että raivaukset liittyvät kaatuneiden linjojen raivauksiin, on ehdottomasti oltava yhteydessä ensin sähköyhtiöön linjojen korjaajiin tai rakentajiin. Kunnan puolelta asiaa hoitaa Juha Paananen.

Kun tarvitaan vedenjakelua kotitalouksille, kunnan perusturvaosasto on suoraan yhteydessä vesilaitoksen hoitajaan Juha Paanaseen, joka huolehtii myös kotipalvelun tarvitsemasta veden-jakelusta kohteille Kunnan kiinteistöille ja metsille aiheutuneet myrsky vahingot lupasi Tuure Savolainen kartoittaa 5.8.2010 mennessä ja samalla tarkistaa vakuutukset.

-JH