Rautalampi ensimmäisten joukossa mukaan tietoverkkoyhtiön perustamiseen

Rautalampi on valmis perustamaan yhdessä muiden Pohjois-Savon kuntien kanssa maakunnallisen tietoverkkoyhtiön Savon Kuitu Oy:n.

Maanantaisessa kokouksessaan kunnanhallitus hyväksyi osaltaan yhtiön perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen. Samalla päätettiin, että kunta merkitsee yhtiön omistusosuuden mukaan määräytyvän 46 593 euron osakepääoman ja että kunta hyväksyy yhtiölle osakepääoman ja omistusosuuden mukaisesti myönnettävän noin 322 000 euron pääomalainasitoumuksen.

Perustettavan verkkoyhtiön tehtävänä rakennuttaa ja järjestää käyttöönsä 6 - 7 vuoden aikana noin 3 000 kilometrin valokuiturunkoverkko sekä 4 000 kilometrin kyläverkko sekä huolehtia sen toimivuudesta, yhteistyökumppanien valinnasta, hallinnoinnista sekä verkon avaamista kaupallisille toimijoille.

Rautalammin neuvottelualoite Kuopiolle ei saanut vastakaikua kaupungilta. Vastauksessaan Kuopio ilmoitti, ettei sillä ole mahdollisuuksia neuvotella perusterveydenhuollon ja myös muiden palvelujen järjestämisestä erikseen Rautalammin kanssa siksi, että sillä on parhaillaan menossa laaja oma rakenneuudistus sekä yhteistyöneuvottelut eri kuntien kanssa. Kuopion kaupunki ei pidä kuitenkaan esteenä sitä, että Rautalammin kunta käynnistää keskustelut Suonenjoen kaupungin kanssa terveydenhuollon palvelujen tulevasta järjestämisestä alueella.

Rautalammin kunnanhallitus merkitsi kokouksessaan Kuopion vastauksen tietoonsa todeten samalla, että kunta kartoittaa myös Sisä-Savon aluetta laajemmalla alueella perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen erilaiset muodostamisvaihtoehdot, koska Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymän kunnista ei enää vuoden 2012 jälkeen muodostu riittävää väestöpohjaa järjestää alueen perusterveydenhuollon palveluja.

Kunnanhallituksen mielestä erilaisten vaihtoehtojen lähtökohtana tulee olla se, että perusterveydenhuollon lähipalvelut säilyvät Rautalammilla.

Rautalammin elinkeinopalvelut säilyvät vahvoina edelleenkin. Kunnanhallitus hyväksyi kunnan ja Sisä-Savon Seutuyhtymän välisen sopimuksen, jonka mukaan elinkeinoasiamiestoiminta jatkuu entiseen malliin Rautalammilla vastaisuudessakin.

Rautalammin kunnan elinkeinoasiamies siirtyy eläkkeelle vuoden 2011 alussa, mutta jo marraskuussa 2010 vuosilomalle. Siksi uuden elinkeinoasiamiehen toimi julistetaan haettavaksi maakunta- ja ammattilehdissä sekä sähköisissä viestimissä Sisä-Savon Seutuyhtymän toimesta.

Rautalammin kunta on 2000-luvulla panostanut yritys- ja elinkeinotoiminnan kehittämiseen elinkeinotoimiston perustamisella, elinkeinoasiamies- ja maaseutusihteeriresurssein ja perustamalla kehitysyhtiön ja kiinteistöyhtiön sekä luomalla erilaisia hankkeita ja palkkaamalla projektihenkilöitä kehitystoimintaa varten. Kunta on lisäksi voinut antaa takauksia suurille ja merkittäville yrityksille yritys- ja elinkeinostrategiaan liittyen. Tavoitteena on ollut se, että kuntaan saadaan lisää yrityksiä ja työpaikkoja. Tulokset ovat olleet hyviä ja yrittäjät tyytyväisiä.

450-vuotisjuhlavuoden valmisteluja jatketaan. Kunnanhallitus hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan kunnan 450-vuotisjuhlavuoden budjettisuunnitelman vuosiksi 2010. Samalla kunnanhallitus kutsui ja valitsi Vesa Jämsénin juhlavuoden tapahtumatuottajaksi ja koordinaattoriksi.

Kunnanhallitus hyväksyi myös jatkohistoriatyöryhmän esitykset Rautalammin kunnan 450-vuotisjuhlavuoden juhlakirjan painattamisesta. Kirjaa tilataan 1 500 kappaletta. Teoksessa on noin 400 sivua ja kolmisensataa kuvaa. Kirjassa ovat päänauhat, esilehdet, paperiylivetokannet, suojapaperi, ja se on lankasidottu. Painos otetaan tarjouspyynnön mukaisesti sekä halvimman tarjouksen tehneeltä Saarijärven Offset Oy:ltä, Saarijärveltä.

JH