Tarinat

Lääkäri Hellsten maantiellä

Elettiin 1910-lukua. Noin 25-vuotias Julius Heiskanen oli muutaman miehen mukana tietöissä Suonen- joen ja Pieksämäen välisellä maantiellä. Uusittavana oli lahonnut puinen maantierumpu. Hevosmiehiä varten oli varattu muutamia leveitä lankkuja. Kapea rumpuoja oli juuri saatu kaivettua auki, kun tiesuoran päästä lähestyi kovaa vauhtia ennennäkemätön ihme, henkilöauto. Miehet hyppäsivät tielle aikoen käsiä huiskuttamalla pysäyttää auton ennen ojakaivantoa. Merkeistä piittaamatta auto lähestyi kovaa vauhtia ja miesten täytyi hypätä tieltä sivuun. Kuului vain rysäys, kun auto ylitti ojan ja jatkoi pysähtymättä matkaa. ”Se ol liäkär Hellsteen Raatalammilta”, kertoi Julius Heiskanen v. 1946 ollessaan veistämässä hirsisaunaa Pörölänmäen Hirvolassa. Täytyy ihailla Rautalammin ensimmäisen auton lujia jousia ja pyörien ripustusta, kun kestivät noin reipasta ajoa.

Juttu Rautalampilehdestä 1/2013

Eino Leino suojeluskunnan harjoituksissa

Eino Leino vieraili Rautalammilla ainakin seitsemän kertaa. Karjalan kartanon Rolf Roschier oli hänelle vieraanvarainen isäntä. Erään kerran Leinon ollessa paikalla 1920-luvun alussa oli suojeluskunnalla ampumaharjoitukset ampumaradalla, joka sijaitsi Latsinmäellä. Ampumapaikka oli entisen Ratikki-hallin viereisellä kumpareella ja maalitaulut sijaitsivat 300 metrin päässä betonisella näyttöbunkkerilla. Jäänteitä siitä on vielä nähtävissä Sepon Kalusteen hallien itäpuolella.

Rolf Roschier, joka oli itse innokas suo- jeluskuntalainen, sai houkuteltua Eino Leinon lähtemään mukaan harjoituksiin. Talosta hänellekin löytyi sopiva suojeluskuntalaisen asu ja vielä kivääri selkään. Niin lähdettiin Karjalan kartanosta kävellen Toholahden sillan kautta kohti ampumarataa. Sairaalan mutkan jälkeen päästiin metsäpolkua myöten suoraan ampumapaikalle.

Rolf Roschier esitteli paikalle kokoontuneille suojeluskuntalaisille vieraansa, joka halusi tutustua seuran toimintaan. Ensin Eino Leino sai kertoa jotain itsestään. Leinon ympärille kerääntyneelle piirille riitti runsaasti mielenkiintoista kuultavaa. Ja tästä jutustelusta ei tahtonut tulla loppua. Viimein ampumaharjoitusten johtaja komensi harjoitukset käyntiin. Osa suojeluskuntalaisista meni näyttösuojalle, toinen osa jäi ampumapaikalle.

Eino Leinoa ei kiväärien pauke jaksanut kauan kiinnostaa. Hän oli pannut kiväärinsä nojalleen petäjän runkoa vasten ja häipyi vähin äänin paikalta. Kun ampumaharjoitukset loppuivat, Rolf Roschier otti Leinon jättämän kiväärin mukaansa. Kun oli kuuma päivä, paluupolun varrelta löytyi vielä asetakki ja lakki, jotka Leino oli pudottanut paluumatkallaan. Karjalan kartanossa ei hienotunteisuussyistä puhuttu enää mitään ampumaharjoituksista.

Juttu Rautalampilehdestä 4/2015

Parannusta hyvinvointiin

Ihalaiskylän Mehtiön talon poika Aapeli Jäntti ( 1898–1981 ) kertoi käyneensä rippikoulua 1910-luvun alussa. Kesken opetustuokion rovasti August Koivisto katsoo Aapeliin ja kysäisee: ”Jokos siellä Mehtiöllä kasvatetaan puutarhakasveja: porkkanoita, punajuuria, lanttuja ja sipuleita?” ”Kyllä kasvatettaa”, oli Aapeli vastannut. Sitten rovasti oli puhunut rippikoululaisille, miten maukasta ja terveellistä ruokaa kasvitarhasta saa. Niitä on helppo säilyttää talvenkin varalle. Kehoitti niitäkin kasvattamaan nauriin ja perunoiden lisäksi.

Mieleeni tulee, että papit olivat aiemminkin pyrkineet parantamaan rahvaan hyvinvointia. Muistan oppikoulun historian opettajani kertoneen, miten Pommerin sodasta (1757–1762) palanneet sotilaat toivat perunan viljelyn mukanaan Suomeen. Eräs rovasti käytti erikoista menetelmää saadakseen seura- kuntalaiset kiinnostumaan perunasta. Kirkossa saarnassaan hän varoitti seurakuntalaisia kaivamasta maaomenoita maistiaisiksi pappilan takapellon perunamaalta. Iltahämärissä hän tyytyväisenä seurasi, miten silloin tällöin joku kävi tonkasemassa takapellon perunapenkkiä.

Suomen kansakoululaitoksessakin oli herätty monipuolistamaan tavallisen kansan ruokavaliota. Kalle Pöyhönen (1903-2001) kertoi Suonenjoen Pörölänmäen koululle tulleen vuonna 1914 piirin opettajia päivän kestävälle puutarhakurssille. Koulun oppilaatkin saivat vapaaehtoisesti päästä mukaan. Valtion kansakoulujen puutarhaneuvoja, konsulentti Kalle Kalervo neuvoi, miten puutarhakasvimaa laitetaan kasvukuntoon. Jokaiselle osallistuneelle oppilaalle valmistui oma nimikkopenkki, jota he annettujen ohjeiden mukaan kävivät kesän aikana hoitamassa. Tämä kurssi oli merkittävänä virikkeenä koko kyläkunnalle. Seuraavalla vuosikymmenellä Kalervon kannustamana toiminta laajeni kylällä monipuoliseksi maatalouskerhotoiminnaksi.

Ensimmäisellä puutarhakurssilla 11-vuotiaana mukana ollut Kalle Pöy- hönen haki myöhemmin Kalervon innostamana lisäoppia puutarhakoulusta. Hän teki moneen Pörölänmäen taloon kauniit puutarhsuunnitelmat, oli usein myös toteuttamassa niitä. Omena- ja luumupuutkin tulivat näihin aikoihin puutarhoihin.

Juttu Rautalampilehdestä 5/2015