“Olemme kuulleet, että se erämaa on mahtava ja suuri metsä ja että siellä kyllä on varaa tehdä hyviä tiloja, joissa ihmiset voivat asua.” (Kustaa Vaasa)

Rohkeille ja taitaville metsästäjille nuo laajat metsät kaukana pysyviltä asuinsijoilta antoivat turkiseläimiä, jotka saattoivat kaupantekijöiden reittejä pitkin päätyä talviviitaksi antiikin Rooman senaattoreillekin. Vaihtokaupassa saatiin esimerkiksi suolaa, jolla kalaisten vesien antimet voitiin säilöä talveksi.

Ei ole ihme, että näiden rikkaiden erämaiden hallinnasta käytiin säännöllistä kiistaa savolaisten ja hämäläisten välillä. Olivatpa paikalla lappalaisetkin, joita kaksi edellistä epäili “noitakansaksi” ja jotka sittemmin väistyivät pysyvien viljelysten perustajien tieltä. Kolmen heimon rinnakkaiselosta muistuttavat kuitenkin yhä monet Rautalammin paikannimet, kuten Savonjoki, Hämeenniemi ja Lapinkari.

Kun ensimmäiset valtakunnat alkoivat muodostua Itämeren ympärille, Savon kaukaiset korpiseudut olivat Ruotsin kruunun ja Novgorodin ruhtinaan vallanpidon kaukaisimpia rajamaita. Onkin arvioitu, että vuonna 1323 sovittu Pähkinäsaaren rauhan raja kulki suunnilleen nykyisen Rautalammin tienoilla. Paikalliselle asujaimistolle kuninkaat ja valtaneuvostot pysyivät kuitenkin vielä vuosisatoja etäisinä, niin että itsellisyyden ja varakkuuden määritti oman ruumiin voima eikä kaukainen vallanpitäjä.

Rajaseutujen arvon oivalsi kunnolla vasta Kustaa Vaasa, Ruotsin suuri uudistajakuningas, joka vuonna 1542 julisti jokaisen ahkeran ja kykenevän alamaisensa oikeudeksi raivata itselleen tila asumattomilta metsämailta. Kesyttömien korpien tilalle toivat uudisasukkaat uuden, kaskiviljelyyn perustuvan maailman. Tästä merkkinä antoi 1561 kuningas määräyksen Rautalammin hallintopitäjän perustamisesta.

Kuva: Näkymä Kilpimäeltä Hankavedelle. Kuva on otettu
Kilpimäen laella sijainneesta kolmiomittaustornista, joka vielä
1950-luvulla näkyi maantielle. Kaarina Pyykönen,
Rautalammin museon kuva-arkisto.